Ei vielä rahoja likoon kuntaliitoksen puolesta
Meri-Lapin kuntajakoselvittäjä Timo A. Säkkisen mukaan alueella on mahdollista tehdä myös pienempiä kuntaliitoksia, jos viiden kunnan malli kaatuu. Vaikka merilappilaiset olleet esimerkiksi gallupeissa kuntaliitoksille myönteisiä, ovat kriittiset äänenpainot nousseet viime päivien kuntakierroksella esiin.
Valtuutetut äänestävät Säkkisen esittämästä mallista tammikuun lopussa. Keskiviikkona Simoon päättyneellä kuntalaisten kuulemiskierroksella Säkkinen sai kuulla puheenvuoroja itsenäisten kuntien puolesta. Myös valtuutetuilta on tullut viestiä siitä, että esitetyn viiden kunnan liitoksen toteutuminen ei ole vielä kirkossa kuulutettu.
- En löisi ihan vielä rahoja likoon sen puolesta, että viiden kunnan malli tulee hyväksytyksi kaikkien kuntien valtuustossa, ainakaan sen viestin perusteella mitä tähän asti on tullut, Säkkinen muotoilee.
Hänen mielestään olisi kuitenkin harmillista, jos valtuutetut eivät näkisi kuntaliitoksen etuja.
- Jos esitys hylätään, seuraavana päivänä kokoontuu niinsanottu suuri ohjausryhmä, jossa on kuntajohtajat ja valtuustojen puheenjohtajat paikalla. Heidän kanssaan katsotaan sitten, onko edellytyksiä pienemmille kuntaliitoksille, Säkkinen kertoo.
- Niitä kannattaa tietysti miettiä, mutta on selvää ettei pienemmillä kuntayksiköillä saada samanlaista voimaa ja kehittämisetua kuin yhden kunnan mallilla.
Jos esitys kuntaliitoksista hylätään, vie Säkkinen sen ministeriön harkittavaksi. Hänen mukaansa pakkokuntaliitoksia ei tarvitse kuitenkaan pelätä, sillä laki ei sellaisia salli.
Tuoreimmat aiheesta: Perämeri
Ylitornio jätti Länsi-Pohjan musiikkiopiston
Ylitornion kunta jää pois Länsi-Pohjan musiikkiopistosta. Kunta on irtisanonut tänä keväänä yhteistyösopimuksen Länsi-Pohjan musiikkiopiston kanssa.
Lapin golfkausi käynnistyy Kemissä
Golfkausi käynnistyy Kemissä sunnuntaina. Kemin Golf Klubista kerrotaan, että kenttä on selvinnyt talvesta kohtuullisen hyvin, joten Kemissä väylät voidaan ottaa käyttöön ensimmäisenä Lapissa.
Meri-Lappiin murunen urheiluseurojen tukipotista
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 2 000 euroa seuratoiminnan kehittämistukea Meri-Lapin alueelle. Koko Lappiin tukea myönnettiin 29 000 ja koko maahan runsaat 1,1 miljoonaa euroa.
Nanso Group irtisanoo Torniosta seitsemän
Nanso Group irtisanoo Tornion sukkatehtaalta seitsemän henkilöä. Yt-neuvottelut päättyivät keskiviikkona.
Vanhoillislestadiolaiset puolustavat rippisalaisuuttaan
SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen ei pidä rippisalaisuuden murtamista tarpeellisena. Hän myönsi torstaina Ylen A-talk-ohjelmassa, että virheitä on tehty ja muistutti että rippi-isän on kannettava vastuunsa mahdollisissa rikosasioissa, kuten hyväksikäyttötapauksissa.
Suomessa opitaan paremmin kuin Ruotsissa
Ruotsin puolella eron arvellaan johtuvan siitä, että Suomessa koulutusta arvostetaan enemmän kuin Ruotsissa ja koulutus on Suomessa vaativampaa kuin Ruotsissa.
Kemi: Yhdyskuntajätevesien typenpoisto on tehotonta mutta kallista
Kemin mukaan Itämeren tila paranisi, jos jätevesien puhdistuksen tehostamisessa satsattaisiin maatalouden ja Suomen naapurivaltioiden päästöjen vähentämiseen.
Koululaiset vähentäneet mopojen virittelyä.
Poliisin mukaan nuoriso voidaan päästää kesälomille turvallisin mielin, jos mopot pysyvät jatkossakin yhtä hyvässä kunnossa kuin alkuviikon valvontaiskussa.
Outokummun Inoxum-kauppa komission syyniin
EU:n komission mukaan kahden suuren teräksentuottajan yrityskauppa voi aiheuttaa vakavia kilpailuongelmia. Komissio tutkii asiaa syksyyn saakka.
Talven kiusaamat puistot pukeutuvat pian kesään
Kova talvi runnoi kaupunkien nurmikoita ja rääkkäsi pensaita. Talvituhoista huolimatta puistot kaunistautuvat Meri-Lapissakin näinä päivinä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.