EK-barometri: Vaisu alkukesä - vielä vaisumpi loppuvuosi
Suhdannetilanne on tällä haavaa vähän keskimääräistä heikompi, sanoo EK, jonka tiedusteluun vastasi heinäkuussa 930 yritystä.
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n mukaan suhdannenäkymät loppuvuodelle ovat heikentyneet jonkin verran kaikilla päätoimialoilla vaisun alkukesän jälkeen.
-Talous ei ole vapaassa pudotuksessa, mutta kovaa maata ei ole missään, sanoi EK:n toimitusjohtaja Mikko Pukkinen EK:n Suhdannebarometrin julkistamistilaisuudessa.
Pukkinen katsoo, että kansallisen politiikan varassa on paljon, ja talouspolitiikalla on pyrittävä kaikin voimin rauhoittamaan tilannetta. Puheita euroalueen hajoamisesta Pukkinen pitää vaarallisina. Hänen mukaansa kriisit on vain voitettava ja hajaannus vältettävä.
Teollisuuden suhdannenäkymät laskivat EK:n heinäkuun tiedustelussa lukemaan -3, kun ne edellisessä selvityksessä huhtikuussa olivat arvossa +9.
Rakentamisessa saldoluku valahti -5:stä -27:ään ja palveluyrityksissä +2:sta -6:een.
EK:n tiedusteluun vastasi heinäkuussa 930 yritystä, jotka työllistävät noin 228 000 ihmistä.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Applen toimitusjohtaja kiistää väitteet verokikkailusta
Yhdysvaltain senaatti hiillostaa tiistaina Applen johtajia väitteistä, joiden joiden mukaan yhtiö on vienyt miljardien verotettavat tulot Irlantiin kirjattuihin yhtiöihin, jotka eivät ole verovelvollisia millekään maalle.
Suomalaisasiantuntija Applen verokikkailusta: Laillista, mutta ei mahdollista meillä
Tietokonejätti Apple on onnistunut välttämään miljardien verot hyvän suunnittelun ansiosta. Yhtiö on järjestänyt verotuksen Irlantiin kirjattujen omistusyhtiöidensä kautta. Veroprosentti on noin kaksi.
Shellin johtajakisa käynnistyi
Shellillä on ollut tapana valita johtajat omasta talosta. Hallituksen puheenjohtajan Jorma Ollilan mukaan voitokas ehdokas voi tällä kertaa tulla myös ulkopuolelta.
DNA saattaa listautua pörssiin
Ainakin osia teleoperaattori DNA:sta saatetaan myydä. Yhtiö pitää mahdollisena myös pörssilistautumista vielä tänä vuonna.
Saabin johtajia pidätetty - verokäytännöt selvittelyssä
Syyttäjän mukaan johtajakolmikkoa epäillään perinpohjaisten verotarkastusten estämisestä vuosina 2010 - 2011.
Valio investoi Tampereen meijeriin
Menekin kasvu Venäjällä investoinnin taustalla. Valion erikoismaitojen tuotanto kaksinkertaistuu.
Norjan keskuspankkiiri: Norjalla ei hätäpäivää, muu Eurooppa tokenee ensi vuosikymmenellä
Öljyn hinta pitää Norjan talouden pinnalla, vaikka rajojen ulkopuolella kuohuu vuodesta toiseen.
Työttömyystilanne on Pirkanmaalla erityisen vaikea
Työttömien määrä on noussut Tampereella vuodessa yli neljänneksellä. Koko Pirkanmaalla työttömiä työnhakijoita on viidennes enemmän viime vuoteen verrattuna.
"Liian halpa hinta on huutomerkki" – Järjestö: Etnisissä ravintoloissa ongelmia
Harmaan talouden osuus ravintola-alasta on noin kymmenen prosenttia.
Näkökulma: Apple löi päänsä veroseinään
Applen verosuunnittelusta vastaa vielä suurempi juristien ja konsulttien armeija kuin yhtiön mainosarmeija.
