Epilän kylpylä oli ainoa lajissaan
Länsi-Tampereella oli vuosikymmeniä sitten lähes aito roomalainen kylpylä. Epilässä sijainneen kylpylän rakennutti 1930-luvulla teollisuusmies Sixtus Syrjänen. Nykyään kylpylästä ovat jäljellä enää rapistuneet rauniot, jotka lymyilevät rehevän kasvillisuuden suojissa.
Tamperelainen Sixtus Syrjänen perusti muun muassa Sahanterä Oy:n. 1930-luvun vaikeina talousaikoina tehtaan tilauskanta väheni, ja työntekijöitä uhkasi irtisanominen. Syrjänen sai ajatuksen rakennuttaa miehillä perheelleen kylpylän. Se tehtiin 1930-luvun puolivälin jälkeen Epilänharjun itäpäähän, luontaiseen suppapainanteeseen.
- Ideoita hankkeeseen tuli moneltakin suunnalta. Varakas perhe ilmeisesti matkusteli paljon, ja Syrjänen saattoi itsekin olla kiinnostunut antiikin kulttuurista. Amfiteatterin vaikutus näkyy muun muassa alueen terasseissa ja pylväissä, tutkija Ulla Lähdesmäki kertoo.
Aurinko helli istutuksia
Syrjästen huvila sijaitsi lehtipuisen harjun länsipäässä. Talolta puutarhaan johti kivinen silta ja holviportti. Lammen rannalle syntyi kylpyläkatos, sauna ja käymälä. Lampi kivettiin reunoiltaan ja sen keskellä sijaitsi saari, jonne johti takorautainen kaarisilta. Aurinkoinen etelärinne porrastettiin muureilla, ja hyötypuutarhaan istutettiin omenapuita ja marjapensaita.
Perhe viihtyi kylpyläalueella ainakin 1950-luvulle asti; sen jälkeen sen aktiivinen käyttö väheni ja puutarha alkoi aikaa myöten rapistua. Syrjästen huvila purettiin jouluna 1988, ja sen tilalle rakennettiin rivitaloja. Maa-alue on nykyisin Tampereen kaupungin omistuksessa.
Alueella sortumavaara
Kylpylän alue on kasvanut ajan kuluessa umpeen, ja entisajoista muistuttavat enää kivitukimuurit ja pengerrykset sekä muutama betonirakenne. Rehevöitynyt alue on huonokuntoinen ja vaarallinen, eikä sinne pidä sortumisvaaran takia omin päin mennä.
- Tämä ei ollut kylpylä sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta vastaavaa ei ainakaan Suomesta löydy. Epilän kylpylää voi enemmänkin pitää eksoottisena harvinaisuutena, joka edustaa mennyttä aikaa ja jo kadonnutta elämänmuotoa, Ulla Lähdesmäki tuumii.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Pirkanmaan maisema-alueet inventoidaan
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonnut tamperelaismies löytyi
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Köyhäkin pääsee kunnallisvaaliehdokkaaksi
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Betoniautot saartoivat rattijuopon Ylöjärvellä
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Viisisataa tahtoi mukaan TT:n Les Misérablesiin
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Poliisi kaipaa tietoja kadonneesta tamperelaismiehestä
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.
Insinöörejäkin tarvitaan vuokratyöläisiksi
Taloudellisesti epävarmoina aikoina työnantajat eivät palkkaa vakituista työvoimaa. Henkilöstövuokrausfirmat sijoittuvatkin nyt korkealle esimerkiksi Kauppalehden nopeimmin kasvavien yritysten listalla.
Tampereella sytytelty tulipaloja
Lämmin ilma on saanut aikuiset liikkeelle ja yö on ollut hätäkeskuksessa kaiken kaikkiaan kiireinen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.