Talous |

EK toiveikas eläkekiistan neuvottelutiestä

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Leif Fagernäs kiittelee hallituksen neuvotteluvalmiutta eläkekiistassa.

Leif Fagernäs
Leif Fagernäs Kuva: YLE

Fagernäs sanoo tiedotteessaan EK:n pitävän tärkeänä hallituksen esille tuomaa neuvotteluvalmiutta syntyneiden eläkepoliittisten erimielisyyksien ratkaisemiseksi.

EK:n toimitusjohtajan mielestä kaikki keinot suomalaisten työurien pidentämiseksi ja huoltosuhteen parantamiseksi on selvitettävä, kun otetaan huomioon julkisen talouden rahoitukseen liittyvät ongelmat. Huoltosuhteella viitataan työikäisten ja eläkeikäisten osuuksien voimakkaaseen muuttumiseen.

EK korostaa samalla kolmikantaisen valmistelun merkitystä ansioturvaa koskevien uudistusten kaikissa vaiheissa. Palkansaajakeskusjärjestöt päättivät viime maanantaina vetäytyä sosiaaliturvaa uudistavan Sata-komitean työskentelystä.

Hallitus ja palkansaajajärjestöt aikovat jatkaa neuvottelujaan eläkekiistan erimielisyyksien sopimiseksi ensi keskiviikkona. Edellisessä neuvottelutilaisuudessa viime keskiviikkona ei päästy sopuun muusta kuin uudesta tapaamisesta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä