Kainuu |

Ensi viikolla rokotetaan alle 25-vuotiaita

Kainuussa aloitetaan ensi viikolla terveiden alle 25-vuotiaiden rokottaminen sikainfluenssaa vastaan. Yli 65-vuotiaat riskiryhmäläiset rokotetaan sen jälkeen.

Rokotusruiskua valmistellaan.
Kuva: YLE

Rokotteita ei kuitenkaan riitä ensi viikolla välttämättä kaikille alle 25-vuotiaille, sillä maakuntaan on saatu vain rajallinen määrä rokotteita. Vaille rokotusta jääneiden alle 25-vuotiaiden rokotuksia jatketaan seuraavan rokote-erän saavuttua.

Yli 65-vuotiaiden riskiryhmäläisten rokotukset aloitetaan vasta sen jälkeen, kun alle 25-vuotiaat on rokotettu. Rokotukset etenevät samaan tahtiin koko maakunnassa.

Kaikki aikataulut ovat ehdollisia. Ne toteutetaan, jos rokotetta saadaan ajoissa ja riittävästi. Koko väestön rokotusten aloittamisesta maakunta -kuntayhtymä ilmoittaa erikseen.

Neuvolaikäisten, koululaisten ja opiskelijoiden terveystarkastukset väistyvät rokotusten vuoksi koko Kainuussa. Tarkastusten uudelleen aloittamisesta ilmoitetaan myöhemmin. Myös joukkotarkastuksiin varatut ajat on peruttu toistaiseksi.

Koululaiset ja opiskelijat rokotetaan oppilaitoksissa. Muut alle 25-vuotiaat ja vielä rokottamattomat, rokotusjärjestyksen mukaisesti aiemmin rokotuksiin oikeutetut voivat hakeutua oman alueensa rokotuspisteisiin.

Lähteet:
YLE Kainuu

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä