Elokuu on suosittu matkailukuukausi
Elokuun suosio matkailukuukautena on kasvanut. Matkailijamääriä kasvattavat kotimaiset ja venäläiset mökinvuokraajat.
Elokuu on monelle majoitusliikkeelle yksi vuoden tärkeimmistä kuukausista.
Esimerkiksi vuokramökkejä eri puolilla Suomea välittävän Lomarenkaan mukaan elokuu oli viime vuonna neljänneksi suosituin majoittumiskuukausi heinä-, maalis- ja kesäkuun jälkeen. Mökkivälittäjä uskoo elokuun nousevan tänä vuonna kesäkuun ohi vuoden kolmanneksi suosituimmaksi mökkeilykuukaudeksi. Tahkocomista puolestaan arvioidaan ennakkovarausten perusteella, että elokuun matkailijamäärät alueella kasvavat noin 10 prosenttia viime vuodesta.
Kasvua kesän matkailuun tuovat monessa yrityksessä venäläismatkailijat. Vaikka elokuu on keskieurooppalaisten lomakuukausi, monin paikoin suurin osa ulkomaalaisista kesämatkailijoista tulee Venäjältä.
Lomarengas odottaa koko kesän myynnin nousevan muutamia prosentteja viime vuodesta. Lomarengas välittää noin 3 400:aa lomamökkiä eri puolilta Suomea.
Matkailukesä on ollut myönteinen yllätys.
- Kyllä suurin osa kasvusta on tullut kotimaisista ja venäläisistä mökinvuokraajista. Kesän suosituimmat mökkipaikat ovat järvi-Suomessa kohtuullisen matkan päässä pääkaupunkiseudulta, sanoo myyntijohtaja Juha Purhonen Lomarenkaasta.
Myös Tahkolla koko kesän myyntiin näyttää tulevan kasvua. Kolmannes tahkon kesämatkailijoista on ulkomaalaisia.
- Matkailijamäärät ovat kasvaneet tällä kesäkaudella arviolta vähintään kymmenen prosenttia viimevuotiseen verrattuna. Säihin nähden matkailukesä on ollut myönteinen yllätys, arvioi Tahkocomin toimitusjohtaja Jari Mathalt.
- Kesä on ollut hyvä etupäässä golfmatkailun kasvaneen suosion ansiosta. Myös kuukaudeksi vuokrattavia kesäosakkeita on mennyt hyvin. Golfin lisäksi väkeä ovat vetäneet islanninhevosratsastukset ja polkupyöräily; sen sijaan vesijetit ovat kiinnostaneet huonommin sateisen sään vuoksi, Mathalt sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Savo
KuPS siirsi JJK:n avausvoiton tulevaisuuteen
Tasaisessa ottelussa Harjulla oli jälleen paikallisderbyn makua. Kumpikaan ei maaleja tehnyt, joten JJK on edelleen voitoitta jalkapalloliigassa.
Kallansiltojen loppurahoitus on varmistunut
Lisämääräraha takaa ison tiehankkeen loppuvaiheen. Koko kustannusarvio pysyy 90 miljoonassa eurossa.
Talvivaara saa taas laskea neutraloimatonta jätevettä
Jäteveden pH-arvo saa olla hetkellisesti enintään 11. Se tarkoittaa, että jätevesi voi olla emäksisempää kuin kaivoksen ympäristölupa määrää.
Kaskiviljelijän työmaa on keskellä roihuavaa metsää – video
Kaskenpoltto on varsinkin savolaisten perinteisesti harjoittama maanviljelystekniikka. Telkkämäen perinnetilalla Kaavilla ylläpidetään ikivanhaa taitoa vuosittaisessa kaskenpoltossa.
Karelia Upofloor harkitsee tuotantonsa lopettamista Kuopiossa ja Joensuussa
Yhtenä vaihtoehtona on tuotannon lopettaminen joko Kuopiossa, Tuupovaarassa tai molemmissa. Yhtiö irtisanoi henkilöstöään myös viime vuonna.
Tutkimuslaitosten henkilökunta marssi työpaikoiltaan Kuopiossa
Ulosmarssilla vastustetaan hallituksen kaavailemia 30 miljoonan euron säästöjä tutkimuslaitosten toimintaan.
Turvesuo on tulessa Suonenjoella
Pelastuslaitos sammuttaa maastopaloa Suonenjoella. Sammutustyöt vievät vielä tunteja.
"Suomella ei 50 vuoden kuluttua ole laadukasta mäntytukkia"
Metsänomistajat suosivat nykyisin pelkästään kuusta, koska hirvien pelätään napsivan männyntaimet suihinsa. Pitkään jatkunut suuntaus herättää jo kysymyksiä mäntytukin saatavuudesta.
Talvivaaran rautavesivuodon todistaja: Ikävä totuus on, että valvonta on kansalaisten varassa
Yksityishenkilöt raportoivat Talvivaaran tuoreimmasta ympäristöongelmasta kaivosyhtiötä nopeammin.
ELY hyväksyi Talvivaaran juoksutukset ehdollisena
Yhtiö saa juoksuttaa jätevesiä ulos niin, ettei Kortelammen padon ja avolouhoksen vesipinta nouse. Lisäksi kipsisakka-altaiden vedenpinnan alentamista on jatkettava.
