Savo |

Elävä kirjasto lainasi juttukaveriksi kummajaisen ja homon

Kuopion kaupunginkirjastossa on lainattu maanantaina paperisten kirjojen ohella keskustelukumppaneita. Elävä kirjasto -tapahtumassa oli lainattavissa kaikkiaan kaksitoista elävää kirjaa 20 minuutin ajaksi.

Kuopiolainen Jari Väisänen lainaamassa ihmistä elävästä kirjastosta Kuopiossa.
Kuva: Yle / Kaija Kervinen

Kirjaston ala-aulan lainaustiskiltä lainattaviksi oli lupautunut muun muassa totaalikieltäytyjä, homoseksuaali, liikenneonnettomuudessa loukkaantunut, absolutisti, keikkalääkäri ja itseään kummajaiseksi kutsuva vammainen henkilö.

Elävän kirjaston ideaan kuuluu, että kirjat edustavat vähemmistöjä ja muita ryhmiä, jotka kohtaavat elämässään syrjintää, stereotypioita ja rasismia. Tarkoitus on, että lainaajien ja elävien kirjojen keskustelut purkaisivat ennakkoluuloja ja lisäisivät keskinäistä kunnioitusta.

Kuopiossa parin ensimmäisen tunnin aikana yhden tai useamman elävän kirjan lainasi runsaat kaksikymmentä kirjaston asiakasta. Parhaimmillaan kaikki kaksitoista henkilöä olivat lainassa.

Maahanmuuttajia ei saatu mukaan

Elävä kirjasto -tapahtuma oli yksi ohjelmanumero tänään vietettävänä Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä. Tällä viikolla vietetään myös rasismin vastaista viikkoa. Yksi Elävän kirjaston puuhaajista, Savon setan kouluttaja Tero Kankaanperä pahoittelee, ettei yhtään maahanmuuttajaa saatu Kuopiossa eläväksi kirjaksi.

- Tämä on selkeästi meidän epäonnistuminen tässä kirjarekrytoinnissa. Me keskusteltiin muutamien Venäjältä tulevien maahanmuuttajien kanssa ja ainakin yhden burmalaisen kanssa , mutta he eivät sitten syystä tai toisesta halunneet tai päässeet tulemaan, Kankaanperä kertoo.

Elävä kirjasto -tapahtumia on Suomessa järjestetty muutamana viime vuonna jo noin 50 paikkakunnalla.

Kommentoi aihetta (6 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

  • Epätoivoinen

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Kaikkeen p..kaan yhteiskunnan varoja tuhlataan! Lainatkaa ihmisille terve maalaisjärki. Lopputulos olisi paljon parempi.

  • vanhanaikainen

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Toivoisi vain, että sinne kirjastoon kuitenkin vielä jonkun aikaa ihan vaan lukemaan kelpaisi vielä aivan tavallinen veronmaksaja ja armeijan käynyt.

  • myötäsukanen

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Nimimerkkien vanhanaikainen ja Epätoivoisen kommenteista paistaa läpi, etteivät ole tietoa kijastosta saaneet. Elävät siis tieto vajeessa.

  • Armeijan käynyt veronmaksaja, joka on homo

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Hyvä Kuopio! Todella hieno juttu!

    Nimimerkille vanhanaikainen haluaisin muistuttaa, että eihän tässä olla kenenkään kirjastossa vierailua rajoittamassa.

  • ilahtunut

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Mahtava juttu! Hienoa, että on löytynyt rohkeita ihmisiä "lainattavaksi".

  • Vieläkin Vanhanaikaisempi

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Lukutaito pitäisi kieltää lailla ja ihmisten palata metsästyksen ja kalastuksen pariin.

Tuoreimmat aiheesta: Savo

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä