Elokuvat vievät jousiammunnan pariin
Jousiammunnasta on tullut USA:ssa nuorten uusi trendiharrastus. Boomin taustalla ovat The Hunger Gamesin, Braven ja Avatarin kaltaiset elokuvat.
USA:ssa on tänä vuonna huomattu, että jousiammuntajärjestöjen jäsenmäärät ovat lisääntyneet 20 prosentilla viime vuodesta, ja etenkin nuoriso-osastoissa kasvu on ollut huomattavaa. Syy tähän löytyy Hollywoodista, joka antaa nuorille roolimalleja.
Jousiammunnan suhteen Hollywoodilla on pitkät perinteet: sekä Errol Flynn että Kevin Costner ovat esittäneet Robin Hoodia. Uusin tulokas tässä kaanonissa on Jennifer Lawrence, joka esittää Katniss Everdeeniä The Hunger Games (Nälkäpeli)-elokuvassa. Samoilla linjoilla on jatkanut Pixar-animaatio Brave (Urhea), joka tulee Suomessa ensi-iltaan elokuussa. Braven sankarina on punatukkainen skottityttö Merida.
Sormusten herrasta Avatariin
Jousiammuntaa on tällä vuosituhannella nähty myös Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta -elokuvissa ja James Cameronin Avatarissa, mutta vasta The Hunger Games räjäytti potin. Lajia ei ole aiemmin pidetty mitenkään trendikkäänä, mutta Suzanne Collinsin kirjasarjafilmatisoinnin takia asia on kääntynyt päinvastaiseksi. Tilanteen on huomannut muun muassa olympiatason jousiampuja Khatuna Lorig, joka koulutti Jennifer Lawrencea rooliinsa.
- Valmentajaystäväni saa normaalisti viisi jousiammuntaan liittyvää yhteydenottoa viikossa, nyt niitä tulee kymmenen. Etenkin 6 - 16-vuotiaat lapset ja nuoret ovat innostuneet lajista, Lorig kertoo.
Suomessakin innostusta
Suomessa varsinaista jousiammuntabuumia nuorten keskuudessa ei ole, mutta jonkinlaista vaikutusta elokuvilla on.
- Minulla on sellainen tuntuma, että aina kun tulee joku tällainen elokuva, jossa on näyttävää jousiammuntaa, lajia kokeilevien määrä kasvaa, mutta kovin moni ei sitten kuitenkaan jää lajiin pysyvästi. Myös sellaista löytyy, että polttariporukat ovat ottaneet mallia jostakin elokuvasta ja tulevat sitten kokeilemaan jousiammuntaa, toiminnanjohtaja Anne Lantee Suomen Jousiampujain Liitosta kertoo.
Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri
Yli 100 000 euron arvoinen harvinainen sarjakuvalehti lojui 70 vuotta seinän välissä
Vuonna 1938 ilmestynyt Action Comics No. 1 -lehti on arvokas, koska Teräsmies teki siinä ensiesiintymisensä. Parempikuntoinen lehti myytiin puolitoista vuotta sitten huutokaupassa yli 1,6 miljoonalla eurolla.
Pussy Riot netissä: Meillä ei ollut edes aikomusta esiintyä festivaaleilla
Pussy Riotin nimissä kirjoitetun tekstin mukaan ryhmä ei koskaan kerro esiintymisistään etukäteen.
Pussy Riot pelkäsi henkilöllisyyden paljastumista - ryhmä katosi ja perui esiintymiset Suomessa
Pussy Riotia lähellä olevan luotettavan tahon mukaan he ovat turvassa, festivaalijärjestäjät kertovat. Tarkkaa tietoa peruuntumisille ei ole, mutta syy näyttäisi olevan huoli turvallisuudesta ja esiintyjien henkilöllisyyden paljastumisesta. Iltapäivällä ei tiedetty, ovatko kadonneet enää Suomessa.
Pussy Riot pelkäsi henkilöllisyyden paljastumista - ryhmä katosi ja perui esiintymiset Suomessa
Pussy Riotia lähellä olevan luotettavan tahon mukaan he ovat turvassa, festivaalijärjestäjät kertovat. Tarkkaa tietoa peruuntumisille ei ole, mutta syy näyttäisi olevan huoli turvallisuudesta ja esiintyjien henkilöllisyyden paljastumisesta.
Valokuvaajat ikuistivat autiotalojen uudet asukkaat – elämä jatkuu myös ilman ihmisiä
Luontokappaleet ottavat takaisin lainaan otetut autioituneet pihapiirit Kai Fagerströmin ja Heikki Willamon valokuvanäyttelyssä.
Bach sai urkurin pois tolaltaan
Kun takana on yhteensä 46 vuotta kolmen kirkon urkurina ja ikää pian 70 vuotta, voi jo hyvillä mielin jäädä eläkkeelle. Paitsi että Matti Hannula jatkaisi työssään, jos voisi, mutta kun ei voi.
Bibliofiilille paljon ei ole kylliksi
Kapellimestari Juha Kankaan ruokapöydälle on levitetty iso kirjakokoelma. Kiveä ja Leinoa ja vähän muutakin. Kirjojen kansissa näkyy mestareiden kädenjälki: Akseli Gallen-Kallela, Hugo Simberg, Väinö Hämäläinen, Pekka Halonen, Juho Rissanen tulevat tykö kuvittajina. Kokoelma ryydittyy yksittäisillä lehtisillä, joihin kuningas Leino on sipaissut runotekstin tai ohjeet tavaroiden kuljetuksista. Bibliofiilin tarina voi alkaa.
Vaaleanpunaiset ilmapallot valloittivat Afganistanin pääkaupungin
Noin sata vapaaehtoista ryhtyi jakamaan kaupungin keskustassa palloja aamuseitsemältä. Tempauksella haluttiin tuoda iloa ja luovuutta väkivallasta kärsineeseen kaupunkiin.
Naivismin tähdet tuikkivat Iittalan kesässä
Galaxin suurin naivistisen taiteen näyttely esittelee Iittalassa 45 alan huipputekijää. 25-vuotisjuhlakatselmus palauttaa myös jykevän Hannu Riikosen Heinäsen pariskunnan muotokuvan lähtöpisteeseen. Aira ja Kalevi Heinänen käynnistivät Iittalan naivistit vuonna 1988. Neljännesvuosisadassa naivismi on voittanut satojentuhansien katsojien sydämet.
Albert Edelfeltin merkkiteos palaa Suomeen
Maalaus tulee lähiviikkoina julkiseen kokoelmaan Lauri ja Lasse Reitzin säätiön ylläpitämään taidemuseoon Helsinkiin.
