Etelä-Savo |

Energiayhtiöiden fuusio kohentaa Kerimäen taloutta

Uuden maakunnallisen energiayhtiön perustaminen kohentaa Etelä-Savon Energian ja Suur-Savon Sähkön osakkeita omistavien kuntien taloutta. Fuusiosta hyötyy esimerkiksi Kerimäen kunta, joka omistaa lähes yhdeksän miljoonan euron edestä Suur-Savon Sähkön osakkeita.

Kerimäen kunnanjohtaja Kari Rannanpiha istuu työpöytänsä ääressä.
Kerimäen kunnanjohtaja Kari Rannanpiha Kuva: YLE / Paavo Koponen

Etelä-Savon Energian ja Suur-Savon Sähkön yhdistymissuunnitelma julkistettiin perjantaina.

– Ajatuksena on, että Suur-Savon Sähkö ja Etelä-Savon Energia lopettavat erillisen toimintansa, ja niistä muodostetaan uusi maakunnallinen energiayhtiö. Siinä yhteydessä Suur-Savon Sähkön omistajat saavat omistuksensa lunastetuksi nykyisestä yhtiöstä ulos. Tarkoitus kuitenkin on, että he sijoittavat siitä pääosan tähän uuteen yhtiöön, Kerimäen kunnanjohtaja Kari Rannanpiha selvittää.

– Vähintään 73 prosenttia lunastetuista rahoista on tarkoitus sijoittaa uuteen yhtiöön. Kunnan taseessa on 4,5 miljoonaa euroa kattamatonta alijäämää, joten loput rahat käytetään sen paikkaamiseen.

Rannanpiha muistuttaa, että Suur-Savon Sähkön osakkeet ovat taseessa tietyssä arvossa.

– Kaikki se, mitä sieltä saadaan ulos, ei siis ole puhdasta voittoa. Vain lunastushinnan ja tasearvon erotus jää voitoksi, mikä voidaan käyttää alijäämän kattamiseen.

Suur-Savon Sähkö on Rannanpihan mukaan ollut kannattava sijoitus. Hän pitää tärkeänä, että Etelä-Savon kunnat pysyvät omistajina myös tulevassa energiayhtiössä, jotta päätösvalta ei karkaisi maakunnan ulkopuolelle.

Rannanpiha onkin tyytyväinen siitä, että E.Onin ja Vattenfallin kaltaiset pörssiyhtiöt saatiin pelattua fuusiohankkeesta pois. Kunnanjohtaja toteaa, että pörssiyhtiöt eivät pyri hyvää hyvyyttään mukaan silloin, kun uusia energiayhtiöitä muodostetaan.

– Pörssiyhtiöt hakevat runsasta tuottoa, ja täältähän sitä olisi ollut saatavissa. Nyt asiakkaat kyetään kuitenkin ottamaan huomattavasti paremmin huomioon, kun päätösvalta säilyy siellä, missä asiakkaatkin ovat.

Maakunnallisesta energiayhtiöstä tulee Suomen viidenneksi suurin

Rannanpihan mukaan uudella energiayhtiöllä saavutetaan synergiaetuja, kun pystytään yhdistämään erilaisia toimintoja. Suurella yhtiöllä on myös enemmän painoarvoa. Etelä-Savon Energian ja Suur-Savon Sähkön yhdistymisen myötä syntyvä energiayhtiö on Suomen viidenneksi suurin.

Energian hintaan Rannanpiha ei lupaa alennuksia.

– Energian hinta on nousussa. Tulevaisuuden kannalta tämä on kuitenkin myös energian hintaa ajatellen toimiva ratkaisu.

Mitään kultakaivosta uudesta yhtiöstä ei odoteta.

– En usko, että uuden yhtiön tuotto poikkeaa hirveästi siitä, mitä Suur-Savon Sähkön tuotto on ollut. Alkuvuosina se ei ainakaan kasva, koska lainarasite tuntuu yhtiön toiminnassa.

Tärkeintä kuitenkin on, että energiayhtiö säilyy maakunnallisena ja pystyy jatkossakin tuottamaan suhteellisen edullista energiaa sekä jonkin verran osinkoa, Rannanpiha summaa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä