EK-johtaja Lex Nokia -kohusta: Ei erityistä painostusta
Kuohunta Lex Nokiaksi nimetyn tietosuojalain uudistuksen ympärillä on jatkunut kiivaana maanantaina. Suomen Kuvalehti julkaisi verkkosivuillaan Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n lakiasiainjohtaja Lasse Laatusen Akavalle lähettämän räväkän sähköpostin.
Suomen Kuvalehden mukaan Laatunen piiskasi viestissään akavalaisia Lex Nokian taakse, ja antaa ymmärtää, ettei sulata Akavan vastahankaa tietosuojalain valmistelussa.
Akavan edunvalvontaosaston johtaja Markku Lemmetty pitää sähköpostin tekstiä voimakkaana erityisesti neuvottelutilanteessa, jossa käynnissä oli erittäin vaikea vääntö.
Sen sijaan sähköpostin lähettäjä, EK:n lakiasianjohtaja Lasse Laatunen sanoo, ettei kyse ollut sen kummemmasta painostuksesta.
- Pitää muistaa, että työmarkkinaneuvottelijat tuntevat toisensa vuosikymmenten takaa ja käyttävät varsin suorasukaista kieltä, Laatunen huomauttaa.
Akava kääntyi lopulta Lex Nokian kannalle, tosin jäsenjärjestöistä Uusi insinööriliitto ja Tradenomiliitto vastustavat edelleen tietosuojalainmuutosta, jonka avulla työnantaja voisi tarkkailla työntekijän sähköpostin tunnistetietoja.
- Pitää paikkansa, että pääsimme sitten vaikeiden neuvotteluiden jälkeen sellaiseen lopputulokseen, että työntekijöiden asema suhteessa työnantajiin on turvattu, Lemmetty sanoo.
Laatunen: Viestin vuotaminen suurempi rikos
Laatunen on sähköpostiviestin vuotamisesta hämmästynyt.
- On paljon vakavampi rikos vuotaa tällainen kirjesalaisuuteen liittyvä viesti julkisuuteen kuin kovistella neuvottelukumppania tekemään ratkaisuja, hän sanoo.
EK:n roolista kerrottiin jo pari viikkoa sitten Helsingin Sanomissa, nimettömiin lähteisiin vedoten. Varsinainen painostaja oli lehden mukaan Nokia, joka olisi uhannut siirtää pääkonttorinsa Suomesta, ellei lakimuutosta saada aikaiseksi. Nokia on kiistänyt painostuksen moneen kertaan.
Lex Nokiassa on kyse sähköisen viestinnän tietosuojalain muutoksesta. Uusi laki antaisi yrityksille oikeuden selvittää työntekijöidensä sähköpostiviestien tunnistetietoja. Lain ratkaiseva käsittely alkaa eduskunnassa tiistaina. Käsittelyä voi seurata suorana YLE TV1:ssä ja YLE Uutisten internetsivuilla kello 14 alkaen.
Vanhanen: Etujärjestöjen välistä keskustelua
Pääministeri Matti Vanhasen mukaan Laatusen sähköposti on osa etujärjestöjen välistä keskustelua. Vanhanen muistuttaa että etujärjestöjen tehtävä on lobata.
Vanhanen pohtii kuitenkin, että jos joku järjestö yrittäisi lobata pääministeriä näin, niin keskusteluyhteys katkeaisi siihen paikkaan.
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen sanoo, ettei häntä ole lobattu Lex Nokiasta.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.
Räsänen: Aseiden säilyttämisen sääntöjä voisi tiukentaa
Sisäministeriön työryhmä pohtii tiukennuksia aselakiin. Räsäsen mukaan muutokset aselakiin tulevat voimaan tämän vaalikauden aikana.
Hyvinkään uhrit samasta koulusta
Menehtyneet opiskelivat Hyrian yksikössä Hyvinkäällä. Hyrian yksiköissä Hyvinkäällä ja Riihimäellä järjestetään suruliputus maanantaina ja tarjotaan kriisiapua.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.