Elokuvia katsotaan Mäntässä uusissa tiloissa
Uusi tekniikka pisti Suomen toiseksi vanhimman elokuvateatterin uusiin tiloihin. Vanhat tilat toimivat jatkossa monitoimitalona, jossa menneestä ajasta kertovat esimerkiksi vanhat projektorit.
Suomen toiseksi vanhin elokuvateatteri Bio Säde jatkaa toimintaansa uusissa tiloissa. Ensimmäinen elokuvanäytös on Mäntän seudun koulutuskeskuksen Mänttäsalissa ensi viikon perjantaina.
Vanhassa elokuvatetatterissa ei elokuvia tulla nykytekniikalla jatkossa esittämään. Arvokkaan rakennuksen korjaussuunnitelma on valmis.
Vanhasta elokuvateatterista on tarkoitus rakentaa monitoimitalo. Bio Säteen vanhat elokuvaprojektorit jätetään rakennukseen.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Ministerin kissa otti nimitysuutisen rauhallisesti
Perjantaina nimitettävä asunto- ja viestintäministeri Pia Viitanen aikoo jatkossakin nukkua öitään Tampereella. Kotona Hervannassa ministeriä odottaa myös tärkeä poliittinen neuvonantaja; päivän lehtien lukemisessa selausapuna toimiva Tähti-kissa.
Poliisi kuskaa juoppoja lähes viidellä miljoonalla eurolla vuodessa - katso miten rahat kuluvat
Poliisipartioilla kuluu entistä enemmän aikaa yhden tehtävän hoitamiseen, selviää poliisin Radio Suomen Ajantasa-ohjelmalle luovuttamista tiedoista. Lisäksi erilaisiin kuljetustehtäviin kuluu poliiseilta vuodessa tuhansia vuorokausia työaikaa.
Keskustele: Onko pesäpallosta vielä kansallispeliksi?
Superpesiskausi alkoi toukokuun puolivälissä, mutta kiekkohuuman kaltaista intoa ei peli harrastajaporukoiden ulkopuolella herätä. Osassa kouluista kansallispeliämme pelataan vielä, mutta sekin on hiipumaan päin. Vieläkö pesäpallo voisi innostaa?
Köyhä masentuu, masentunut köyhtyy
Köyhyys ja masennus kulkevat usein käsi kädessä, eikä ongelmien erottaminen toisistaan ole helppoa. Yhteiskunnan kelkasta putoaminen hävettää monia, mutta kelle puhua kun sosiaalitoimistossakin vastassa saattaa olla vain tietokone.
Avilon saa rikkihiilen poistoon valtion rahaa
Valkeakosken Avilonin kuitutehtaan siivousraha on varmistunut. Valtio myöntää konkurssipesälle runsaat 6 miljoonaa euroa mm. räjähdysherkän rikkihiilen kuljettamiseen hävitettäväksi.
Ikäihmisille yksilöllisempää hoitoa ja hoitajille lisää motivaatiota
Joukko terveydenhuollon hoitajia on perustamassa yhteiskunnallisen yrityksen Tampereelle. Yritys tarjoaa ikäihmisille ympärivuorokautista hoivapalvelua.
Porin yliopistokeskus vahvistuu yt-neuvotteluista huolimatta?
Keskiviikkona julkisuuteen tulleet Porin TTY-yksikön yt-neuvottelut voivat tuoda lomautuksia, mutta Porin yliopistokeskus on myös vahvistamassa asemaansa. Näin vakuuttaa Porin kaupunginjohtaja.
Nokian irtisanomisten seurauksiin rakennemuutosrahaa
Pirkanmaa saa runsaan miljoona euroa Nokia-lähtöisen rakennemuutoksen hallintaan. Työ- ja elinkeinoministeriön myöntämä äkillisen rakennemuutoksen hallintaan tarkoitetut rahat tullaan käyttämään mm. Mediapolis-hankkeen käynnistämiseen ja henkilöstön uudelleenkoulutukseen.
Tampereen Teatterin katsojamäärissä huikea nousu
Tampereen Teatterin mukaan sen näytelmiä kävi katsomassa kuluneella kaudella 35 prosenttia enemmän ihmisiä kuin edellisellä kaudella.
Tullikamarin kulttuurikeskus tarvitsee kipeästi lisää tilaa
Tampereen Tullikamarin Pakkahuoneella ja Klubilla vierailee vuosittain yli 180 000 asiakasta. Tilaisuudet varsinkin Pakkahuoneella ovat kasvaneet, joten kaupunki harkitsee kulttuurikeskuksen laajentamista.
