Energiaverojen korotus kaksinkertaistaa lämmityslaskun verot
Hallituksen esitys korottaa energiaveroja uhkaa kasvattaa omakotiasukkaan energiaveroja sadoilla euroilla. Asukkaat eivät usko verotuksen painopisteen muutoksen vähentävän energian kulutusta. Kaukolämmön hinta saattaa kallistua jopa viidenneksen.
Pekka Puuran omakotitalossa Vantaalla on suora sähkölämmitys.
Hallituksen esitys 700 miljoonan euron energianveron korotuksesta yli kaksinkertaistaa hänen lämpölaskunsa verot kertaheitolla.
- Tuntuu siltä, että tämä on rangaistusvero meitä sähkölämmittäjiä kohtaan. Meiltä nyt kerätään rahaa muihin tarkoituksiin, aprikoi Pekka Puura.
Verotuksen kurssi muuttuu
Hallitus päätti esittää energiaverojen korottamista 700 miljoonalla eurolla aikaisemmin toteutetun työnantajan kansaneläkemaksun poistamisesta johtuvien veromenetysten korvaamiseksi. Korotus ei koske liikenteen polttoaineita.
Kokonaisuudessaan energiaverotuksen poikkeuksellisen mittava kertakorotus noudattelee hallituksen linjaa siirtyä työn verotuksesta mm. kuluttamisen ja energian sekä valmisteverojen suuntaan kahden miljardin euron arvosta.
"Taloa ei voi jättää lämmittämättä"
Omakotiasukkaan energiaverot kasvavat lämmitystavoista riippuen 200 - 300 euroa vuodessa.
- Yleensä sanotaan, että verotuksella ohjataan kulutusta mutta nyt tuntuu siltä ettei tällä toimenpiteellä voida kulutusta ohjata. Ei tällaista omakotitaloa voi jättää lämmittämättä. Olemme jo alentaneet lämpötilaa, hankkineen ilmalämpöpumpun ja varaavan takan. Se tie on kuljettu loppuun, tuumii Pekka Puura.
- Ei verotuksella enää voi ohjata ohjata energian kulutusta, tämä on rangaistusverotyyppinen verotus, tiivistää Puura.
Energiateollisuus ry:n mukaan maakaasulla kaukolämmitetyn pientalon asumiskustannusten nousu on keskimäärin noin 200–400 euroa vuodessa. Kerrostalossa asuvan kaukolämmittäjän kustannusten nousu noin 100–200 euroa. Öljy- ja sähkölämmitteisissä pientaloissa asumiskustannusten nousu olisi 200–300 euroa vuodessa.
Inflaatio uhkaa
Energiateollisuuden mukaan hallituksen esityksen suurin haitta tulee siitä kun energiaverotusta korotetaan paljon ja kertarysäyksellä.
- No tietysti tässä on se riski että verotus tulee melkoisesti nostamaan kerralla asumiskustannuksia. Eli kyllä me puhutaan helposti sadoista euroista vuodessa. Täillä saattaa olla inflatorista vaikutusta, arvioi Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Juha Naukkarinen.
Suomen Kiinteistöliitto arvioi, että maakaasua käyttävissä kaukolämpöyhtiöissä on edessä jopa 20 prosentin hinnnakorotukset.
- Monet yhtiöthän ovat panostaneet maakaasun käyttöön ja vähentäneet kivihiilen käyttöä ja sitä kautta sitten osaltaan hoitaneet tätä ilmastokysymystä, kertoo Naukkarinen.
- Ja nyt kerralla energianvero korotetaan yli viisinkertaiseksi. Eli kyllä tämä osoittaa sen ettei kovin pitkälle voi luottaa tulevaisuuteen kun tehdään energiantuotannon investointipäätöksiä, linjaa toimitusjohtaja Juha Naukkarinen.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
UPM löysi saksalaisostajan Albbruckin paperitehtaalle
UPM sulki kannattamattoman Albbruckin paperitehtaan tammikuussa. Nyt tehtaalle on löytynyt ostaja Saksasta.
EU vie Argentiinan WTO:n tutkittavaksi
EU:n mukaan Argentiinan tuontilisenssijärjestelmä on kansainvälisen kaupan sääntöjen vastainen ja haittaa EU:n vientiä. EU:n lisäksi 19 muuta maata on huolestunut rajoituksista.
Finnairin ja SLSY:n neuvonpito venyy ensi viikkoon
Finnairin sekä lentoemäntien ja stuerttien neuvottelut ovat tältä viikolta päättyneet tuloksettomina. Ensi viikolla yritetään taas sopia työntekijöiden siirrosta uuteen yhteisyritykseen.
Sunny Car Center maksaa yli 8 miljoonaa Kirstulan maasta
Hämeenlinna myy maa-alueen suunnitellulle autokauppakeskukselle miljoonakaupalla. Maakauppa kertoo toteuttajien uskosta suurhankkeen onnistumiseen. Keskus valmistuu aikataulussa, vakuuttaa toimitusjohtaja.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Johtajan keskipalkka lähes 10 miljoonaa dollaria Yhdysvalloissa
AP:n selvityksen mukaan keskimääräinen amerikkalainen toimitusjohtaja ansaitsi 9,6 miljoonaa dollaria eli 7,6 miljoonaa euroa viime vuonna. Uusi laki antaa osakkeenomistajan torpata palkankorotukset.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Finanssialan fuusiossa syntyi LähiTapiola
Uusi yhtiö kertoi nimensä perjantaina. Lähivakuutuksen ja Tapiolan yhdistymisessä syntyy 4 000 työntekijän finanssikonserni.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.