Tampere |

Ekspressionismin helmet pääsevät esille Tampereella

Suomen museoissa ei ekspressionismin teoksia liiemmin ole. Viikonloppuna Sara Hildénin taidemuseossa avautuu harvinainen näyttely, jossa on esillä esimerkiksi Franz Marcin Kolme kissaa.

Kolme kissaa
Franz Marc, Kolme kissaa, 1913, öljy kankaalle, 72 x 102 cm. Kuva: Kunstsammlung Nordrhein Westfalen, Düsseldorf / Walter Klein

Ekspressionismin kulta-aika osuu 1900-luvun alkuun. Saksassa taidesuunta kiinnosti useita tekijöitä, mutta lopulta tuotanto jäi varsin vähäiseksi, koska ekspressionismia ei juurikaan arvostettu ja taiteilijoita jopa kiellettiin maalaamasta. Moni myös kaatui sodassa.

Taidesuunta jätti jälkeensä kuitenkin mestariteoksia, joita nyt on koottu Tampereelle. Vastaavaa näyttelyä on nähty harvoin, sillä töiden lainaaminen ei ole helppoa. Sara Hildénin taidemuseo kuitenkin onnistui hyvin suhteidensa ansiosta, sanoo johtaja Riitta Valorinta.

- Nämä maalaukset ovat museoiden suuria aarteita, eikä niitä saa kovin helposti lainaksi. Kyllä me olemme varsin onnekkaita, että olemme onnistuneet.

Kattava näyttely koottiin ajan kanssa

Nykyään museoissa on usein kiertonäyttelyitä, mutta tällä kertaa näyttely tehtiin vanhanaikaisesti, sanoo Riitta Valorinta. Hyvien suhteiden ansiosta näyttelyn runko eli 39 teosta saatiin Lehmbruck-museosta. Loput 61 teosta on neuvoteltu yksi kerrallaan eri museoista.

Näyttelystä saatiin kattava. Ensimmäisen maailmansodan aikana taiteilijat etsivät yhteisöllisyyttä ja ekspressionistitkin kokosivat omia ryhmiä. Esillä on niin Pohjois-Saksan Die Brücke -ryhmän kuin müncheniläisen Der Blaue Reiter -ryhmän teoksia.

- Franz Marcin Kolme kissaa on yksi taidehistorian helmi, joka on useissa kirjoissa. Se on aivan loistava maalaus, Valorinta kehuu.

Näyttelyn toivotaan herättävän keskustelua

Syyskuun 15. päivä aukeava näyttely on avoinna tammikuun puoliväliin. Näyttelylle toivotaan luonnollisesti laajaa yleisöä. Varsinkin koululaisia museonjohtaja toivoo vieraiksi.

Museossa pidettiin jo seminaari ekspressionismista ja Valorinta kiittää osallistuneita opiskelijoita. Tilaisuudessa esitettiin mielenkiintoisia ajatuksia.

- Toivon että tästä syntyy myös keskustelua.

Tuoreimmat aiheesta: Tampere

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä