Satakunta |

Eroamisbuumi aiheutti pakanakummiongelman

Ajoittain buumiksi kiihtynyt kirkosta eroaminen on heijastunut myös kummiuteen. Yhä useamman lapsen kummit ovat myöhemmin jättäneet kirkon. Esimerkiksi Länsi-Porin evankelisluterilaisen seurakunnan kirkkoherra Mika Kyytinen sanoo tästä syystä lisänneensä lapsille uusia kummeja.

Vauva kastetaan
Kuva: Yle / Susanna Lyly

Kirkkoherra Mika Kyytisen mukaan vanhempien yhteydenotot kummiasioissa ovat lisääntyneet.

- Vanhemmat ovat olleet huolestuneita, jos esimerkiksi molemmat kummit ovat eronneet kirkosta. Kummin tehtäviinhän kuuluu muun muassa tukea vanhempia lapsen kristillisessä kasvatuksessa.

Kummius ei ole purettavissa

Kasteen todistamisen jälkeen kummiutta ei voi peruuttaa.

- Itse olen joissakin tapauksissa suostunut lisäämään jälkikäteen yhden tai kaksi kirkkoon kuuluvaa kummia. Tämähän on jo jonkin aikaa ollut mahdollista. Kummien lisäämisestä päättää kirkkoherra.

Pääsääntö kummin kriteereissä on evankelisluterilaiseen seurakuntaan kuuluminen ja rippikoulun käyminen.

- Poikkeuksiakin on. Lisäkummiksi voidaan kelpuuttaa henkilö, joka kuuluu johonkin muuhun lapsikasteen hyväksyvään kristilliseen kirkkokuntaan.

Kirkon jäsenyydellä pelataan

Kirkon jäsenyydellä myös pelataan, jotta kriteerit kummiksi hyväksymiselle täyttyisivät.

- Jonkin verran esiintyy sitä, että kummit liittyvät kirkkoon ennen kastetta ja eroavat taas heti tilaisuuden jälkeen, kertoo Porin evankelisluterilaisen seurakuntayhtymän tiedotuspäällikkö Maija-Leena Seppälä.

Kommentoi aihetta

(44 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Köyhä & Kipee

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tottakai kirkon mielestä kummin tehtäviin kuuluu vanhempien tukeminen lapsen kristillisessä kasvatuksessa. Itse en kuulu kirkkoon, olen neljän lapsen kummi. Ehkä olen harvinainen tapaus, sillä otan kummin hommat tosissaan ja opastan sekä neuvon lapsia mielelläni. Mutta en katso tehtäviini kuuluvan minkään uskonnollisen johdatuksen, sitä varten on mielestäni muut ihmiset olemassa. Ainakin niin kauan kun Suomessa on pakollinen uskonnonopetus kirkkoon kuuluville.

En kuulunut muuten kirkkoon silloinkaan, kun nämä lapset kastettiin. Yhdessä tapauksessa pappi oli näreissään, muille asialla ei ollut mitään merkitystä.



Atte Kumiorava

Ilmoita asiattomasta kommentista

Itse jouduin siskon lapsen kummiksi vasten tahtoani. En olisi halunnut kummiksi lainkaan, sillä päätin jo rippikoulussa, että eroan kirkosta 18 täytettyäni. Lisäksi en pidä siskostani, enkä hänen perheestään, enkä siten halunnut sidosta heihin. Äitini kuitenkin sanoi, ettei kummiudesta sovi kieltäytyä.

Nyt olen sitten kummi, joka ei pidä yhteyttä kummilapseensa tai tämän perheeseen. Sitä saa mitä tilaa.


Väkisin kastettu!

Ilmoita asiattomasta kommentista

Pitäisi olla laki joka kieltää lapsen "pakko" kastamisen! Moinen kirkkoonliittymisautomaatti on häpeä tässä yhteiskunnassa.

Vanhemmilla ei pitäisi olla mitään sanaa asiassa sillä kaste ja siihen liittyvä usko on henkilökohtainen asia! Kastetta ei voi perua mutta sen voi kyllä ottaa jos itse sen haluaa sitten kun ymmärtää uskonnoista tarpeeksi päättääkseen niistä.

Kummiksi pitäisi kyllä kelvata vaikka olisikin kirkkoon kuulumaton.



