EKP toi hengähdysaikaa
Euroopan keskuspankin eilinen ilmoitus euromaiden valtionlainojen ostamisesta toi lisää aikaa eurokriisin hoidolle. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) toivoo valoisampia aikoja, oppositio uskoo Suomen vastuiden vain kasvavan.
EU-maiden valtiovarainministerit kokoontuvat taas ensi viikon perjantaina puimaan taloustilannetta. Uusia päätöksiä ei ole tiedossa, vaan nyt keskustellaan, mitä vaikutuksia EKP:n tuoreimmalla ratkaisulla on. Lupaus kriisimaiden auttamisesta rauhoitti markkinoita ainakin hetkeksi.
- Kukaan ei tiedä kuinka pysyvää rauhoittuminen on, mutta toivottavasti näköpiirissä on jo hieman valoisampaa, sanoo valtiovarainministeri Jutta Urpilainen.
Urpilainen korostaa, että EKP teki ratkaisunsa itsenäisesti. Poliitikot eivät ota kantaa keskuspankin tekemisiin ja päin vastoin. Molemmat toimivat itsenäisesti.
Oppositio: Veronmaksajille lisää vastuita
Oppositio vaatii yhä hallitusta sulkemaan rahahanat. Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja, keskustan Mauri Pekkarinen sanoo, että Suomen vastuut kasvavat Euroopan keskuspankin kautta. Hänen mukaansa riskit ovat nyt kahden-kolmenkymmenen miljardin euron luokkaa.
- EKP keventää kriisimaiden sijoittajien riskiä ja ottaa itselleen eli viime kädessä meille, eurooppalaisille veromaksajille sen vastuun, Pekkarinen sanoo.
EU:n komissiolta odotetaan ensi viikolla esitystä pankkiunionista.
