Ernesto-myrsky voimistui hurrikaaniksi
Belizen rannikolle ja Meksikon Yucatánin niemimaalle annettiin hurrikaanivaroitus. Hurrikaanikaudesta ennustetaan kuitenkin normaalia rauhallisempaa.
Meksikon Yucatánin niemimaata lähestyvä Ernesto-mysky on voimistunut Atlantin hurrikaanikauden toiseksi hurrikaaniksi. Viisiportaisella asteikolla Ernesto on nyt ykkönen, mutta sen odotetaan voimistuvan edelleen, kun se saavuttaa mantereen.
Erneston arvioidaan iskevän Yucatániin keskiviikkoyönä Suomen aikaa. Yucatánin eteläosan lisäksi koko Belizen rannikolle on annettu hurrikaanivaroitus. Alavien maiden asukkaita on siirretty molemmissa maissa hätämajoitukseen.
Myös Hondurasissa on kehotettu osaa rannikon asukkaista väistämään myrskyä. Asukkaat kertoivat tiistai-iltana Suomen aikaa, etteivät Erneston sateet ole vielä yltyneet sietämättömksi, vaikka niitä onkin saatu Karibialla jo torstaista saakka. Myös Nicaraguassa on evakuoitu jonkin verran väkeä.
Myös Tyynellämerellä muhii myrsky
Atlantin ja Karibian hurrikaanikauden ensimmäinen tulokas Chris vahvistui hurrikaaniksi juhannuksen paikkeilla, mutta se pysytteli poissa maa-alueiden päältä ja hävisi tuhoa tekemättä.
Myös Meksikon toisella puolella Tyynellämerellä noin tuhannen kilometrin päässä Meksikon Mazanillosta keräilee parhaillaan voimiaan trooppinen myrsky, Gilma. Sen ei kuitenkaan uskota iskevän maalle.
Ilmatieteilijät ennustavat marraskuun loppuun kestävästä kaudesta tavallista rauhallisempaa. Sen 9 - 15 trooppisesta myrskystä noin puolet saattaa yltyä hurrikaaneiksi, meteorologit arvioivat.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Mafian murhaama pappi julistettiin autuaaksi Sisiliassa
Kymmenet tuhannet ihmiset osallistuivat Palermossa sermemoniaan, jossa katolinen kirkko julisti autuaaksi mafiaa vastustaneen papin Pino Puglisin.
Useita haavoittui islamistilesken itsemurhaiskussa Dagestanissa
Poliisin mukaan itsemurhapommi-iskun tekijä oli ollut kahdesti naimisissa radikaalin islamistin kanssa, mutta molemmat hänen puolisonsa oli surmattu.
Lontoon sotilasmurhasta epäillyn tuttava pidätettiin
Poliisi pidätti miehen, kun hän oli tulossa Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastattelusta. Haastattelussa mies väitti, että Britannian turvallisuuspalvelu MI5 olisi yrittänyt aiemmin värvätä hänen ystävänsä, jota nyt epäillään brittisotilaan raa'asta surmasta
Buddhalaisvaltainen Myanmar rajoittaa muslimien lapsilukua
Rakhinen osavaltion muslimeilla ei ole Myanmarin kansalaisuutta, vaan virallisesti heitä pidetään Bangladeshista saapuneina laittomina siirtolaisina.
Pakistan odottaa pelolla Afganistanin muutoksia
Pakistanissa vastustetaan ankarasti Yhdysvaltain lennokki-iskuja Pakistanin ja Afganistanin rajalla. Pakistanilaisten mielestä terroristijahtia Afganistanissa ei saa ulottaa Pakistanin puolelle. Naapurimaiden suhteet ovat kansainvälisten joukkojen lähdön edellä jo valmiiksi vaikeassa vaiheessa.
Useita altistui säteilylle tutkimuslaboratoriossa Japanissa
Onnettomuus sattui, kun koetilanteessa syntyi enemmän radioaktiivista ainetta kuin oli tarkoitus.
Syyrian armeija tulittaa rajusti Qusairia
Tykki- ja ohjustulitus alkoi pian päivän koitettua. Mahdollisista uhreista ei ole vielä kerrottu.
Tuhoisa linja-autopalo Pakistanissa - 16 lasta kuoli
Tulen arvellaan saaneen alkunsa kipinästä, kun kuljettaja oli vaihtamassa autoa kaasukäytöstä bensiinikäytöllle.
Toronton kaupunginjohtajan väitetään polttavan videolla crackia
Monien näkemällä videolla kapunginjohtaja Rob Fordin näköisen miehen kerrotaan polttavan crackia. Ford sanoo, ettei käytä crackia.
Vaaleanpunaiset ilmapallot valloittivat Afganistanin pääkaupungin
Noin sata vapaaehtoista ryhtyi jakamaan kaupungin keskustassa palloja aamuseitsemältä. Tempauksella haluttiin tuoda iloa ja luovuutta väkivallasta kärsineeseen kaupunkiin.
