Helsinki

Energiantuotannosta entistä vähemmän rahaa Helsingin kassaan

Sähkön hinnan romahtaminen vähentää Helsingin kaupungille virtaavaa rahamäärää. Energiayhtiö Helen Oy tulouttaa viime vuodelta vain 30 miljoonaa euroa, kun se vielä muutama vuosi sitten oli 140 miljoonaa.

lämpöpatteri
Leuto talvi laski kaukolämmön kulutusta Helsingissä. Kuva: Yle

Helsingin energiayhtiö Helen Oy tulouttaa yhä vähemmän rahaa omistajalleen. Vielä pari vuotta sitten kaupungin kassaan ropsahti noin 140 miljoonaa euroa vuodessa. Viime vuoden tuloutus on 30 miljoonan suuruinen.

Aiempien vuosien rahasampo uhkaa hyytyä eikä energiantuotannosta synny voittoa Helsingin muiden menojen paikkaamiseen.

Voiton kutistumisen syynä on sähkön tukkuhinnan romahdus. Pohjoismaiden erinomaisella tasolla olleet vesivoimavarat ovat laskeneet sähkön hintaa. Lisäksi tuotantohintaa on painanut alas Keski-Euroopan tuettu sähköntuotanto.

– Kyse on EU:n jäsenvaltioiden tuella rahoitetusta tuotannosta, tuulesta ja jossain määrin aurinkosähköstä. Tässä tuotannossa ei ole polttoainekustannuksia ja sitä rahoitetaan tuilla, muistuttaa Helenin toimitusjohtaja Pekka Manninen.

Helen Oy:n tulosta leikkasi myös leudon talven takia vähentynyt kaukolämmön myynti ja varautuminen uusiin rakennushankkeisiin.

Lisäksi sähkön alentunut markkinahinta laski sähkönmyynnin liikevaihtoa toistakymmentä prosenttia.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä