Ehdokkaiden nimet jo selvillä
Kevään eduskuntavaalien ehdokasasettelu on edennyt loppusuoralle. Puolueet täydentävät listojaan vielä tämän kuun aikana, mutta suurin osa ehdokkaiden nimistä alkaa olla jo selvillä. Puolueet ovat värvänneet listoilleen entistä nuorempia, suurten puolueiden ehdokkaat ovat nyt keski-iältään noin 44-vuotiaita.
Mukana on myös neljän vuoden tauon tauon jälkeen paluuta eduskuntaan yrittäviä.
Eduskuntavaalien ehdokaslistoja paukutellaan parhaillaan kiinni puolueiden piirikokouksissa eri puolilla Suomea. Suurissa puolueissa ehdokasjoukko on jo pitkälti koossa - ja myös tarkoin harkittu.
Merkillpantavaa on, että tähän mennessä nimettyjen ehdokkaiden keski-ikä Kokoomuksessa, Keskustassa ja SDP:ssa on noin 44 vuotta. Puolueet siis rekrytoivat listoilleen entistä nuorempia ehdokkaita.
Iäkkäimpiä piirien listoilla edustavat istuvat kansanedustajat - kuten SDP:n Rakel Hiltunen, 70 vuotta. Hän myöntää, että palautetta on jo tullut vaalitaistosta luopumisenkin puolesta.
- Voi sanoa, että on hyvä kun on eri ikäpolvien edustusta. Sillä tavallahan tämä yhteiskunnan ehjä kokonaisuus tulee turvatuksi, mutta periaatteessa ja käytännössä äänestäjät ratkaisevat. Toki minullekin on tullut palautetta siihen suuntaan, että pitäisi jo luovuttaa nuoremmille. Katson kuitenkin, että niin kauan kuin äänestäjät antavat tuen, niin silloin on velvoitettu myös sitä ääntä kuuntelemaan.
Paluuta yrittävät Backman, Huotari ja Myller
Useissa vaalipiireissä paikkoja on jätetty vielä auki eli vaaleihin on tuttuun tapaan tulossa myös yllätysnimiä. Julkkisehdokkaiden lisäksi paluuta eduskuntaan yrittää myös muutama neljän vuoden tauon pitänyt ex-kansanedustaja.
Viimeksi vaaliliiton takia pudonnut SDP:n Jouni Backman yrittää paluuta Etelä-Savosta, samoin eduskunnan jo kertaalleen jättänyt Vasemmistoliiton Anne Huotari Oulusta.
Myös SDP:n entinen pitkäaikainen euroedustaja Riitta Myller mielii nyt eduskuntaan Pohjois-Karjalasta.
Uutta "urheilija-poliitikko"-sukupolvea edustaa Jypin entinen maalivahti Sinuhe Wallinheimo, nyt Kokoomuksen listoilla Keski-Suomessa.
Samoin kokoomuksen ehdokkaina Uudellamaalla ovat laulajana paremmin tunnettu Kristian "Kisu" Jernström ja tietokonekirjoja tehtaileva Petteri Järvinen.
Perussuomalaisten ykkösnimiä ovat entinen bodari ja laulaja Kike Elomaa Varsinais-Suomessa sekä kiistelty Jussi Halla-aho Helsingissä.
Vaalirahakohu vaikuttanut ehdokasasetteluun
Yksi Keskustan Lapin nimistä on Kemijärven massaliikkeen vetäjä laajempaakin tunnettuutta hankkinut Heikki Nivala. Hän myöntää suoraan vaalirahakohun vaikeuttavan kampanjan rakentamista.
- Vaalibudjetin kokoonjuokseminen on hankalampaa, tukijoita ei löydy, varsinkaan yrityspuolelta. Kyllä esimerkiksi Lapissa varmaankin vaalirahakohu vaikutti ehdokasasetteluunkin jonkin verran, kun äänestyksen jälkeen viime vaaleissa ehdokkaana ollut jäi pois.
Nivala toivoo kuitenkin, että keskusteluun nousisivat jo todelliset asiat, ne jotka vaikuttavat ihmisten arkipäivän elämään.
Vaalirahakohu on ilmeisesti vaikuttanut myös puolueiden intoon värvätä nuoria ehdokkaita.
Esimerkiksi Uudellamaalla silmiinpistävää on, että suurilla puolueilla on nyt useita parikymppisiä listoillaan. Keskustalla on kolme alle 30-vuotiasta ehdokasta ja SDP:llä ja Kokoomuksella kummallakin peräti neljä.
Yksi heistä on Kokoomuksen Tomi Sandström, 23-vuotta, joka nuoresta iästään huolimatta yrittää jo toistamiseen eduskuntaan.
Hän ei halua yhdistää nuoruutta "ryvettymättömyyteen".
- En katso asiaa tältä näkökulmalta. Nuorethan ovat aina tietyllä tapaa altavastaajia, mutta se kuinka pitkä cv on ei kyllä määrittele missään nimessä edustajan pätevyyttä. Politiikka ei kuitenkaan ole menneisyyden käsittelyä, se on pikemminkin tulevaisuuden rakentamista.
Eduskuntavaalien ehdokasasettelu vahvistuu lopullisesti 17.3. ja itse vaalit käydään sunnuntaina 17.4. 2011.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.