Pohjois-Karjala |

Entisen varuskunnan maaperän kunnostus jatkuu Ylämyllyllä

Liperin Ylämyllyn entisen varuskunta-alueen maa on pian puhdas. Puolustusvoimat kunnostaa alueella kaksi vanhaa kaatopaikkaa ja pistooliradan. Jätettä, tuhkaa, lyijyä ja kuparia seulotaan ja kuljetetaan pois lähiviikkoina parinsadan autokuormallisen verran.

Puhdistuksesta syntyy jonkin verran muun muassa meluhaittaa. Edellisen kerran Puolustuvoimat puhdisti Ylämyllyä kolme vuotta sitten. Jätteiden vuoksi työn kustannukset nousevat satoihin tuhansiin euroihin.

- Kun jätteistä on kyse, niin silloin hinnat alkavat näkyä myös jäteveroina. Jätteen vastaanottohinta on huomattavasti korkeampi kuin vaikka lyijyllä pilantuneelle maalle, Puolustushallinnon ympäristöasiantuntija Reija Pihkala sanoo.

- Kyseessä on ensimmäisen luokan pohjavesialue. Vaikka veden pinta on hyvinkin paljon siellä syvemmällä, niin pidemmän aikavälin kannalta on katsottu, että jätteet on turvallisinta poistaa tässä vaiheessa lopullisesti, Pihkala jatkaa.

Alueelta poistetaan arviolta 6 500 tonnia jätettä ja tuhkaa sekä noin 1 600 tonnia pilaantunutta maata.

Poistettavien aineiden kuljetus lisää myös liikennettä Ylämyllyn alueella. Alueen pistooliradan maaperä on pilaantunut pääasiassa lyijyllä ja kuparilla. Ainekset toimitetaan jätekeskuksiin loppusijoitettavaksi.

Työt saadaan arvion mukaan valmiiksi kuudessa viikossa.

Lähteet:
Yle Pohjois-Karjala

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä