Ehdokaslistat täyttyvät eri tahtiin kunnissa
Ehdokashankinta syksyn kuntavaaleihin etenee pohjalaispaikkakunnilla eri tahtiin. Puolueista kerrotaan, että kuntien välillä on suuria vaihteluja. Vaikeinta on löytää ehdokkaat pienistä muuttotappiokunnista. Ehdokashankinta on edennyt ripeästi etenkin kokoomuksessa ja perussuomalaisilla.
Pohjanmaan Kokoomuksesta kerrotaan, että listojen täyttämisessä ollaan tässä vaiheessa huomattavasti edellä edellisistä kuntavaaleista.
- Ehdokkaiden hankinta on edennyt erinomaisesti. Muun muassa Seinäjoen lista alkaa olla jo täynnä. Kokoomuksella on nyt selkeästi Pohjanmaalla vetovoimaa. Täysiä listoja saadaan enemmän kuin aikaisemmin, kuvaa tilannetta toiminnanjohtaja Heikki Risikko.
Työtä riittää kuitenkin vielä kokoomuksellakin. Puolue etsii ehdokkaita etenkin pieniltä paikkakunnilta RKP:n vahvoilta alueilta. Myös Keski-Pohjanmaan vahvat keskustavetoiset kunnat ovat Pohjanmaan Kokoomukselle haastavia.
Puolueloikkauksia
Perussuomalaiset tavoittelevat vaaleihin noin 300 ehdokasta. Määrä on kymmenisen prosenttia edellisvaaleja korkeampi. Ehdokasmäärä on hyvää vauhtia toteutumassa, sillä puolue saa nyt ehdokkaita myös sellaisilta paikkakunnilta, joissa sillä ei ole ollut aiemmin toimintaa, kertoo piirisihteeri Anneli Manninen Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piiristä.
- Uusia osastoja on perustettu muun muassa Kaskisiiin, Kristiinankaupunkiin, Karijoelle ja Evijärvelle. Meillä on hyvä vauhti ehdokashaussa edellisiin kuntavaaleihin verrattuna.
Ensi kuntavaaleissa nähtäneen myös poliittista liikehdintää. Perussuomalaisten listoille on ollut kiinnostusta myös muista puolueista. Puolueloikkaukset saivat pohjaa jo viime maaliskuussa, kun kokoomusvaltuutettu ja varavaltuutettu loikkasivat perussuomalaisiin Kaskisissa.
Perussuomalaiset ovat saamassa aiempaa enemmän ehdokkaita erityisesti Keski-Pohjanmaan piirissä.
Keskusta edellisvaalien vauhdissa
Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen ennätti maanantaina kertoa, että puolueella on vaikeuksia saada ehdokkaita kuntavaaleihin edellisvaalien tapaan. Keskustan ehdokashankintaa koko maassa on hidastanut puolueen työntäyteinen kevät. Etelä-Pohjanmaan piirissä tilanne on helpompi.
- Vuoden 2008 kuntavaalien vauhdissa mennään, ehkä vähän edellä. Tarkkaa tilannetta on vaikea sanoa, koska kunnallisjärjestöt täyttävät listojaan hyvin eri tahtiin, selvittää toiminnanjohtaja Aki Utter Keskustan Etelä-Pohjanmaan piiristä.
Pohjanmaan Sosialidemokraatit on hankkinut reilut puolet siitä ehdokasmäärästä, mitä sillä oli 2008 kuntavaaleissa.
- Tasaisesti ja varmasti mennään. Kuntavaaleja pidetään esillä myös kesän toreilla ja markkinoilla, mutta varsinainen loppukiri otetaan lomien jälkeen, toiminnanjohtaja Johanna Autio kertoo. Demarilistat ovat täyttyneet hyvin suurissa pohjalaiskaupungeissa.
RKP:llä ehdokashankintaa hidastaa se, että monet nykyvaltuutetut puntaroivat vielä jatkohalujaan. Puolue täyttää listoja etenkin vahvoilla alueillaan, mutta Vaasan ja Vähänkyrön yhdistyessä RKP hakee ehdokkaita myös Vähästäkyröstä.
Vasemmisto sai apua netistä
Pohjanmaan Vasemmistosta kerrotaan, että ehdokkaita on vaikea saada etenkin muuttotappiokunnista. Vasemmisto hakee uusia ehdokkaita riveihinsä aiempaa aktiivisemmin ruotsinkielisistä, pienistä kunnista Pohjanmaalta. Etelä-Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa ovat vasemmistolle haasteellisia alueita.
- Tavoittelemme vajaata kolmeasataa ehdokasta. Olemme markkinoineet työtämme netissä, ja yllättäen sitä kautta on tullut yhteydenottoja nimenomaan pienistä kunnista ja nuo yhteydenotot ovat yltäneet aina ehdokkuuksiin saakka, kertoo toiminnanjohtaja Jukka Kinos.
KD neuvottelee vaaliliitoista
Kristillisdemokraattien Etelä-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja Heimo Hokkanen ei ole havainnut muiden puolueiden tapaan suuria vaihteluja ehdokashankinnassa kuntien välillä.
- Tasaiselta ja kohtuulliselta näyttää. Ehdokkaita on saatu joka puolelta. Yhdistyvät kunnat ovat tosin haasteellisia.
Kristillisdemokraatit solminevat kuntavaaleissa myös vaaliliittoja.
- Muutamilla paikkakunnilla on neuvotteluja käynnissä. Meidän alueella vaaliliittokumppani on yleensä kokoomus tai keskusta, Heimo Hokkanen kertoo.
Vihreät murtaa aitoja
Vaasan vaalipiiri on ollut vaaleissa kuin vaaleissa Suomen vaikeinta aluetta vihreille. Etelä-Pohjanmaan Vihreiden puheenjohtaja Henna Rantasaari on tyytyväinen tulevien kuntavaalien ehdokasmääriin.
- Tilanne näyttää hyvältä. Esimerkiksi Seinäjoella on jo nyt enemmän ehdokkaita kuin mitä oli vuoden 2008 kuntavaaleissa kaikkiaan. Olemme saaneet avattua ehdokaslistoja monilla sellaisilla paikkkunnilla, joissa on ollut harvakseltaan tai ei lainkaan vihreitä ehdokkaita edellisissä kuntavaaleissa. Tällaisia paikkakuntia ovat muun muassa Alavus, Lapua, Kuortane ja Jalasjärvi.
- Presidentinvaaleissa Pekka Haavisto sai Vaasan vaalipiirissä paljon enemmän kannatusta kuin mitä vihreitä on täällä totuttu äänestämään. Presidentinvaaleissa ehkä uskallettiin ylittää kynnys äänestää vihreitä, ja nyt meitä toivottavasti pidetään jo realistisena vaihtoehtona.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa
Uusi teurastamo käsittelee päivittäin 500 nautaa
Atrian suurinvestointi Kauhajoella kuuluu Euroopan kymmenen suurimman teurastamon joukkoon. Nykytekniikan ansiosta naudanliha pystytään jäljittämään eläinkohtaisesti.
Folkhälsan-talon rakentaminen alkaa kesäkuussa
Club25:n tontille Vaasan Raastuvankadulle tulee uudisrakennus, jolle on haussa rakennuslupa. Kortteliin tulee kaksi uutta rakennusta, ja lisäksi Raastuvankatu 23:ssa sijaitseva vanha puutalo saneerataan.
Pohjalaiskouluista valmistuttiin ammatteihin
Ammatillisissa oppilaitoksissa ja ammattikorkeakouluissa juhlitaan jälleen ammatteihin valmistumista. Yle Pohjanmaa julkaisee Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan oppilaitoksista valmistuneiden nimet, kun oppilaitokset toimittavat nimilistat toimitukseen. Onnea kaikille ammattiin valmistuneille!
Vaasa haluaa kouluttaa väkeä jo pienestä pitäen energiateollisuuden tarpeisiin
Tavoitteena on luoda erityisesti Vaasanseudun energiateollisuuden työvoimatarpeita palveleva kasvatus-ja koulutusjärjestelmä. Suunnitelmissa on muun muassa laittaa koululaiset lukemaan kiinaa, venäjää ja espanjaa.
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
Pohjalaispoliisien aika kuluu liikenneonnettomuuksissa
Merkittävä osa pohjalaispoliisien työajasta kului viime vuonna kolaripaikoilla ja onnettomuuksien selvittämisessä. Tieliikenneonnettomuuksiin pohjalaispoliisit käyttivät yhteensä lähes kolmesataa täyttä vuorokautta.
Poliisi kuskaa juoppoja lähes viidellä miljoonalla eurolla vuodessa - katso miten rahat kuluvat
Poliisipartioilla kuluu entistä enemmän aikaa yhden tehtävän hoitamiseen, selviää poliisin Radio Suomen Ajantasa-ohjelmalle luovuttamista tiedoista. Lisäksi erilaisiin kuljetustehtäviin kuluu poliiseilta vuodessa tuhansia vuorokausia työaikaa.
Jässi-jätevesineuvonta laajenee Keski-Pohjanmaalle ja Pohjanmaalle
Jätevesineuvontahanke Jässi jatkaa toimintaansa tänä kesänä. Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla hanke levittäytyy muun muassa Kokkolaan ja Pietarsaaren seudulle.
Ammattikorkeakoulujen lukuvuosi päättyy – tutkintotodistukset sadoille pohjalaisille
Vaasan, Seinäjoen ja Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakouluista saa tänään tutkintotodistuksen yhteensä viitisensataa opiskelijaa. Suoritettujen tutkintojen kirjo on laaja. Esimerkiksi Vaasassa isoin osa valmistuvista on insinöörejä.
Vimpeli punnersi väkisin voittoon
Vimpeli toipui avausjakson tappiostaan ja nousi 2-1-voittoon Jyväskylän Kiristä miesten Superpesiksessä.
