Entisille nokialaisille on kysyntää
Pirkanmaalla erityisesti konepaja-ala ja metsäteollisuus ovat palkanneet ohjelmisto-osaajia. Jollan tarina on esimerkki uusista yrityksistä.
Matkapuhelinyhtiö Nokian entiset työntekijät ovat löytäneet suhteellisen hyvin uutta työtä.
Esimerkiksi pirkanmaalainen perinteinen teollisuus on työllistänyt huomattavan joukon. Myös uusia yrityksiä on syntynyt paljon. Eri henkilöiden tilanne on kuitenkin hyvin erilainen.
Parhaimmillaan kymmenkunta vuotta sitten Nokialla oli Suomessa 24 000 työntekijää, tänä vuonna enää noin 14 000. Jatkoa näyttää seuraavan, sillä loppusuoralla oleva yt-kierros vie ennakkoarvioiden mukaan Tampereelta useita satoja työpaikkoja.
Ohjelmisto-osaajia tarvitaan
Kokonaiskuva ei kuitenkaan ole niin lohduton kuin numerot antavat ymmärtää. Entiset nokialaiset ovat työllistyneet suorastaan hyvin.
Pirkanmaalainen perinteinen teollisuus on palkannut melkoisesti varsinkin ohjelmisto-osaajia. Niin konepaja-alan kuin metsäteollisuudenkin tehtaat perustuvat nykyään automaatioon, jota pitää myös uusia ja parantaa. Tämä on ollut tilaisuus monelle nokialaiselle.
Usein kun yksi on palkattu johonkin yritykseen, perässä on seurannut pian muutama muu.
Jolla malliesimerkki
Myös yrityksiä on syntynyt. Viime vuonna entiset nokialaiset perustivat Suomessa toista sataa uutta firmaa. Kaikista ei ehkä tule suuria, mutta jo itsensä työllistäminen on paljon, puhumattakaan jos pystyy palkkaamaan muutaman apulaisen. Nokian apupaketeista on tiettävästi ollut monelle aidosti hyötyä.
Viime aikoina huomiota on herättänyt älypuhelimia suunnitteleva Jolla, jonka tutkimus ja tuotekehitys toimivat Tampereella. Toimitusjohtaja Jussi Hurmola antaa kiitosta entiselle työnantajalleen.
- Ainakin minulle 12 vuoden aikana kertyi niin paljon kokemusta ympäri maailmaa, että siitä on varmasti hyötyä. Ja juuri tänään olemme taas palkanneet kaksi entistä nokialaista, joten kyllä työllistymismahdollisuudet ovat ihan hyvät, Hurmola sanoo.
Kaikki eivät kuitenkaan onnistu yhtä hyvin. Moni on ollut Nokian töissä parikymmentä vuotta, erikoistunut hyvin pitkälle, laajempi koulutus on voinut jäädä kesken. Heille työn löytyminen on paljon vaikeampaa.
Eikä Nokian suunnan kääntymisestä parempaan ole vielä merkkejä.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Nokian irtisanomisten seurauksiin rakennemuutosrahaa
Pirkanmaa saa runsaan miljoona euroa Nokia-lähtöisen rakennemuutoksen hallintaan. Työ- ja elinkeinoministeriön myöntämä äkillisen rakennemuutoksen hallintaan tarkoitetut rahat tullaan käyttämään mm. Mediapolis-hankkeen käynnistämiseen ja henkilöstön uudelleenkoulutukseen.
Tampereen Teatterin katsojamäärissä huikea nousu
Tampereen Teatterin mukaan sen näytelmiä kävi katsomassa kuluneella kaudella 35 prosenttia enemmän ihmisiä kuin edellisellä kaudella.
Tullikamarin kulttuurikeskus tarvitsee kipeästi lisää tilaa
Tampereen Tullikamarin Pakkahuoneella ja Klubilla vierailee vuosittain yli 180 000 asiakasta. Tilaisuudet varsinkin Pakkahuoneella ovat kasvaneet, joten kaupunki harkitsee kulttuurikeskuksen laajentamista.
Monelta tapahtumalta puuttuu pelastussuunnitelma
Määräykset pelastussuunnitelman tekemisestä muuttuivat vuosi sitten. Monille järjestäjille on yllätys, että jo 200 henkilön yleisötilaisuuteen pitää suunnitelma laatia.
Festariartistiksi pääsee, jos on faneja ja isoja biisejä
Kesän musiikkifestareilla kiertää sama kotimaisten artistien ja bändien kärkikaarti vuodesta toiseen. Ilman faneja ja kunnon läpilyöntibiisiä tulokkaan on vaikea rynniä festivaalimarkkinoille.
Ikäihmiset haluavat ystävällisempää kohtelua
Tampereen vanhusasiamiehet saivat viime vuonna noin 460 palveluita koskevaa yhteydenottoa. Moitteita kuntalaisilta tuli palvelun toimivuudesta, asiakaspalvelun laadusta ja henkilöstön ikävästä asenteesta asiakkaita ja omaisia kohtaan.
Päiväkodin leiriviikolla nokosetkin nukutaan ulkona
Moni lapsi viettäisi mielellään varsinkin kesäisin kaiken aikansa ulkona. Luontopainotteisessa Pitkäniemen päiväkodissa Nokialla vietetään parhallaan leiriviikkoja, jolloin ruoka tehdään nuotiolla ja päiväunetkin nukutaan teltassa.
Sorsapuiston lintujen kesä alkaa Tampereella
Tampereen Sorsapuiston lintuihin voi tutustua taas torstaista alkaen. Puiston kesäasukkaista on valmistunut esite, joka paljastaa mm. sen, että kalkkunoita luullaan turhaan kiukkuisiksi.
Lähes kaikki mepit haluavat jatkaa
Nykyisistä europarlamentaarikoista vain Satu Hassi (vihr.) ja Riikka Pakarinen (kesk.) eivät aio olla käytettävissä vuoden kuluttua pidettävissä eurovaaleissa. Pakarinen harkitsee ehdokkuutta eduskuntavaaleissa.
Pakkausjätteen kierrätykselle paras paikka on marketin piha
Kokeilu Tampereella, Kuopiossa ja Lapinlahdella osoitti, että jätteen keräyspisteiden sijainnilla ja selkeillä lajitteluohjeilla on merkitystä.
