Ulkomaat |

Eläkkeelle jäävän vakuutusjohtajan läksiäislahja työntekijöille: tuhannen punnan bonus

Bonuksen saavat kaikki yhtiön yli 8 000 työntekijää.

Brittiläisen vakuutusyhtiö Admiralin toimitusjohtaja Henry Engelhardt halusi kiittää yhtiön työntekijöitä jäädessään eläkkeelle. Siksi kaikki yhtiön täysipäiväiset työntekijät saavat avokätisen bonuksen Engelhardtin jäädessä eläkkeelle toukokuussa. Yhtiöllä on yhteensä 8 375 työntekijää.

Vähintään vuoden yhtiön palveluksessa olleet saavat kiitoslahjana 1 000 puntaa eli vähän alle 1 300 euroa. Alle vuoden yhtiössä työskennelleet saavat 500 puntaa.

Engelhardt oli mukana perustamassa yhtiötä vuonna 1991. Työntekijöiden kiittäminen bonuksella maksaa Engelhardtille 7 miljoonaa puntaa, jonka hän maksaa omista varoistaan. Engelhardt omistaa noin 11 prosenttia yhtiöstä. Vuonna 2015 yhtiö teki voittoa 377 miljoonaa puntaa.

– Tämä lahja on tunnustus kaiksesta siitä kovasta työstä ja joukkuehengestä, joka on tukenut Admiralin menestystä. Aloitimme täysin nollasta start-up-yhtiönä ja olemme kasvaneet miljardien puntien arvoiseksi, Engelhardt sanoi.

Suurin osa yhtiön toiminnoista ja työntekijöistä on Walesissa, mutta joitain on myös esimerkiksi Intiassa ja Italiassa. Engelhardt ja hänen vaimonsa kertoivat läksiäislahjasta torstaina tuhansille yhtiön työntekijöille, jotka oli kutsuttu yhtiön pääkonttorille.

– Halusimme tehdä jotain kaikille. On niin paljon ihmisiä, jotka ovat auttaneet tekemään tästä yhtiöstä sen, mitä se on nyt. Luulen, että ihmiset olivat melko tyytyväisiä, Engelhardt sanoi.

Yhtiössä on panostettu paljon työviihtyvyyteen ja työntekijöitä on aiemminkin palkittu bonuksilla hyvistä suorituksista.

Engelhardtin seuraaja on toinen yhtiön perustajista David Stevens.

– David oli erityisen tyytyväinen lahjaan. Hän on oikeutettu siihen, ainakin hän työskentelee kokoaikaisesti, Engelhardt vitsaili.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä