Eroottinen kuunnelma ammentaa True Bloodista
Ylen uusi kuunnelmasarja yrittää saada nuoret innostumaan kuunnelmista. Houkuttimena toimii Herra Ylpön samettinen baritoni.
Ylen radioteatteri houkuttelee nuoria aikuisia kuunnelman pariin uudella eroottisella trillerillä. Pet Shop - aikuisten kauhusatu -nimisen kuunnelmasarjan esikuvina ovat olleet tv:n suosikkisarjat Twin Peaks ja True Blood. Näyttelijöinä kuullaan muun muassa Herra Ylppöä ja Hannele Lauria.
Kuusiosainen kuunnelmasarja sijoittuu helleaallossa rypevään itä-Helsinkiin, jossa ihmisten seksuaaliset halut ja väkivalta heräävät. Sarjan on kirjoittanut Finlandia-palkintoehdokkaana Huorasatu-esikoisromaanillaan ollut Laura Gustafsson, jolle erotiikasta kirjoittaminen oli haastavaa.
- Tykkään kirjoittaessani sanoa asioita suoraan. Vihjailevuus ja rivien välissä oleminen ovat minulle hankalia asioita, Gustafsson nauraa.
Radiossa toimivat rajutkin kohtaukset
Ylen Radioteatteri on kaivannut jo pitkään sitä, että kuunnelmissa käsiteltäisiin erotiikkaa. Pet Shop -kuunnelmasarjan ohjaajan Sakari Hokkasen mielestä erotiikka toimii radiossa.
- Radio on siitä kiitollinen väline, että se jättää paljon tilaa kuulijan mielikuvitukselle. Me voimme tehdä aika inhottaviakin kohtauksia ilman, että tulee sellaista television, elokuvan tai näyttämön ongelmaa näyttelijän ruumiin esineellistymisestä.
Tekijöiden mukaan tarkoituksena ei ole ollut kuitenkaan tehdä pornoa, vaikka rajanveto voi toisinaan olla hankalaa.
- Meidän kolmekymppisten sukupolven näkemys erotiikasta on hyvin toinen kuin mitä se on ollut esimerkiksi 70-luvulla, jolloin Emmanuelle oli kova juttu, Hokkanen muistuttaa.
Herra Ylppö ja naisiin vetoava ääni
Eroottisella trillerillä pyritään tavoittamaan erityisesti pari-kolmekymppisiä naisia. Houkuttimena toimii näyttelijäksi pestattu Herra Ylppö.
- Ylppö tekee tällaisen Saatanan roolin, johon kaksi naista hullaantuu. Roolitusta miettiessäni hain sellaista henkilöä, joka voisi tuoda persoonansa mukaan roolihenkilöön. Toinen asia oli se ääni, että kun se avaa suunsa, niin tytöillä pöksyt kostuu. Ylpön samettinen baritoni tuli mieleen ja se oli aivan oikea ratkaisu, sanoo ohjaaja Sakari Hokkanen.
Eroottisella trillerillä halutaan siis saada kuunnelmien pariin uutta yleisöä karkottamatta perinteisiä kuuntelijoita.
- Uskon, että tämä tuo kuunnelman pariin sellaisia kuulijoita, jotka eivät ole mahdollisesti kuunnelleet kuunnelmaa ikinä. Ainoastaan ehkä koulun äidinkielen tunnilla. Jos sellainen tavoite saavutetaan, niin onhan se jo arvokasta sinänsä, Hokkanen sanoo.
Pet Shop - aikuisten kauhusatu kuullaan Yle Radio 1:ssä sunnuntaisin 2.9-7.10 klo 15.00. Jaksot löytyvät myös Yle Areenasta.
Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri
Valokuvaajat ikuistivat autiotalojen uudet asukkaat – elämä jatkuu myös ilman ihmisiä
Luontokappaleet ottavat takaisin lainaan otetut autioituneet pihapiirit Kai Fagerströmin ja Heikki Willamon valokuvanäyttelyssä.
Bach sai urkurin pois tolaltaan
Kun takana on yhteensä 46 vuotta kolmen kirkon urkurina ja ikää pian 70 vuotta, voi jo hyvillä mielin jäädä eläkkeelle. Paitsi että Matti Hannula jatkaisi työssään, jos voisi, mutta kun ei voi.
Bibliofiilille paljon ei ole kylliksi
Kapellimestari Juha Kankaan ruokapöydälle on levitetty iso kirjakokoelma. Kiveä ja Leinoa ja vähän muutakin. Kirjojen kansissa näkyy mestareiden kädenjälki: Akseli Gallen-Kallela, Hugo Simberg, Väinö Hämäläinen, Pekka Halonen, Juho Rissanen tulevat tykö kuvittajina. Kokoelma ryydittyy yksittäisillä lehtisillä, joihin kuningas Leino on sipaissut runotekstin tai ohjeet tavaroiden kuljetuksista. Bibliofiilin tarina voi alkaa.
Vaaleanpunaiset ilmapallot valloittivat Afganistanin pääkaupungin
Noin sata vapaaehtoista ryhtyi jakamaan kaupungin keskustassa palloja aamuseitsemältä. Tempauksella haluttiin tuoda iloa ja luovuutta väkivallasta kärsineeseen kaupunkiin.
Naivismin tähdet tuikkivat Iittalan kesässä
Galaxin suurin naivistisen taiteen näyttely esittelee Iittalassa 45 alan huipputekijää. 25-vuotisjuhlakatselmus palauttaa myös jykevän Hannu Riikosen Heinäsen pariskunnan muotokuvan lähtöpisteeseen. Aira ja Kalevi Heinänen käynnistivät Iittalan naivistit vuonna 1988. Neljännesvuosisadassa naivismi on voittanut satojentuhansien katsojien sydämet.
Albert Edelfeltin merkkiteos palaa Suomeen
Maalaus tulee lähiviikkoina julkiseen kokoelmaan Lauri ja Lasse Reitzin säätiön ylläpitämään taidemuseoon Helsinkiin.
Pussy Riot toi terveiset venäläiseltä vankileiriltä
Kaksi venäläisen punkperformanssiryhmä Pussy Riotin jäsentä vierailee Suomessa. Vieraat kuuluvat ryhmään, jonka jäsenistä osa esiintyi vuosi sitten maaliskuussa moskovalaisessa kirkossa esittäen Putinin vastaista laulua. Kaksi esitykseen osallistunutta naista on yhä vangittuina.
Helsingin taidemuseon johtajan paikka kiinnosti 21:tä hakijaa
Helsingin kaupungin taidemuseon johtajan paikkaa haki peräti 21 henkilöä. Mukana on tuttuja nimiä museo- ja taidekentältä.
TV toi maailman olohuoneeseen
Itsetehdyt sähkökitarat, tangoa soittavat rokkibändit ja television testikuvan katselu yhdessä naapureiden kanssa. Kahden museon yhteinen teemanäyttely paljastaa, miten maailma mullistui 1960-luvulla.
Euro räjäytti bändien keikkaliksat
Markan vaihtuessa euroon, tapahtui myös suomalaisten rockbändien raju hinnannousu. Imatra Big Band -festivaalin ohjelmajohtaja sanoo, että rock-bändien keikkaliksat ovat karanneet käsistä.
