Pohjois-Karjala |

Eläinpuistojen kävijät karkuteillä

Osa Pohjois-Karjalan eläinpuistoista kärsii asiakaspulasta sateisen kesän vuoksi. Viileistä keleistä on ollut myös hyötyä asiakkaitten houkutteluun, sillä eläimet ovat aktiivisia koleissa olosuhteissa.

Kotieläinpihan kilit eläintenhoitajan kanssa.
Sinkkolan vastaava eläintenhoitaja Paula Matikainen kilien kanssa. Kuva: YLE / Sarah Laukkanen

Eläinpuistojen kävijät ovat karkuteillä. Osasta Pohjois-Karjalan eläinpuistoista kerrotaan, että sateisen kesän vuoksi kävijöitä on viime vuotuista vähemmän.

Esimerkiksi Kiteen eläinpuiston toimitusjohtaja Jussi Keskimäki kertoo, että viileydestä on ollut jopa hyötyä, sillä eläimet ovat olleet aktiivisia ja kävijöitä on riittänyt hyvin. Keskimäen mukaan heinäkuun kaksi viimeistä viikkoa ja elokuun ensimmäinen viikko ovat Kiteen eläinpuiston tärkeimmät lomaviikot, jolloin kävijöitä odotetaan olevan eniten.

Joensuun Noljakassa sijaitseva Sinkkolan kotieläinpihasta kerrotaan, että kävijämäärät ovat säästä riippuvaisia. Sinkkolassa vierailijoita on päivittäin 20 - 50.

Lieksan elämyspuisto Pikkukilin yrittäjä Jarmo Leinonen kertoo, että kävijämäärät ovat verrannollisia säähän.

- Mikäli aamulla sataa, vaikuttaa se myös iltapäivän asiakasmäärään. Lomalaiset tekevät suunnitelmia aamupäivän sään mukaan, kertoo Leinonen.

Runsaat sateet eivät häiritse eläimiä, mutta tarhoihin se vaikuttaa

- Joidenkin eläinten tarhapohjat uhkaavat mennä mutavelliksi. Se alkaa näkymään tarhojen ulkonäössä ja kunnossa. Jos tarhat menevät mutaisiksi, niitä joudutaan vaihtelemaan, Leinonen harmittelee.

Aurinko on pilkistänyt Pikkukilin laaman tarhaukseen, sillä sinne on tullut perheenlisäystä.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä