Elisan täytyy jatkaa Pirate Bay -sivuston estoa
Helsingin käräjäoikeus määräsi viime maanantaina myös TeliaSoneran ja DNA:n estämään asiakkaidensa pääsyn The Pirate Bay -sivustolle.
Internetoperaattori Elisan on jatkossakin estettävä asiakkaidensa pääsy tekijänoikeuksia rikkovalle The Pirate Bay -sivustolle. Helsingin hovioikeus päätti tänään perjantaina pitää voimassa käräjäoikeuden tuomion.
Estot koskevat myös Elisaan kuuluvan Saunalahden liittymiä.
Elisa ilmoitti tiedotteessaan hakevansa valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.
Helsingin käräjäoikeus määräsi viime vuoden lokakuussa Elisan estämään asiakkaidensa pääsyn ruotsalaiselle tekijänoikeuksia rikkovalle The Pirate Bay -sivustolle. Elisa kieltäytyi ensin kytkemästä estoa päälle, mutta taipui käräjäoikeuden päätökseen tämän vuoden tammikuussa.
Elisa kuitenkin valitti asiasta hovioikeuteen.
Elisa on perustellut vastentahtoisuuttaan estää piraattisivustolle pääsy muun muassa sillä, että se on teknisesti erittäin hankalaa. Elisan mielestä liittymäntarjoajaa ei myöskään pitäisi asettaa viranomaisen asemaan. Yhtiö piti alunperin kohtuuttomana myös sitä, että muita Suomen liittymäntarjoajia ei velvoitettu vastaaviin estoihin.
Helsingin käräjäoikeus määräsi kuitenkin maanantaina myös TeliaSoneran ja DNA:n estämään asiakkaidensa pääsyn The Pirate Bay -sivustolle.
Piraattisivuston estoa haki käräjäoikeudelta musiikkituottajien IFPI-yhdistys. Yhdistys valitsi Elisan ensimmäiseksi operaattoriksi, koska tilastojen mukaan sen asiakkaista yli kolmannes käytti sivustoa.
The Pirate Bay on verkkosivusto, jonka kautta ihmiset voivat jakaa omalla tietokoneellaan olevia tiedostoja toisille palvelun käyttäjille. Osa sivustolla jaettavasta materiaalista on laitonta, koska se ei täytä tekijänoikeusmääräyksiä.
The Pirate Bayn ylläpitäjät on tuomittu Ruotsissa vankeusrangaistuksiin jo vuonna 2010. Ruotsalaisen oikeusistuimen antamasta tuomiosta huolimatta Pirate Bay -palvelu on yhä toiminnassa.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Lentokone laskeutui Turkuun yhdellä moottorilla
Turun lentokentälle laskeutunut lentokone joutui vaaratilanteeseen, kun toinen koneen moottoreista sammui ennen laskeutumista. Viasta huolimatta laskeutuminen oli onnistunut.
Tyttö jäi puristuksiin kissanpentuja pelastaessaan
Kymenlaakson pelastuslaitoksen mukaan tyttö jäi jalastaan kiinni hevostallin karsinaan.
Kaksi suomalaista merihädässä Atlantilla
Rajavartiolaitoksen mukaan kaksi Kuubasta Bermudaan matkalla ollutta suomalaismiestä on joutunut merihätään. Yhdysvaltain viranomaiset ovat saaneet yhteyden Atlantilla ajelehtiviin.
Etsintäkuulutettu jäi kiinni - epäillään tapon yrityksestä
Varsinais-Suomen poliisin etsintäkuuluttama, tapon yrityksestä epäilty 36-vuotias mies on otettu kiinni.
Lapsi horjahti jokeen, äiti hyppäsi perään - ajelehtivat virran mukana 500 metriä
Lapsen ja äidin voinnista ei ole tietoa. Kumpikin on sairaalahoidossa.
Suomessa lievemmät raiskaustuomiot kuin Ruotsissa - tilanne muuttumassa
Raiskauslainsäädäntö on tiukentumassa.
Soini vastaa sovinistiväitteisiin
Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin ja SDP:n välillä on käyty värikästä keskustelua viikonlopun aikana. Soinin mielestä hänen kritiikkinsä osui "arkaan kohtaan".
SDP:n varapuheenjohtaja Soinista: "Kun retoriset vaatteet riisuu, jäljelle jää vain sovinisti"
Timo Soini arvosteli demareiden ministerikierrätystä. Eilen perussuomalaisten puheenjohtajalle ärähti SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman, tänään SDP:n varapuheenjohtaja.
Veolian bussinkuljettajat jatkavat protestia maanantaina
Veolian Vantaan varikon kuljettajat ovat olleet poissa bussin ratista melkein viikon. Kuljettajien työnseisaus alkoi tiistaiaamuna.
Presidentti Niinistö laski seppeleen sankarivainajille
Sunnuntaina vietetään kaatuneitten muistopäivää sodissa tai esimerkiksi rauhanturvatehtävissä kuolleiden muistoksi.
