Elefanttimiehen salaisuutta yritetään yhä ratkaista
Kukaan ei tiedä 122 vuotta kuoleman jälkeenkään, mikä aiheutti Joseph Merrickin äärimmäiset epämuodostumat. Brittimedian mukaan tieteilijät yrittävät vielä kerran tutkia syytä miehen luurangosta.
Yksi lääketieteen historian ratkaisemattomista mysteereistä yritetään selvittää Britanniassa nykykeinoin. 1800-luvulla elänyt Joseph Merrick eli elefanttimies saattaa viimein saada lopullisen diagnoosin, kun tieteilijät alkavat tutkia DNA:ta hänen luurangostaan.
Tästä tulee äärimmäisen vaativaa.
Asiasta kertovat brittilehdet Independent ja Daily Mail.
Merrickin jäänteitä on pidetty Lontoon kuninkaallisessa sairaalassa Whitechapelissa. Tutkijoiden haasteena on kulunut aika. Luurankoa ei ole säilytetty moitteetta, ja toistuvat valkaisut ovat jäytäneet sitä.
- Tästä tulee äärimmäisen vaativaa. Tiedämme, että Merrickin luusta saamme perimänäytteen. Nyt pitäisi tietää, saammeko tarpeeksi dna:ta mahdollisesti epänormaalista luusta samoin kuin normaalista luusta, kertoo tutkintaa johtava Lontoon yliopiston professori Richard Trembath.
Professorin mukaan lisähankaluutena on, ettei tuleville sukupolville kallisarvoista luurankoa voi osittaakaan.
Merrickin painajaiselämä kiehtoo tarinankertojia
Leicesterissä syntyneen Joseph Merrickin elämä oli epämuodostumien vuoksi kurjaa. Perhe hylkäsi hänet ja hän joutui hankkimaan elantonsa kadulla, pukeutuen kasvot peittävään päähineeseen ja huppuun. Lopulta hän alkoi esiintyä rahaa vastaan sirkustapahtumien näyttelykappaleena.
Ennen kuolemaansa Merrick tapasi Walesin prinsessan Aleksandran, päädyttyään lontoolaissairaalan kirurgin hoiviin. Merrick asui sairaalassa viimeiset vuotensa. Hänen kerrotaan kuolleen yrittäessään nukkua muiden ihmisten tavoin pitkällään, vaikka pään paino oli pitkään pakottanut hänet nukkumaan istuallaan.
Elefanttimiehen tarina on innoittanut tunnettuun samannimiseen elokuvaan sekä näytelmäversioihin, joita esitetään tänä päivänäkin ympäri maailmaa.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Armeija vakuuttaa ottaneensa haltuun islamistien valta-alueita Nigeriassa
Armeijan mukaan myös 120 epäiltyä islamistikapinallista on pidätetty Maidugurissa. Armeija on vakuuttanut, että paikalliset asukkaat ovat nyt turvassa islamistikapinallisilta.
Tukholmassa mellakoitiin taas
Ruotsalaismedioiden mukaan levottomuudet jatkuivat Husbyn kaupunginosassa maanantai-iltana.
Raju tornado iski Oklahomaan - 51 ihmistä kuollut
Useat koululaiset ovat jääneet loukkuun paikalliseen kouluun. Kymmeniä ihmisiä on hoidettavana sairaalassa. CNN:n mukaan yli 30 000 ihmistä on ilman sähköä.
The Doorsin kosketinsoittaja Ray Manzarek on kuollut
Syöpää sairastanut, 74-vuotias Manzarek kuoli maanantaina Saksassa. Hän oli rockyhtye The Doorsin perustajajäsen.
Algerian presidentin vakuutetaan voivan hyvin
Aivohalvauksen saaneen presidentti Abdelaziz Bouteflikan kunnosta ei ole kerrottu julkisuuteen kohtauksen jälkeen juurikaan mitään. Maan pääministeri vakuutti maanantaina, että presidentti toipuu ja seuraa hallituksen työntekoa päivittäin.
USA:n korkein oikeus ryhtyy pohtimaan kristinuskon ylivaltaa
Oikeus ratkaisee, missä määrin rukoukset sopivat hallinnollisiin kokouksiin, kun perustuslaissa valtio ja kirkko on erotettu toisistaan.
Irakissa räjähteli moskeijoissa ja toreilla
Maanantain oli yksi Irakin väkivaltaisimmista päivistä useisiin kuukausiin. Pääministeri lupaa isoja uudistuksia turvallisuusstrategiaan.
Myanmarin presidentti pääsi Valkoiseen taloon
Myanmaria demokratisoineen hallinnon johtajaa Thein Seinia palkittiin kutsulla Yhdysvaltoihin. Arvostelijoiden mielestä palkinto on ennenaikainen.
Topless-protestillaan keväällä kohauttanut tunisialaisnainen pidätettiin
19-vuotias feministi pidätettiin, kun hän oli protestoimassa Kairouanissa Keski-Tunisiassa.
Tukholman yöllistä rähäkkää yritetään estää toistumasta
Kymmeniä autoja poltettiin ja neljä poliisia loukkaantui Husbyssa maanantain vastaisenä yönä. Poliisiakin syytetään ylilyönneistä, muun muassa rasistisesta nimittelystä.
