Pohjanmaa |

Entistä useampi hakee toimeentulotukea

Alkuvuonna toimeentulotuen hakijamäärät ovat kasvaneet selvästi viime vuoden vastaavasta. Yhdenhengen perheiden suuri osuus tuen saajista on tyypillistä ja johtuu pitkälti toimeentulotuen rakenteesta.

Kuva: Yle

Seinäjoella toimeentulotukea on hakenut tammi-toukokuussa jo parituhatta henkilöä. Johtavan sosiaalityöntekijän Riitta Suojasen mukaan hakijoiden joukkoon on tullut alkuvuonna kymmeniä uusia perheitä.

Keskimäärin tuen piiriissä on Seinäjoella vuosittain vajaa 3 000 ruokakuntaa, perheenjäsenet mukaan lukien tuen saajia on 4 500. Toimeentulotukien käsittelyssä on jatkuva jono, eikä suositellusta viikon käsittelyajasta onnistuta pitämään kiinni.

Suurin osa tuen saajista, eli jopa 70 prosenttia, on yksinäisiä miehiä ja naisia. Asiakkaista neljännes on pitkäaikaisasiakkaita eli he ovat saaneet tukea ympäri vuoden tai pidempään. Kertaluontoista toimeentulotukea saa noin viidennes. Loput sijoittuvat tälle välille.

- Ei tässä vähenemistä ole näkyvissä, päinvastoin luulen, että tuensaajamäärä kasvaa edelleen, arvioi johtava sosiaalityöntekijä Riitta Suojanen Seinäjoelta.

Kauhavallakin hakijoiden määrä nousussa

Uuden Kauhavan alueella toimeentulotuen hakijoiden asiakasmäärät ovat olleet alkuvuonna rajussa nousussa. Sosiaalityöntekijä Marjo Lahti kuntayhtymä Kaksineuvoisesta kertoo, että tammikuussa asiakkaita oli 60 enemmän viime vuoden tammikuuhun verrattuna.

Tammi- ja toukokuun välisenä aikana tukea on hakenut noin 850 asiakasta. Uusien hakemusten määrä on vaihdellut 20 ja 30 välillä.

Hakemuksissa on kahden viikon jonot, mutta käsittelyajoista pyritään pitämään kiinni, Marjo Lahti toteaa.

Lähteet:
YLE Pohjanmaa

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä