Eläintarhan kenttä avataan
Iäkäs eläintarhankenttä peruskorjattiin talven aikana. EM-kisoissa kenttä toimi urheilijoiden harjoituskenttänä.
Eläintarhan yleisurheilukenttä Helsingissä avataan tänään jälleen kaupunkilaisten käyttöön.
Urheilukentän 10 kuukautta kestänyt perusparannustyö valmistui yleisurheilun EM-kisoihin.
Kisojen ajan kenttä toimi urheilijoiden harjoitus- ja verryttelyareenana, mutta nyt se on kaikkien käytössä. Kentältä saa tarvittaessa lainaksi urheiluvälineitä.
Peruskorjauksessa uudistettiin muun muassa juoksuratoja ja muita suorituspaikkoja.
Suomen iäkkäintä, jo 1900-luvun alussa käyttöönotettua kenttää käyttävät monet liikuntaseurat, koululaiset sekä lähialueiden asukkaat.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Pussy Riot pelkäsi henkilöllisyyden paljastumista - ryhmä katosi ja perui esiintymiset Suomessa
Pussy Riotia lähellä olevan luotettavan tahon mukaan he ovat turvassa, festivaalijärjestäjät kertovat. Tarkkaa tietoa peruuntumisille ei ole, mutta syy näyttäisi olevan huoli turvallisuudesta ja esiintyjien henkilöllisyyden paljastumisesta. Iltapäivällä ei tiedetty, ovatko kadonneet enää Suomessa.
Pussy Riot pelkäsi henkilöllisyyden paljastumista - ryhmä katosi ja perui esiintymiset Suomessa
Pussy Riotia lähellä olevan luotettavan tahon mukaan he ovat turvassa, festivaalijärjestäjät kertovat. Tarkkaa tietoa peruuntumisille ei ole, mutta syy näyttäisi olevan huoli turvallisuudesta ja esiintyjien henkilöllisyyden paljastumisesta.
Helsingin taidemuseon johtajan paikka kiinnosti 21:tä hakijaa
Helsingin kaupungin taidemuseon johtajan paikkaa haki peräti 21 henkilöä. Mukana on tuttuja nimiä museo- ja taidekentältä.
Liuottimen määrä Mätäjoessa vähentynyt
Helsingin kaupungin ympäristökeskus on ottanut vesistönäytteitä päivittäin. Näytteitä on otettu sekä purosta että Iso-Huopalahdelta, jonne Mätäjoki laskee.
Helsinki City Runin reitti oli alimittainen - "Asia on aiheuttanut mielipahaa"
Helsinki City Runin reitti on todettu Suomen Urheiluliiton (SUL) toteuttamassa selvityksessä alimittaiseksi. Valtaosa juoksijoista on juossut reittiä, joka on ollut 446 metriä alle puolimaratonin pituuden.
Taskuvarkaat "rahastavat" ratikoissa Helsingissä
Alkuvuoden aikana rahapusseja on viety jo satoja. Lompakko häviää liukkaasti raitiovaunussa.
Helsingin poliisille miljoonalasku pelkistä kuljetuksista
Erilaiset kuljetustehtävät ovat Helsingin poliisin suurin yksittäinen rahareikä. Pelkkiin kuljetuksiin kuluu yli kaksi miljoonaa euroa vuodessa. Summa selittyy suurilla oikeudenkäynneillä.
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
Ennätyksellinen lottopotti yhdelle perheelle Porvooseen
Kaikkien aikojen ennätyspotti, 12,7 miljoonaa euroa, jakaantui isovanhempien ja lapsenlapsen perheen kesken.
Espoon räjäytysonnettomuudesta pitkä liuta syytteitä
Espoon Matinkylässä kesällä 2012 tapahtuneesta räjäytysonnettomuudesta on nostettu tukku syytteitä useille henkilöille. Syytenimikkeinä ovat muun muassa törkeä yleisvaaran tuottamus ja törkeä ruumiinvamman tuottamus.
