Elokuvasäveltäjä Marvin Hamlisch kuoli
Marvin Hamlisch sai urallaan poikkeuksellisen kirjon palkintoja: Oscareita, Emmyjä, Golden Globeja, yhden Tonyn ja jopa Pulitzerin.
Monien menestyselokuvien musiikin säveltänyt ja sovittanut niistä kolmella Oscarilla palkittu yhdysvaltalainen säveltäjä, sovittaja ja kapellimestari Marvin Hamlisch on kuollut.
Hamlischin musiikki on tahdittanut yli 40:ää elokuvaa. Niistä palkituimmaksi nousi Parhaat vuotemme. Oscarin hän sai myös Puhallus-elokuvasta, johon hän sovitti Scott Joplinin ragtimemusiikkia.
Oscarien lisäksi Hamlisch sai uransa aikana kolme elokuva-alan Golden Globe -palkintoa sekä neljä tv-alan Emmyä, neljä musiikkialan Grammy-pystiä ja kerran myös Broadwayn musikaalipalkinnon Tonyn. Se tuli musiikista A Chorus Line -musikaaliin. Siitä hänelle ja neljälle työtoverille myönnettiin myös Pulitzer-palkinto.
Hamlisch kuoli 68-vuotiaana lyhyeen sairauteen, hänen perheensä kertoo. Hänen viimeiseksi filmityökseen jäi musiikki Steven Soderberghin Ilmiantaja!-elokuvaan. Uusi Broadway-musikaali Gotta Dance jäi kesken, kertoo Hollywoodin uutisia raportoiva Billboard.biz-verkkosivusto.
Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri
Tuhannen vuoden ikäiset kolikot hämmentävät Australian historiaa
Ensimmäiset hollantilaiset kävivät Australian rannikolla 1600-luvun alussa. James Cook julisti Australian brittiläiseksi vuonna 1770. Mistä kummasta asumattomalle australialaissaarelle tulivat ikivanhat afrikkalaiskolikot?
Euroviisutuottaja: Tulos pitää paikkansa
Euroviisujen päätuottajan Jan Ola Sandin mukaan kaikki Euroviisuissa esiintyvät vilppiepäilyt tutkitaan tarkkaan. Liettualaisten toimittajien tekemä video syyttää Azerbaidzhania yrityksestä ostaa ääniä Liettuassa. Lisäksi Azerbaidzhan ja Venäjä haluavat tutkia, miksei Venäjä saanut lainkaan pisteitä Azerbaidzhanilta.
Veriveljet nähdään ensi vuonna Imatralla
Maailmalla menestystä niittänyt musikaali Veriveljet rantautuu Imatran teatterin ohjelmistoon ensi vuoden tammikuussa.
Venäjän ulkoministeri pitää Euroviisujen pistesotkua törkeänä tapauksena
Venäjän ja Azerbaidzhanin ulkoministerit ovat ottaneet Euroviisut esille ministerien tapaamisessa Moskovassa. Azerbaidzhan aikoo tutkia, miksi Venäjä ei saanut maalta yhtään pistettä lauantain Euroviisuissa. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov pitää sotkua törkeänä tapauksena.
Euroviisuääniä on kalasteltu Suomeltakin
Keskustelu Euroviisujen äänestyksestä kuumenee vilppiepäilyjen vuoksi. Liettualaisten toimittajien tekemä video syyttää Azerbaidzhania yrityksestä ostaa ääniä Liettuassa. Myös vuoden 2010 Suomen edustajia Kuunkuiskaajia yritettiin houkutella hankkimaan ääniä toiselle maalle.
Pieni ja nätti saa yhä harvemmin kulttuurirahaa uudessa Oulussa
Pienet ja paikalliset kulttuuritoimijat uhkaavat kuihtua uuden Oulun alueella, sillä kaupunki panostaa rahallisesti suuriin taide- ja kulttuurituottajiin. Kulttuurin avustamiseen tarkoitetut rahat ovat tiukassa.
Lillin ja Hugon koti entisöitiin
Urajärven 200-vuotiaan aateliskartanon remontti on loppusuoralla. Entisöity kartanomuseo aukeaa yleisölle kesäkuussa. Kartanon kummituskin tuntuu hyväksyneen remontin, sillä häntä ei ole remontin aikana näkynyt.
Ateneumin teoksia globaaliin digitaalimuseoon
Ateneumin taidemuseon osuus Google Art Projectissa on julkaistu verkossa. Google Art on globaali digitaalinen museo, joka tuo maailman taideaarteita kaikkien ulottuville.
Linnanniemen museoista halutaan enemmän irti
Hämeenlinnan Linnanniemen alueelle halutaan nykyistä enemmän matkailijoita. Tästä syystä Museovirasto, Museo Militaria ja Hämeenlinnan kaupunki ovat palkanneet Linnanniemen museoille vuodeksi aluevastaavan eli projektipäällikön. Tehtävään valitun Antti Vihisen tavoitteena on lisätä museoalueen vetovoimaisuutta.
Konemusiikkiyhtye Pendulum Jurassic Rockin perjantain pääesiintyjäksi
Tapahtuman promoottori Jukka Holmstedt kertoo, että tapahtumaan on myyty jo tuhansia lippuja. Myynnin uskotaan vauhdittuvan entisestään, kun päiväkohtaiset liput tulevat tiistaina 21.5. myyntiin.
