Elävä pajumaja ja kirjava labyrintti
Lapsiystävällisessä puutarhassa saa temmeltää. Nurmikko on juoksemista ja pelaamista varten ja puihinkin saa kiivetä. Myös värikkäät kesäkukat ja ikioma vihannesmaa ovat lasten mieleen.
Lasten puutarha on paljon muutakin kuin hiekkalaatikko ja keinu.
Puutarhurit Johanna Käppi ja Mira Korpela haluaisivat nähdä lasten puutarhassa yksivuotisia kesäkukkia, jotka voisi kylvää muodostamaan vaikkapa värikkäitä labyrinttejä.
- Mahdollisuudet ovat rajattomat! Pajusta saa esimerkiksi elävän lehtimajan. Oksat vain sidotaan ylhäältä yhteen ja maja on valmis. Ulkopuolelle voi istuttaa köynnöksiä peittämään seinien aukkopaikkoja. Lattiaksi voi levittää kämpän huonoimman maton ja lasten "kesäkoti" on valmis, Johanna Käppi suunnittelee.
Hiekkalaatikkokin kukkimaan
Itse kasvatettu on myös kova juttu. Käpin ja Korpelan mielestä lapsilla pitäisi olla ikioma kukka- ja vihannespenkki.
- Voitonriemu on suuri, kun näkee, että itse kylvetystä siemenestä kasvaa kukka. Kehäkukalla, salaatilla ja retiisillä voi helposti kokea onnistumisen tunteen. Kukilla ja vihanneksilla saa värikkään ja syötävän penkin, Käppi pohtii.
Korpela rakentaisi lasten puutarhaa myös monenlaisilla ruukkuistutuksilla. Hiekkalaatikonkin voi koristaa kesäkukalla.
- Pelkässä hiekassa kesäkukatkaan eivät elä, eli kukka laitetaan omassa purkissaan hiekkalaatikkoon. Monivuotisilla on turha kokeilla, ne eivät selviä talven yli hiekkalaatikossa, Korpela opastaa.
Tuoreimmat aiheesta: New Articles
Iran: Painostus on turhaa
Iranin ydinohjelmaa koskevat neuvottelut ovat alkaneet Bagdadissa, Irakissa. Mukana on YK:n turvallisuusneuvoston viisi pysyvää maata sekä Saksa.
Keskustele: Antaisitko teiden rapistua?
Yllättävän moni valittaa teiden kunnosta. Onko tämä vain arjen pientä jupinaa vai ovatko Suomen tiet oikeasti vaarallisessa kunnossa? Siirrymmekö juniin kuten päättäjät haluaisivat?
Keskustele: Miten käy SDP:n puheenjohtajuuskisassa?
Rakkautta ja jäätelöpuikkoja! Niistä on pienet demarit tehty. Vai onko sittenkään? kysyy Sanna Ukkola Yle Uutisten blogissa. Onko haastajista puute?
Ollila: Steve Jobs rakensi taitavasti itsestään myytin
Nokian entinen toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja ryhtyi öljy-yhtiö Shellin hallituksen puheenjohtajaksi, koska energia-ala on tulevaisuudessa teknologiaan keskittyvää liiketoimintaa.
Satojen opinto-oikeus katkolla
Lähes 600 opiskelijaa joutuu anomaan lisää aikaa opintoihinsa Jyväskylän yliopistossa. Perustutkinto pitäisi suorittaa seitsemässä vuodessa.
Sähkökatkot on korjattu
Torstain ukkosmyräkän aiheuttamat sähköviat on korjattu. Keski-Suomessa oli sähköttä enimmillään yli tuhat taloutta.
Keskustele: Mikä Suomessa on muuttunut nousukauden jälkeen?
Onko suomalaisista tullut kateellisia vai kohtuullisia? Mitä haluat kysyä Jorma Ollilalta?
TS: Paananen piirijohtajien suosikki SDP:n puoluesihteeriksi
SDP:n puoluesihteerin paikasta kilpailee kahdeksan ehdokasta. Perinteen mukaan puolueen puheenjohtaja ilmoittaa jossain vaiheessa kenet hän haluaa työparikseen.
Keskustele: Humppaa henkesi kaupalla, pitäisikö Euroviisuja boikotoida?
Euroviisuhuuman ylle on tänä keväänä laskautunut synkkä varjo. Kisat järjestetään Bakussa, Azerbaidzhanin pääkaupungissa. Voiko Euroviisut mielestäsi erottaa politiikasta? A-studio: Stream käsittelee aihetta huomisessa lähetyksessä TV1 klo 21.00.
Suomessa jo kaksi Newcastlen tautitapausta
Karkkilan tartunta paljastui, kun Espoossa sairastuneen linnun kontaktitiloja selvitettiin. Tartunnan epäillään tulleen ulkomailta tuoduissa linnuissa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.