Erikoinen ilkivalta yllättää
Ikkunan rikkominen ja töhriminen lienevät olevan perinteistä ilkivaltaa. Pohjois-Karjalassa on ollut viime vuosien aikana erikoisia ja vaarallisia ilkivaltatapauksia, kuten kananmunien tiputtelu sillalta ja muovieste ajoradalle.
Erikoinen ilkivalta yllättää poliisinkin. Uusimpana ihmettelyn ja ärsyyntymyksen kohteena on Joensuussa Yliopistonkadulle tehty muovikelmuansa. Ajoradan ylitse oli kahtena peräkkäisenä yönä viritetty pakkausmuovia eli niin sanottua elmu-kelmua.
Ilkivalta aiheuttaa liikenteelle vaaratilanteita, muun muassa mopoilijoiden ja polkupyöräilijöiden osuminen muoviesteeseen olisi saattanut olla kohtalokasta. Ilmoituksen ansasta tehnyt henkilö oli nähnyt paikalla nuoria mopoilijoita ja pyöräilijöitä. Poliisi selvittää nuorten osuutta asiaan.
Poliisi on kirjannut tapauksen liikenneturvallisuuden vaarantamisena, mutta tapausta tutkitaan joko ilkivaltana tai liikenteen häirintänä.
Piikkejä tiehen porannutta etsitään edelleen
Viime kesänä Kiihtelysvaaralla Keskijärveltä Alaville saakka oli asetettuja ansoja autoilijoille. Tielle oltiin laitettu piikkimäisiä ruuveja. Poliisi perusti tuolloin oman tutkintaryhmän tapauksen selvittämiseksi.
Tutkinnassa selvisi, että piikeissä olleet ruuvit olivat peräisin Ikeasta, jonka hyllyjä kasataan samanlaisilla ruuveilla. Tapauksen osalta tehtiin muutamia kiinniottoja, mutta läpimurtoa ei tehty. Asian tutkinta on edelleen käynnissä.
Talvisin ilkivaltaa on tehty hiihtoladuilla. Joensuussa viime talvena levitettiin hiekkaa laduille. Hiihtoladulle viriteltiin myös naru.
Viitisen vuotta sitten lapset pudottelivat viilipurkkeja ja kananmunia sillalta Noljakassa autoihin.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala
Tuli pääsi irti laavulta - metsää paloi
Sammutus on jatkunut Nurmeksessa aamuyölle asti.
Pohjois-Karjalan yhteinen osuuspankki karahti kiville
Kolmen pankin yhdistäminen ei toteudu Pohjois-Karjalassa ainakaan toistaiseksi. Kiteen Seudun Osuuspankin edustajisto hylkäsi fuusioesityksen äänin 26-8. Henkilöstömäärä saattaa nyt vähetä Kiteellä.
Joensuu tarjoaa palkatonta vapaata työntekijöilleen - vaihtoehtona lomautus
Joensuun kaupungin työntekijät joutuvat ilmoittamaan toukokuun loppuun mennessä kantansa palkattomiin vapaisiin, kun vaihtoehtona on lomautus. Mahdollisten palkattomien vapaiden ja lomautusten aikaan osa kuntalaisten palveluista saatetaan joutua sulkemaan.
Tonttikiista 1920-luvulta: Suojeluskunta voitti taistelun Pielisjoen linnasta Joensuussa
Kunnalliset tontti- ja kaavoituskiistat ovat tätä päivää, mutta on sitä osattu olla napit vastakkain ennenkin. Mielenkiintoinen esimerkki tästä on 1920-luvulla käyty taistelu Pielisjoen pienoisessa saaressa sijaitsevasta tontista ja sillä seisoneesta viljamakasiinista Joensuussa. Vastakkain olivat Pohjois-Karjalan suojeluskuntapiiri ja Joensuun kaupunki. Suojeluskunta voitti.
Kiteeläiset eivät niele suurpankkia - "Miksi lähteä venettä kaatamaan?"
Vaikka kiteeläisille on varattu yhdessä juukalaisten kanssa enemmistö suunnitellun suurpankin kaikkiin hallintoelimiin, ei pankkien yhdistäminen maistu osalle Kiteen Osuuspankin väestä sitten millään.
Nuorisotakuu yskien käyntiin - kolmannes jää toimien ulkopuolelle
Pohjois-Karjalassa huhtikuussa päättyneistä nuorten työttömyysjaksoista vajaa kolmannes johti työllistymiseen. 208 nuorta jäi kokonaan toimenpiteiden ulkopuolelle.
Lyhytkin urakka voi olla väylä pidempään työsuhteeseen
Pitkäaikaistyötöntä ei kosketa se, onko työ palkkatuettua vai ei, työllistämishankkeeseen kuuluvaa vai ei. Tärkeintä on, että työtä löytyy edes lyhyeksikin aikaa.
Kaivosyhtiö sai uraaninetsintäluvan - vastustajat rustaavat valituksia
Euro Skandinavian Uranium sai Tukesilta luvan jatkaa uraanin etsintää Joensuun ja Kontiolahden alueilla. Uraanikaivosten vastaisen kansanliikkeen mukaan päätös on lainvastainen eikä siinä oteta huomioon ympäristölainsäädäntöä.
Työttömyys pitää Pohjois-Karjalaa otteessaan
Pohjois-Karjalan työttömyystilanne on edelleen Suomen synkin. Vaikein tilanne on Lieksassa, Tohmajärvellä ja Juuassa.
10 vuotta vanha valtuustoaloite heräsi henkiin Ilomantsissa
Ilomantsilaisen Seppo Lehtisen 10 vuotta vanha valtuustoaloite kalojen kutupaikkojen ennallistamiseksi Koitajoella nytkähti eteenpäin. Kunnanhallitus päätti viimein näyttää vihreää valoa joen ennallistamisprojektille.
