Epävarmuus romahduttanut työhyvinvoinnin
Suomalaisten viihtyvyys työssä on vähentynyt merkittävästi tämän vuosituhannen aikana. Kyse ei ole ainoastaan tämän hetken taloustaantumasta, vaan työhyvinvointi on ollut alhaisella tasolla jo ennen finanssikriisiä. Pääsyynä lienee TTL:n työpsykologin mukaan yritysten epävarma ilmapiiri, kuten pätkätöiden yleistyminen.
Työhyvinvointi on lasketellut tasaista alamäkeä koko tämän vuosituhannen. Työolobarometrin tarkastelu lähes parinkymmenen vuoden ajalta osoittaa, että työssäkäynti on koettu vuosina 1994 - 2000 hyvin mielekkäänä, mutta sitten tyytyväisyys romahtaa. Edellinen notkahdus nähtiin viime vuosikymmenen alussa.
- Viime laman aikaan mielekkyys oli pakkasella, mutta nousi sitten reippaasti plussalle. Taas vuosituhannenvaihteessa viihtyvyys laski, summaa Työterveyslaitoksen työpsykologi Tiina Saarelma-Thiel YLEn Aamu-tv:ssä.
- Aikaisemmin työhyvinvointi kulki yhdessä taloudellisen vaurauden kanssa, mutta 2000-luvulla se on irrottautunut taloustilanteesta ja siitä, miten firmalla menee. Ehkä tämän liittyy globaaliin tilanteeseen, jossa epävarmuus on lisääntynyt muun muassa pätkätöiden myötä, Saarelma-Thiel toteaa.
Vaikka yt-neuvotteluita on jo käyty monessa paikassa, arvelee Saarelma-Thiel, että tunnelma on edelleen varovainen - yrityksissä odotellaan varpaillaan irtisanomisaaltoa. Irtisanomis- ja lomautusuhan alla painiskeleville tai sen kokeeneille Saarelma-Thielillä on pari neuvoa.
- Ihmisellä on paljon selviytymiskeinoja. Tulevaisuudentutkijat sanovat, että tuota itse oma tulevaisuutesi, sitähän eivät muut tee. Voi tehdä välitilinpäätöksen elämässään: onko työ tärkeä vai joku muu asia ja onko tämä työtä, jota haluaa tehdä loppuelämänsä vai olisiko jotain muuta. Puhuminenkin helpottaa usein.
Saarelma-Thiel sanoo, ettei myöskään jäljellä jäävillä ole aina helppoa. Motivaatio voi olla alhainen, kun työkaveri on joutunut lähtemään ja oman työn määrä lisääntynyt. Esimiehiltä vaaditaan tässä tilanteessa ymmärrystä ja osaamista.
- Arkiset asiat ja esimerkiksi osaava työnjohtaminen jo sinänsä pitävät hyvinvointia yllä. Pitää kyetä löytämään tekemiselle uusi suunta ja luomaan porukkaan uudestaan me-henkeä.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.
Räsänen: Aseiden säilyttämisen sääntöjä voisi tiukentaa
Sisäministeriön työryhmä pohtii tiukennuksia aselakiin. Räsäsen mukaan muutokset aselakiin tulevat voimaan tämän vaalikauden aikana.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.