Savo |

Energiatehokkuutta lisää korjausrakentamisella

Ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii yhä energiatehokkaampia taloja. Suomessa energiamääräykset ovat tiukentuneet lyhyellä aikajänteellä tiheään tahtiin. Vuonna 2012 tulevat jälleen uudet määräykset, jotka vaativat rakennusten energiatarpeen laskemista edelleen.

Suomen asuntokanta on kohtalaisen iäkästä, eikä meillä olemassa olevaan asuntokantaan ole kohdistunut aiemmin energiatehokkuusvaatimuksia.  Tämä on luonut tarpeen ottaa huomioon myös vanha rakennuskanta, kun tulevaisuudessa pyritään energiatehokkaampaan asumiseen ja rakentamiseen, rakennusterveysasiantuntija Hannu Partanen Finnenergia Oy:stä toteaa.

Vuonna 2012 voimaan astuvat määräykset koskevat uudisrakentamista, mutta entistä enemmän myös jo olemassa olevan asuntokannan korjausrakentamista energiatehokkaammaksi. Korjausrakentamiseen on tulossa vuoden 2012 alusta korjausrakentamisohjeet ja määräykset, kuinka rakennuksia rakennetaan.

 Kustannuksia asukkaille korjausrakentamisesta

-Energiatehokkuuden parantamisesta aiheutuvat kustannukset liittyvät asunto-osakeyhtiöissä koko talon korjaustarpeeseen ja sen yhteydessä tapahtuvaan energiatehokkuuden parantamiseen. Nämä asiat liitetään todennäköisesti yhteen, ja siitä syntyy asunto-osakeyhtiölle edullinen ratkaisu, Partanen uskoo.

Kun pientalossa korjaustarve ylittää 25 % talon vaipan pinta-alasta, niin tarvitaan rakennuslupa, joka edellyttää energiaselvitystä. Selvityksessä esitetään ne toimenpiteet, joilla energiatehokkuus saadaan.

Energiatehokkuutta esimerkiksi pientalossa lisätään talon tiiviydellä. Tiiveysluku oli vuonna 2007 neljä, 2010 se oli kaksi, ja 2012 se laskee edelleen. Tiiveydellä on erittäin suuri merkitys energiatehokkuuteen.

 

Energiatehokkuuteen rakennuskohtaisin keinoin

Keinot, joilla vanhoissa rakennuksissa parempia energiatehokkuuksia saavutetaan, on ratkaistava rakennuskohtaisesti. Rakennusta on tarkasteltava kokonaisvaltaisesti ja mietittävä, mitkä ovat kustannustehokkaimmat keinot saavuttaa energiatehokkuutta. Talon elinkaari-ikä on myös otettava huomioon.

Keinoina voi olla lämmöneristyksien ja ilmanvaihtokoneen vuosihyötysuhteen parantaminen, ikkunoiden ja ovien u-arvojen parantaminen tai esimerkiksi koko ilmanvaihdon uudelleenrakentaminen.

Asumisen energiatehokkuus koskee myös energiayhtiöitä, eli sitä, millä ne tuottavat energiaa. 2012 alussa Suomessa ollaan siirtymässä kokonaisvaltaiseen energian tehokkuuden tarkasteluun. Eli siirrytään primäärienergiapohjaiseen kulutukseen, jossa tarkastellaan, millä alkutuotannossa energia tehdään.  Onko se kaukolämpöä vai esimerkiksi kivihiilellä tai sähköllä tuotettua energiaa? Tällä on suuri merkitys tulevaisuudessa.

 

Energiamerkin käyttö laajenee

Eri energiamuodoille on annettu eri kertoimet, ja Suomessa päätetään poliittisesti, millaiset kertoimet kaukolämpö, sähkö ja uusiutuvat energiamuodot saavat. Esimerkiksi suoran sähkölämmityksen sijaan aletaan suosittaa kaukolämpöä.

Kokonaisenergian tarkasteluun liittyy tulevaisuudessa myös esimerkiksi kotitalouksien käyttämien kodinkoneiden ja muiden laitteiden energiatehokkuus. Nythän monet kodinkoneet on jo luokiteltu eri energialuokkiin.

Euroopan komissiolla on päätös ekosuunnittelusta, joka koskee tuotteita ja laitteita. Energiamerkki liitetään tulevaisuudessa paljon nykyistä useampiin tuoteryhmiin. Rakennuksissa energiamerkki tulee kaikille energiaa kuluttaville LVI-teknisille laitteille.

 

Suosi energiatehokkuutta jo nyt

Kuluttaja ja asuja voi jo nyt valmistautua ratkaisuillaan tiukentuviin energiatehokkuusmääräyksiin.

-Jos on vaikka rakentamassa omakotitaloa, niin lähtökohta on se, että talon elinkaari-ikä on lähellä sataa vuotta. Ratkaisujen pitäisi olla energiatehokkuuden suhteen pitkäjänteisiä. Pitäisi valita energiaa säästäviä laitteita.

Energiatehokkuuteen liittyvät myös ihmisten asumistottumukset ja laitteiden tekninen taso.

Vielä ei ole tiedossa seuraako energiatehokkuuden laiminlyönnistä sanktioita. Asuntoministeri Jan Vapaavuoren mukaan sähkölämmitteisille taloille olisi mahdollisesti tulossa jotain veroja, mutta asia jää nähtäväksi, Hannu Partanen toteaa.

Lähteet:
YLE Savo / Anja Hiltunen

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä