Ensimmäinen Jarkko Laine -kirjallisuuspalkinto runoilija Juha Kulmalalle
Runoilija Juha Kulmala saa ensimmäistä kertaa jaettavan Jarkko Laine -kirjallisuuspalkinnon. 10 000 euron suuruinen tunnustus myönnetään erityisen haastavalle kotimaiselle kirjalliselle teokselle. Juha Kulmalan nyt palkittava Emme ole dodo -runoteos ilmestyi vuonna 2009.
Palkintoraadin arvioitavana olivat kaikki Suomessa kahden viime vuoden aikana ilmestyneet kirjallisuuden lajityypit näytelmistä runoihin, romaaneihin ja jopa aforismeihin. Myös lasten- ja nuortenkirjallisuus sekä esseet olivat edustettuina.
Jarkko Laineen seuran puheenjohtaja ja palkintoraadin jäsen Joni Pyysalo sanoo, että rima pyrittiin näin nostamaan mahdollisimman korkealle.
- Suomessa ei oikein ole tällaisia palkintoja, jotka kattaisivat kaikki kirjallisuuden lajityypit.
Vastedes joka toinen vuosi jaettavan palkinnon kantavana ajatuksena on ennen muuta nostaa esiin haastavia, ehkä hurjiakin kirjoja, jotka eivät muuten välttämättä tule palkituiksi.
- Haastavuus voi olla yhtä hyvin erinomaista luontolyriikkaa kuin tiukkaa yhteiskunnallista tekstiä tai muodollista kokeilua. Mutta suorituksen täytyy olla jollakin tapaa poikkeuksellinen, Pyysalo kuvailee.
Kulmala yllätti palkintoraadin
Runoilija Juha Kulmalan Emme ole dodo (Savukeidas 2009) nousi palkintoraadissa esiin ikään kuin mustana hevosena. Kaikki yhdeksänhenkisen raadin jäsenistä eivät olleet aiemmin tutustuneet hänen tuotantoonsa.
- Hän oli yllättävä siinä mielessä, että kaikki raatilaiset eivät olleet edes kuulleet hänestä, mutta palkintonsa hän ehdottomasti ansaitsee, Joni Pyysalo sanoo.
Palkintoperustelujen mukaan Kulmalan runokokoelman monikerroksisuus ja terävä aikalaisilmiöiden havainnointi haastaa lukijan, ja "runsassisältöinen, dadamainen kieli svengaa jazzin tavoin -- silti kaikesta tästä ei synny kakofonista sekamelskaa vaan todentuntuinen kertomus elämästä.”
Runoutta ei palkita kuten proosaa
Juha Kulmala itse hakee parhaillaan inspiraatiota tuleviin tuotoksiinsa Ateenassa. Hän on otettu palkinnosta.
- No tuntuu tietysti todella hyvältä, vaikka tietysti tuntuu mahdottomalta, että kirjallisuutta voitaisiin laittaa mihinkään absoluuttiseen parmmuusjärjestykseen, hän sanoo.
10 000 euron suuruinen palkinto on kuitenkin tervetullut työskentelyapuraha.
- Hienoa, että tämä palkinto jaettiin runoudelle, koska proosa huomataan paremmin ja sille myös jaetaan enemmän rahapalkintoja, Kulmala sanoo.
Jarkko Laine -palkintoraadin puheenjohtajana toimi Turun yliopiston rehtori Keijo Virtanen. Muut jäsenet olivat kirjailijat Paula Havaste, Kari Hotakainen, Torsti Lehtinen, Joni Pyysalo ja Vuokko Tolonen sekä Helsingin kirjamessujen päätoimikunnan puheenjohtaja Stig-Björn Nyberg, YLEn kirjallisuustoimittaja Seppo Puttonen sekä kriitikko Taina Ratia.
Palkinnon rahoittavat Haavikko-säätiö, Otava, Otavamedia, Turun kaupunki, Turun yliopisto ja WSOY.
