Turku |

Energiamittareista kirjaston lainahitti

Lainattavilla energiamittareilla on ollut kova kysyntä Turun pääkirjastossa. Sähkölaitteiden kulutusta seuraavia mittareita ei ole riittänyt kaikille halukkaille lainaajille, ja lisämittareille olisikin tarvetta. Keskiviikkona kirjastoissa vietetään Lainan päivää.

Turun pääkirjastossa on laajemminkin esillä oppaita energiansäästöön, kertoo Pauliina Vanhala.
Turun pääkirjastossa on laajemminkin esillä oppaita energiansäästöön, kertoo Pauliina Vanhala. Kuva: YLE / Jouni Koutonen

Kuukauden verran lainattavissa olleet energiamittarit eivät ole ehtineet pölyyntyä kirjaston hyllyllä. Tällä hetkellä lainattavissa on viisi mittaria, joilla voi seurata yksittäisten laitteiden sähkönkulutusta ja tehoa.

– Kaikki ovat asiakkailla, ja ovat olleet koko ajan! Ne ovat ehkä sellaisen puoli päivää ehkä olleet täällä ja menneet sitten heti uudestaan lainaan. Lisämittareille näyttäisi olevan tarvetta. Olemme jo keskustelleetkin, että niitä voisi lisätä, ja viedä myös lähikirjastoihin lainattavaksi, kertoo tieto-osaston tiiminvetäjä Pauliina Vanhala.

Sähkösyöpöt kiikkiin helposti

Turku Energian mittarin laina-aika on kaksi viikkoa, eikä niitä voi ennalta varata.

– Yleensä ne ovat olleet sen kaksi viikkoa lainassa, että ihmiset haluavat eri laitteitaan testata. Vaski-verkkokirjaston kautta voi seurata, milloin niitä on saatavilla. Olen kuullut, että ihmiset ihan seuraa verkosta, milloin on mittari paikalla ja lähdetty hakemaan. Sitten on oltu joskus jopa myöhässä, että laite on ehtinyt sillä välin mennä, kuvailee Vanhala lainausintoa.

Kahden viikon laina-aika riittää varmasti useimpien kodin elektroniikkalaitteiden kulutuksen mittaamiseen. Joidenkin laitteiden kulutus selviää kertakäytöllä, mutta esimerkiksi viihde-elektroniikan ja kylmälaitteiden energiasyöppöyttä on hyvä seurata kokonainen vuorokausi.

Energiamittareita saa lainaksi Turun pääkirjaston tieto-osastolta, joka sijaitsee uudisosan toisessa kerroksessa. Mittarit myös palautetaan sinne. Kirjaston ohella mittarin voi edelleen lainata Turku Energian sähkönmyynnin asiakaspalvelupisteestä.

Mittaria on helppo käyttää, ja sen mukana tulee selkeä suomenkielinen käyttöohje. Ohjeessa on myös lista eri laitteiden keskimääräisestä sähkönkulutuksesta, johon omien laitteiden kulutusta on helppo verrata.

Esimerkiksi pakkaskaudella ajankohtaiseen auton lämmittämiseen tuhlari käyttää yli kymmenen euroa viikossa, kun nuuka selviää reilulla kahdella eurolla.

Energiamittareiden ohella Turun pääkirjastossa on lainattavissa muitakin laitteita, kuten askelmittareita ja e-kirjan lukulaitteita.

Lainan päivänä kirjastoissa juhlitaan

Keskiviikko, 8. helmikuuta on Lainan päivä, eli valtakunnallinen kirjastojen juhla- ja toimintapäivä.

Lainan päivän tämän vuoden teema on Lue ja kerro – yhteisöllinen lukeminen. Lukupiirit, blogit, kirjakeskustelut netissä ja muut yhteisöllisen lukemisen tavat kasvattavat koko ajan suosiotaan.

Useat kirjastot järjestävät Lainan päivänä teemaan liittyvää ohjelmaa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Turku

Juuri nyt

Kotimaa

Mies ampui katolta Hyvinkäällä - nainen kuoli, 8 loukkaantui

Hyvinkäällä sattui yöllä ampumistapaus, jossa kuoli yksi ihminen ja haavoittui yhdeksän. Poliisi eristi alueen tutkintaa varten.

Hyvinkäällä yhden surmannut ja kahdeksaa haavoittanut mies on yhä karkuteillä. Poliisi kaipaa vihjeitä paikalta poistuneesta kirkkaansinisestä Toyota Hiace -pakettiautosta. Yksi vakavasti loukkaantuneista on paikalle tullut poliisi.

  • Hyvinkään kaupunki on avannut sairaalan tiloihin kriisiapupisteen. Kriisiavun tavoittaa myös numeroista (019) 415550 ja (019) 415551

  • Radio- ja tv-uutiset aina puolen tunnin välein TV1, Yle Radio 1 ja Radio Suomi.

  • Olitko paikalla? Lähetä meille kuvauksesi tapahtumista osoitteeseen yle.uutiset@yle.fi. Kuvan tai videon voit lähettää samaan osoitteeseen tai numeroon 16149.

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä