Ennätysruuhkat kummastuttivat juhannuksen paluuliikennettä Kuutostiellä
Yleensä varsin rauhallinen Kuutostien osuus Lappeenrannan ja Kouvolan välillä pullisteli autoja sunnuntai-iltana. Kilometrien mittainen autoletka oli välillä täysin pysähdyksissä.
Kouvolaan Lappeenrannan suunnasta tullut satojen autojen jono ylsi illalla kello 19 aikoihin lähes Kouvolan ja Luumäen rajalle saakka. Pituutta jonolla oli siis liki 30 kilometriä. Runsaan paluuliikenteen takia autoletka oli välillä täysin pysähdyksissä. Parhaimmillaankin autot pystyivät ajamaan vain noin 20 km tunnissa.
Mikkelin suunnasta Kouvolan kohdalla Kuutostielle tuleva ramppi oli illalla varsin surkean näköinen, kun autot yrittivät päästä Kuutostiellä olevan autoletkan sekaan. Liikenne sujui kuitenkin pääasiassa rauhallisesti ilman pahempia onnettomuuksia.
Ruuhkat Kuutostiellä harvinaisia
Samanlaisia liikenneruuhkia, mitä juhannuksen paluuliikenteessä oli, ei Lappeenrannan ja Kouvolan välillä nähdä kovinkaan usein. Siksi monikaan autoilija ei hoksannut käyttää vaihtoehtoisia reittejä.
Esimerkiksi Lappeenrannasta tultaessa Helsingin suuntaan voi kääntyä jo Luumäen Taavetin kohdalta. Taavetista tie numero 26 vie Haminaan ja Kotkaan, josta pääsee hyvin Helsinkiin saakka tietä numero 7 pitkin. Taavetiin Kotka -tie ei yleensä ole Helsinkiin menijöiden suosiossa, koska se on vähän pitempi kuin Kouvolasta Kuutostietä Koskenkylään johtava tie. Lisäksi tie 26 on kapea, jolloin ohituspaikkoja on niukasti.
Lappeenrannasta Helsingin suuntaan voi mennä myös itärajaa pitkin tietä numero 387 pitkin. Tämä tie vie Ylämaan ja Vaalimaan kautta etelärannikolle. Tie on hyväkuntoinen ja Helsinkiin mennessä Vaalimaalla silloin tällöin olevat rekkaruuhkatkaan eivät haittaa.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Kellumalla rennoksi
NASAn astronauttien harjoitusohjelmista sovellettu rentoutuskellunta on siirretty luonnonhelmaan. Tunnin kellunnan Vuoksen vesistössä väitetään vastaavan kuuden tunnin unta.
Rilli-kissa: kesästä tulee lämmin ja vähäsateinen
Taipalsaaren maankuulu sääkissa on naukunut mahtavan ennusteen. Juhannuksenakin saadaan tänä vuonna nauttia auringosta ja lämmöstä.
Varasto tulipalon kärsineellä Ovakon tehtaalla riittää toistaiseksi
Toimituksia pyritään hoitamaan myös yhtiön Ruotsissa sijaitsevien tehtaiden avulla.
Euro räjäytti bändien keikkaliksat
Markan vaihtuessa euroon, tapahtui myös suomalaisten rockbändien raju hinnannousu. Imatra Big Band -festivaalin ohjelmajohtaja sanoo, että rock-bändien keikkaliksat ovat karanneet käsistä.
Tero Määttälä vahvistamaan HT Bandyn hyökkäyspäätä
Määttälä on varsinainen maalihai. Bandyliigan kauden maaliennätyksen, kymmenen osumaa yhdessä pelissä, Määttälä latoi Veiterän riveissä ottelussa ToPV:a vastaan viime tammikuussa.
Katso kuinka Etelä-Karjalan lukiot menestyivät vertailussa
Vertailu laskettiin neljästä pakollisena kirjoitettavasta aineesta.
Liikenneonnettomuudet työllistävät Etelä-Karjalan poliisia
Liikennemäärien kasvu ja rajaliikenne kuluttavat eniten Etelä-Karjalan poliisin voimavaroja. Sen sijaan ilkivalta työllistää poliisia entistä vähemmän, sillä eri viranomaisten turvallisuusyhteistyö on tuottanut tulosta.
Maakuntajohtajaksi 11 hakijaa - mukana tunnettuja nimiä
Etelä-Karjalan maakuntajohtajaksi ovat ehdolla muun muassa Lappeenrannan kaupunginsihteeri Alina Kujansivu sekä maakuntaliiton erikoissuunnittelija Anna-Leena Laihanen Taipalsaarelta.
Näkökulma: Öriskää teinit huoneissanne!
Pettikö Lappeenranta nuoret vai kohtasivatko nuoret kesätyönhaussa todellisuuden? Kaikille vuonna 1996 syntyneille piti saada töitä, mutta eihän se onnistunut. Entä olisivatko nuoret voineet ihan vähän skarpata? Opetella vaikka vastaamaan puhelimeen! Sari Lehtinen kommentoi näkökulmassaan nuorten kesätyönhakua.
Lentokoneharvinaisuudet lentävät Suomen kautta Pietariin
Yksistään Lappeenrannan lentokentän kautta vietiin Pietarin seudulle viime vuonna parikymmentä käytettyä lentokonetta. Mukaan pääsee myös harvinaisuuksia. Muuttuneet ilmailumääräykset helpottavat myös suomalaisten harrastelentäjien pääsyä Venäjän ilmatilaan.
