Kotimaa |

Energiansäästölampun elohopea kiusaa kuluttajaa

Energiansäästölamppujen hävitys on kuluttajalle vaikeaa. Turussa energiansäästölamppuja vastaanottavia jätteiden keräyspisteitä on kuusi. Myös kuluttajien asenteissa olisi parantamisen varaa.

Energiansäästölamppuja kaupan hyllyssä
Kuva: Paula Koskinen / Yle

Energiansäästölamppujen sisältämä elohopea tekee lampuista vaarallista jätettä. Käytetyt lamput tulisi toimittaa sähkö- ja elektroniikkaromun keräyspisteeseen tai vaarallisen jätteen keräyspisteeseen. Kuluttajan kannalta tilanne on kuitenkin haastava, sillä Turussa tällaisia keräyspisteitä on kuusi.

– Pisteitä ei tietysti ole ihan joka nurkalla ja niitä on hieman hankala löytää. Aika moni liike ottaa kuitenkin lamppuja vastaan. Eli kun menee ostamaan uutta lamppua, niin voi ottaa vanhan mukaan ja kysyä, ottaisivatko he sen vastaan, kertoo energianeuvoja Liisa Harjula Valoniasta.

Harjulan mukaan suurin ongelma lamppujen hävityksessä on ihmisten asenne.

– Tämä on ilman muuta vaikea asia, mutta vaikeinta on kuluttajan asenne. On vaikeaa oivaltaa, että energiansäästölamppu on sellainen jäte, jota ei voi mihin tahansa laittaa. Toisaalta, ymmärtäväthän ihmiset senkin, että loisteputket on myös palautettava sellaiseen paikkaan, jossa niitä otetaan vastaan. Ne ovat sitä samaa vaarallista jätettä, Harjula sanoo.

Perinteisten hehkulamppujen hävittäminen oli helppoa, mutta ne myös poistuivat käytöstä nopeammin. Energiansäästölamppujen oletettu käyttöikä on pitkä. Kotona ei siis ole jatkuvasti lamppuja, joita pitäisi viedä pois.

Elohopeaa turha pelätä

Energiansäästölamppujen kierrätystä ei ole tutkittu, joten Harjula ei pysty sanomaan, kuinka hyvin lamppuja kierrätetään.

– Jos nyt ajatellaan vaikka, että puolet lampuista menisi oikeaan ja puolet väärään paikkaan, niin siinähän tulee tietysti se elohopea-asia, joka ihmisiä kovasti huolestuttaa. Onneksi nykyisissä energiansäästölampuissa on kuitenkin huomattavasti vähemmän elohopeaa kuin esimerkiksi loisteputkissa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että niiden kanssa pitäisi olla huoleton, Harjula painottaa.

Energiansäästölamppujen elohopeamäärää on tutkittu ja se on todettu niin pieneksi, että lamppumalli on ollut mahdollista ottaa kuluttajakäyttöön. Jos käytettävät lamput ovat ehjiä, ei elohopeasta aiheudu kuluttajalle mitään terveydellistä riskiä. Lampun rikkoutuessa on kuitenkin huolehdittava elohopean hävityksestä ja tuuletuksesta, varsinkin silloin, jos lamppu on rikkoutunut kuumana.

Harjula muistuttaa, että elohopeaa on turha alkaa pelätä.

– Meillähän on hampaissa elohopea- eli amalgaamipaikkojakin. Ei kannata olla peloissaan. Yhden lampun hajoamiseen ei kyllä kukaan ihminen kuole.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Kotimaa

Onko Sveitsiin menijöitä? – pankkisalaisuuden murtuminen innostaa myös suomalaisia rahanhakumatkoille

Suomalaisilla on edelleen jopa miljoonaluokan talletuksia Sveitsin pankeissa. Tulli ja keskusrikospoliisi ovat nyt erityisen kiinnostuneita suomalaisten Sveitsin-matkoista, sillä Sveitsin tiukka pankkisalaisuus on avautumassa ensi vuoden alusta. Odotettavissa on, että moni yrittää vielä ennen vuodenvaihdetta tuoda verottajalta piilottamiaan rahoja Suomeen käteisenä.

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä