Erikoislääkäri: HPV-rokotteesta tuntuvat säästöt valtiolle
Suomi on ainoa länsimaa, jossa kohdunkaulan syövältä suojaava HPV-rokote ei kuulu kansalliseen rokotusohjelmaan, kertoo naistentautien erikoislääkäri Pekka Nieminen Ylen aamu-tv:n haastattelussa. Nieminen arvioi, että valtaosa kohdunkaulan syövistä voitaisiin estää, jos rokote annettaisiin kaikille.
Tyttöjen papilloomavirusrokotteen ottaminen kansalliseen rokotusohjelmaan hyödyttäisi sekä kansalaisia että valtiota, arvioi Jorvin sairaalan naistentauteihin erikoistunut osastoylilääkäri Pekka Nieminen.
Sosiaali- ja terveysministeriö esitti viime viikolla julkaistussa budjettiesityksessään, että 11-12-vuotiaat tytöt alettaisiin rokottaa kohdunkaulan syöpää vastaan. Valtiovarainministeriö ei ainakaan vielä lämmennyt ehdotukselle.
Nieminen kertoo olevansa erittäin pettynyt, jos uudistukselle ei myönnetä rahoitusta.
- Rokotteen antaminen säästäisi terveydenhuollon kustannuksia, joka alkaisi tuottaa tulosta pidemmällä aikavälillä, Nieminen lisää.
Niemisen mukaan papilloomavirusten torjuntaan käytetään tällä hetkellä 42 miljoonaa euroa vuodessa. Yhden ikäluokan rokottaminen maksaisi vuodessa noin 2 miljoonaa euroa.
- HPV-rokotteella pystyttäisiin estämään valtaosa syövistä ja niiden esiasteista, Nieminen summaa.
Suomi on ainoa länsimaa, jossa HPV-rokote ei toistaiseksi kuulu kansalliseen rokotusohjelmaan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n HPV-työryhmä esitti puolitoista vuotta sitten, että tyttöjen rokottaminen kohdunkaulan syöpää vastaan aloitettaisiin.
Vuosittain 150 uutta syöpää
Nieminen kertoo, että HPV-tartunnan eli papilloomaviruksen saa elämänsä aikana kolme neljäsosaa ihmisistä. Se aiheuttaa sukupuolitautien lisäksi pahimmillaan kohdunkaulan syöpää.
Suurin osa ei edes huomaa saaneensa tartuntaa. Viidella prosentilla tartunnan saaneista todetaan irtosolu- eli papa-kokeessa muutoksia, jotka hoitamattomina voivat kehittyä kohdunkaulan syövän esiasteiksi ja syöväksi.
- Vuosittain Suomessa todetaan noin 150 kohdunkaulan syöpää ja hoidetaan 3 000 esiastetta, Nieminen kertoo.
Niemisen mukaan HPV-tartunnat ovat kaksinkertaistuneet 1960-luvulta esimerkiksi vapautuneiden seksitapojen vuoksi.
Tuoreimmat aiheesta: Terveys
Kehitysmaiden lapsia tappavaan ja turisteja kiusaavaan ripuliin kehitettiin Ruotsissa rokote
Tulokset ylittivät tavoitteet; rokote toimii, ja sivuvaikutukset ovat pieniä, kerrotaan Göteborgin yliopistosairaalasta. Apteekkeihin rokote voisi tulla jo lähivuosina.
Ravitsemustieteen professori: ruokavalioneuvonnan oltava entistä yksilöllisempää
Tulevaisuuden haasteisiin kuuluu yksilön tasolla toimivan ja terveyttä edistävän ruokavalion toteutuminen. Usein ruokavaliomuutokset lopahtavat oman vastuun puuttumiseen.
Espanjalaiset sairaanhoitajat hylkäävät Vaasan
Vaasan kaupunginsairaalassa työskentelevistä espanjalaisista sairaanhoitajista viisi jättää Vaasan. Syynä on muun muassa maan kalleus, kylmä ilmasto ja suomen kielen vaikeus. Suomeen hoitajat saapuivat viime vuoden lokakuussa.
Kansalaiset pääsevät suunnittelemaan uutta sairaalaa - "enemmän taidetta, vähemmän jonoja"
Kainuun uuden keskussairaalan suunnittelussa halutaan kuulla kansalaisten mielipiteitä. Kehittäjäasiakkaat voivat vaikuttaa muun muassa sairaalan viihtyisyyteen ja hoitoympäristöjen toimivuuteen.
Syöpäjärjestöt: Syöpäpotilaiden tilanne huolestuttava
Syöpäjärjestöt ovat huolissaan syöpäpotilaiden kokonaisvaltaisen hoidon tilasta. Kehittyneiden hoitojen takia syöpään kuolee harvemmin, mutta hoidot saattavat jatkua jopa vuosikymmeniä. Rankkojen ja pitkien hoitojen vuoksi muiden tukipalveluiden rooli nousee yhä suuremmaksi.
Hoitohenkilöstön koulutuksella on haettu uudenlaisia työtapoja vanhustenhoitoon
Vaasan seudulla halutaan lähivuosina siirtyä yhä enemmän ikääntyneiden ja pitkäaikaissairaiden kotona asumiseen. Tähän tähdätään muun muassa hoitohenkilöstön täydennyskoulutuksella, jossa on keskitytty erityisesti vanhusten itsenäiseen selviytymiseen ja kuntoutukseen.
HYKS jätti syöpäsairaan kuolemaan - ruotsalaiskirurgit pelastivat hengen
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri on hävinnyt oikeusjutun, joka koski syöpäsairaan oikeutta hakeutua hoitoon Ruotsiin.
Millä saisi miehen liikkumaan?
Väitetään, että suomalaiset miehet jäävät joko sohvalle tai himourheilevat. Urheilun aloittamisesta ei kannata kuitenkaan tehdä liian suurta kynnystä, miettii Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:n Keijo Kylänpää.
Tupakka lisää alkoholismin aivohaittoja
Pitkäaikainen alkoholin suurkulutus voi heikentää muistia ja hidastaa monia mielentoimintoja. Tupakoivilla tämä vaikutus on kuitenkin vielä suurempi, tuore tutkimus osoittaa.
Raskaudenaikainen influenssa saattaa johtaa kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön
Tuoreen tutkimuksen mukaan kaksisuuntainen mielialahäiriö saattaa kehittyä helpommin niille, joiden äiti on sairastanut influenssan raskauden aikana. Jos yhteys varmistuu uusissa tutkimuksissa, raskautta edeltävät influenssarokotukset voisivat vähentää mielialahäiriöitä.