Kirkoton Kummisetä

Ilmoita asiattomasta kommentista

Viitatiinko artikkelissa mahdollisesti siihen, että kirkosta eronneet kummit ovat eroamisen yhteydessä sanoutuneet irti myös kummin vastuusta!? Vai onko tässä kysymys siitä, että vanhemmat pelkäävät kirkottoman kummin vaikuttavan ei-kristillisesti kummilapsen ajatteluun ja sen johtavan jossain vaiheessa lapsen kirkosta eroamiseen!?

Jos jälkimmäinen, niin täytyy koittaa myös ymmärtää vanhempien huolta kun heille on saarnastuolista vuosikausia saarnattu, että lapsen sielu siinä tapauksessa joutuisi jonkinlaiseen kadotukseen. Eli siinä mielessä kristillisessä kontekstissa kasvatetut vanhemmat kantaa ymmärrettävää huolta lapsestaan.

Se miten oma kirkosta eroaminen omaan kummiuteen on vaikuttanut on se, etten tule kummilasta ohjelmoimaan automaattisesti kirkon jäseneksi. Hän päättäköön siitä itse mm. konfirmaatiopäivänä omien tietojensa ja vakaumuksensa pohjalta. Tärkeintä on tukea kummilasta ja tarjota hänelle vanhempien rinnalle luotettavaa aikuiskontaktia. Koitan omalta osaltani mahdollistaa sen, että hänestä kasvaisi moraalisesti terve ja älykäs ihminen ja jos ns. luoja suo, niin tässä elämässä löytäisi oman paikkansa ja sitä kautta onnea ja menestystä.


eeva

Ilmoita asiattomasta kommentista

"Nykyään halutaan kyllä kummilapsia ja kirkossa naimisiin, mutta silti erotaan kirkosta. Oikeudet halutaan, mutta ei velvollisuuksia. En ymmärrä tätä lainkaan."

Halutaan kummilapsia? Oikeus? Ei kai kummina oleminen sentään mikään oikeus ole. Itse en kummiksi koskaan ole hinkunut, kirkostakin aikoja sitten eronnut, mutta veli vaimoineen kuukausitolkulla kyseli, pyysivät vielä liittymään kirkkoon toimituksen ajaksi. Lopulta annoin periksi sillä ehdolla että papille kelpaa kirkkoon kuulumaton ja kelpasihan se. Jää kyllä tuo kristillinen kasvatus nolliin minun taholtani mutta lapsi syyttäköön siitä aikanaan vanhempiaan jos siltä tuntuu.


Kummina on kiva olla

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ilmoittaako kirkko kummilapseni vanhemmille minun kirkosta eroamiseni? En katso velvollisuudekseni ilmoittaa eroamistani kenellekään saati kummilapselleni, koska en ole kirkkoon kuuluvanakaan tehnyt kummina mitään uskontokasvatusta.


Näinkin päin

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kummius ei ole "kivaa", vaan se on luottamustehtävä, jossa sitoudutaan huolehtimaan lapsen uskonnollisesta kasvatuksesta.

Tämän vuoksi pakanakummiudessa ei ole mitään mieltä. Olen itse vasten tahtoani tullut painostetuksi kummiksi, vaikken uskontokuntiin kuulu. Hoidan asian niin, että en tee niitä kumminhommia, vaikka lapsen vanhemmat minulle siitä nyrpistelevät. En ole lahja-automaatti, vaikka he varmaan sellaisen luulivat saavansa, kun kesken kastetilaisuuden lykkäsivät nenäni alle sen lomakkeen. Kieltäydyin kerran, mutta toista kertaa en viitsinyt siitä seuraavan konfliktin vuoksi. Panin nimeni alle, mutta painostettuna allekirjoittaminen ei minua sido.


Uskonnoton

Ilmoita asiattomasta kommentista

Uutisen "pakana" on kyllä ihan väärä termi. Se tarkoittaa uskovien kielenkäytössä lähinnä sitä, että harjoittaa muuta uskontoa kuin kristinuskoa.

Ateistit/agnostikot/uskonnottomat eivät usko jumalaan/jumaliin, saatanaan, enkeleihin eikä muihin henkiolentoihin.

Tuoreimmat aiheesta: Satakunta

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä