EK luopuisi ruotsin pakollisuudesta
Venäjä on yhä tärkeämpi kieli työelämässä, ja englantikin pitää pintansa. Tämä käy ilmi Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n henkilöstö- ja koulutusselvityksestä. EK lisäisi oppilaiden valinnanmahdollisuuksia luopumalla toisen kotimaisen pakollisuudesta.
Englannin vahva asema säilyy ja korostuu, mutta ruotsin kieli on menettänyt asemiaan. Silti se on yhä yritysten toiseksi tärkein kielivaatimus. Vastaajista 88 prosenttia painotti englannin taitoa rekrytointikriteerinä, ruotsin merkitystä korosti joka toinen vastaajayritys. Kuitenkin vielä viisi vuotta sitten 65 prosenttia yrityksistä edellytti uusilta työntekijöiltä ruotsin osaamista.
Kaikkein voimakkaimmin yrityksissä kasvaa venäjän osaajien tarve, etenkin rakennusalalla. Kyselyn mukaan venäjän kieli on yrityksissä ohittanut saksan, ja lähes joka kolmas vastaajista painotti venäjän taitoa rekrytointikriteerinä.
Elinkeinoelämän keskusliitto haluaa, että toisen kotimaisen - suomen tai ruotsin - pakollisuudesta luovutaan, jotta valinnanmahdollisuudet kasvavat. EK:n mukaan kielten tarjonta ja opiskelu uhkaavat nyt yksipuolistua sekä perusopetuksessa että lukiossa.
EK:n koulutusjohtaja Markku Koponen pitää kehitystä huolestuttavaa.
- Samaan aikaan kun elinkeinoelämässä kansainvälistymisen myötä kielitaitotarpeet monipuolistuvat, kuntien kielikoulutustarjonta yksipuolistuu ja oppilaat valitsevat ruotsin lisäksi pitkänä kielenä opiskeltavakseen nykyisin yleensä vain englantia.
EK haluaa useita kieliä jo alaluokille
Koposen mukaan kielitarjontaa ja opetusta pitäisi monipuolistaa peruskoulun alaluokilta lähtien.
- Opetuksen järjestäjän tulisi tarjota alaluokilla toisen kotimaisen kielen lisäksi vähintään kahden vieraan kielen opetusta. Oppilaitosten pitää tehdä enemmän yhteistyötä tarjotessaan näitä kielimahdollisuuksia.
Yli kolmannes vastaajista arvioi portugalin, vajaa kolmannes kiinan ja liki neljännes espanjan osaamisen korostuvan tulevaisuudessa.
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tiedusteluun vastanneet yritykset työllistävät yhteensä noin 370 000 ihmistä.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Kauppojen ovet pääosin säpissä helluntaina
Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa kaupat saavat olla auki poikkeusluvalla. Myös pienet päivittäistavarakaupat saavat pitää ovensa auki.
Hyvinkään ampujan motiivi yhä pimennossa
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat tänään koko päivän. Jutun tutkinnanjohtajan mukaan vangitsemisoikeuskäynti on todennäköisesti tiistaina.
Nuoret etsivät epätoivoisesti selitystä: "Miksi?"
Eteenpäin pääseminen vaatii syyn löytämisen. Nuoret haluavat kriisichatissa myös käytännön ohjeita, miten uhkatilanteessa toimitaan.
Hyvinkäällä kahden päivän suruliputus ampumistapauksen vuoksi
Hyvinkään kouluissa vietetään maanantaiaamuna hiljainen hetki. Kaupungintaloon avataan surukirja.
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.