Jarkko Laine (1947 - 2006) oli tuottelias kirjailija, runoilija ja kääntäjä sekä Kirjailijaliiton pitkäaikainen puheenjohtaja.
Tuoreimmat aiheesta: Kirjallisuus
Aamun kirjassa Kristiina Lähteen Joku on nukkunut minun vuoteessani
Nykyelämän kulissit ja arkipäivän turvallisuus alkavat horjua kun yksinäisyyden keskelle ilmestyy tunkeutuja. Rosa on nelikymppinen yksin elävä nainen, joka löytää aamulla sängystään ventovieraan miehen. Kyse ei ole humalahakuisesta yhden illan suhteesta, vaan Onni -niminen mies alkaa vähitellen asua Rosan luona.
"Täällä meitä vievät olot ja harhaluulot"
Kanta-hämäläinen kirjailija Sanna Eeva kurkistaa mielenkellareihin tuoreessa romaanissaan Olot. Kirjan keskiössä ovat äidit ja tyttäret.
Hämeen kirjallinen kuva on rikas ja moni-ilmeinen
Kun vanhimmat kirjalliset kuvaukset maalasivat hämäläiset raskasmielisiksi, karkeiksi, vaitonaisiksi ja hitaiksi, Hämeeseen liittyvän kirjallisuuden uusi antologia pöllyttää kliseitä. Teoksen toimittajat sanovat Hämeestä ja hämäläisyydestä löytyvän sateenkaaren kaikki värit.
Meksikolaiskirjailija Carlos Fuentes on kuollut
Yksi Meksikon merkittävimmistä nykykirjailijoista oli mukana nostamassa Latinalaista Amerikkaa esille 1960-luvulta lähtien. Fuentesin viimeinen kirjoitus ilmestyi samana päivänä kuin kirjailija menehtyi.
Aamun kirjassa Tuuve Aron Himokone – välähdyksiä pimeässä.
Kokoelman novellit törmäyttävät arkitodellisuutta ja sellaisia elokuvia kuin Taksikuski tai Tappajahai. 13 tarinaa kertovat työelämän mielettömyydestä, lastentekopakosta, yksinäisyydestä ja erilaisuudesta. Olemme sitä mitä katsomme, manitaan kirjan motossa.
Hassut hurjat hirviöt -teoksen luoja kuollut
Rakastetun lastenkirjan Hassut hurjat hirviöt luoja Maurice Sendak palkittiin elämäntyöstään lukuisilla palkinnoilla. Hänet muistetaan myös Mikko Maitomies -lastenkirjan tekijänä.
Anja Snellman: Kirjallisuus on edelleen sanataidetta
Kirjailijan rooli elää jatkuvassa muutoksessa. Kirjailijoiden persoonat nousevat jopa tekstejä ja sanomaa vahvemmin esiin. Anja Snellmanin tuore romaani Ivana B kertoo kirjailijoiden todellisuudesta ja nostaa esiin markkinahenkisyyden rankkoja kipupisteitä.
Aamun kirjassa Raija-Sinikka Rantalan Miekkatanssi
Rantalan romaani on intohimoisen aikuisiän rakkauden kuvaus. Tällä rakkaudella on tuhoisa loppu. Anna ja Asko rikkovat perheensä uuden yhteisen onnensa tähden, mutta todellisuus osoittautuu karmeaksi.
Klassikot vievät uutuuskirjoista voiton
Vaikka uutuuskirjoja saa jonottaa kirjastoissa monesti pitkäänkin, liikkuvat klassikoiksi luokitellut opukset uutuuksia paremmin.
Halpa kirja ei ole löytänyt lukijaansa ajoissa
Forssan kutomoalueella on alkanut kuukauden kestävä kirjallisuus- ja kulttuuritapahtuma. Kirjanystäville on tarjolla Outletissä kymmeniä tuhansia kirjoja kustantajien varastoista.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.