Englantilaislinnan raunioista löytynyt öljyastia olikin muinainen pommi
Arkeologit luulivat pitkään Englannista Corfen linnasta löytynyttä ruukkua oliiviöljyastiaksi.
Arkeologit löysivät vuonna 1986 Etelä-Englannissa Dorsetissa sijaitsevan Corfen linnan raunioista erikoisen astian palasia: ennallistettu astia osoittautui pieneksi ruukuksi, jossa oli kolme kädensijaa.
Tutkijat päättelivät, että astiaa oli käytetty öljyn säilytykseen, ja näin luultiin aina näihin päiviin asti. Toukokuussa hollantilainen arkeologi huomasi astian kuvan englantilaisen Medieval Pottery Research Groupin Facebook-sivuilta ja tiesi heti, mihin astiaa oli todellisuudessa käytetty: kyseessä oli ikivanha pommi tai kranaatti, joka oli tehty Vlissingenissä Hollannissa.
Pommi on peräisin 1600-luvulta, Englannin sisällissodan ajoilta.
Tutkijoiden mukaan astia voitiin täyttää esimerkiksi hiilellä, pippurilla tai rikillä, ja räjähtäessään pommi muodosti sankkaa, tarpeen vaatiessa pahalta haisevaa savua.
- Pommia käytettiin vihollista vastaan aivan samoin kuin sotilaat käyttävät nykyisin tainnutuskranaatteja rakennuksien tyhjentämiseen, arkeologi Lorraine Mepham kuvailee räjähteen käyttöä 400 vuotta sitten.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Poliisi: Kapinalliset tappoivat useita väijytyksessä Intiassa
Asemiehet väijyivät poliittisesta tilaisuudesta saapunutta autosaattuetta. Kuolleiden joukossa on ainakin poliitikkoja ja poliiseja.
Sotilasta iskettiin teräaseella Ranskassa - hyökkääjä pakeni
Pariisin laitamilla La Défensen alueella partioimassa ollut sotilas sai vammoja, mutta hän ei ole hengenvaarassa.
Vapaaehtoisten ja vahvistusten toivotaan rauhoittavan rähinöintiä Ruotsissa
Ruotsissa poliisi varautuu jälleen levottomuuksiin, joita on ollut jo kuutena yönä.
Väkijoukko pahoinpiteli auttamaan tulleen lääkärin ryhmineen Bulgariassa
Hyökkäyksen kohteeksi joutunut lääkäri on tuttu Cannesin elokuvajuhlilla viime vuonna palkitusta Sofian viimeinen ambulanssi -dokumentista.
Muusikko soitti kitaraa aivoleikkauksessaan - video
Brad Carterin vaivana on ollut käsien vapina ja silmien nykiminen. Leikkaava lääkäri halusi varmistaa, että operaatiolla saavutetaan oikea tulos.
Moskovan homoaktivistien mielenosoituksessa pidätettiin kymmeniä
Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa puolestaan maan ensimmäinen gay pride -mielenosoitus sujui rauhallisesti, joskin tiukassa poliisivalvonnassa. Molemmissa maissa on suunnitteilla homojen vastaisia lakeja.
Venäjä kritisoi päätöstä Tampereen-konferenssista
Tampereen kaupungin johto kielsi aiemmin Venäjän uusia arvoja käsittelevän konferenssin pitämisen pääkirjasto Metson tiloissa, ja Suomi-Venäjä -seura perui samaan konferenssiin liittyvän Stalin-tilaisuuden Lenin-museolla.
BBC: Hyökkäykset muslimeja vastaan lisääntyneet brittisotilaan murhan jälkeen
Uskontoryhmien välistä vuoropuhelua edistävä Faith Matters -järjestö kertoo BBC:lle, että hyökkäyksiä on ollut eri puolilla maata ja myös internetissä.
Mafian murhaama pappi julistettiin autuaaksi Sisiliassa
Kymmenet tuhannet ihmiset osallistuivat Palermossa sermemoniaan, jossa katolinen kirkko julisti autuaaksi mafiaa vastustaneen papin Pino Puglisin.
Useita haavoittui islamistilesken itsemurhaiskussa Dagestanissa
Poliisin mukaan itsemurhapommi-iskun tekijä oli ollut kahdesti naimisissa radikaalin islamistin kanssa, mutta molemmat hänen puolisonsa oli surmattu.
