Talous |

"Ero eurosta ei ole ratkaisu"

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen tyrmää käsityksen, jonka mukaan oma valuutta ratkaisisi julkisen talouden ongelmat.

Juhana Vartiainen, Director General of the Government Institute for Economic Research.
Kuva: Jari Pelkonen / Yle

Valuuttaratkaisu ei vaikuta Suomen huoltosuhteeseen eikä julkisen talouden sopeuttamistarpeeseen. Näin uskoo Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen. Hänen mukaansa euroon kuuluminen tai kuulumattomuus ei ole ratkaisu eurokriisin mukanaan tuomiin ongelmiin.

- Jos katsomme vaikka Suomea ja Ruotsia euron aikakautena, niin tällä ratkaisulla ei ole kansantaloudellisesti suurta merkitystä. Ruotsin ja Euroopan keskuspankkien korot ovat kulkeneet yhtä lailla samaan tahtiin. Maat voivat hoitaa asiansa hyvin tai huonosti sekä euroalueen ulkopuolella että sen sisäpuolella.

Ruotsissa ollaan kaukokatseisempia

Merkittävin talouteen vaikuttava ero maiden välillä liittyy Vartiaisen mukaan työelämäjärjestelyihin.

- Ruotsissa on vähän neuvokkaammin ja kaukokatseisemmin varauduttu väestön vanhenemiseen. Siellä on saatu eläkkeelle siirtymisikä korkeammaksi ja sen pitäisi pikku hiljaa nousta myös Suomessa. Kun elinikä pitenee, niin ihmisten pitäisi tottua ajatukseen, että eläkeikäkin nousee, koska muuten julkisen talouden rahoittaminen ei onnistu.

Ratkaisu löytyy työn tekemisellä

Vartiaisen mukaan palvelut rahoitetaan tulevaisuudessa saamalla enemmän ihmisiä työelämään ja kasvattamalla työllisyyttä. Hän poistaisi tai vähentäisi useita etuja, jotka pitävät ihmiset pois työelämästä, kuten kotihoidontuki, ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha ja työttömyyseläke. Verotuksessa hän toivoisi, että korotukset kohdistuisivat vain toimiin, jotka eivät rokota työntekoa.

- En ajattele, että työ on elämän tarkoitus. Yritän vain muistuttaa, että jos me haluamme pitää hyvinvointivaltiomme, niin meidän pitää lisätä työssäkäyntiä. Ei se sen syvällisempi tai filosofisempi totuus ole.

Eduskunta käsittelee Espanjan vakuuksia tänään. Vartiaisen mukaan vakuuskysymys on vain pieni tekijä koko euroalueen kriisissä. Pääministeri Jyrki Katainen on toivonut eduskunnan keskustelevan myös laajemmin euron tulevaisuudesta. 

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä