Esa-Pekka Salonen kantoi olympiasoihtua Lontoossa
Kapellimestari, säveltäjä Esa-Pekka Salonen liittyi torstaina noin 8 000 muun onnekkaan joukkoon, kun hän pääsi kantamaan olympiasoihtua Lontoossa.
Lontoon Philharmonia-orkesterin ylikapellimestari juoksi torstaina aamupäivällä soihdun kanssa 300 metriä, kunnes hän luovutti olympiatulen seuraavalle juoksijalle.
Tuli on matkannut parin kuukauden aikana lähes 13 000 kilometriä ja sitä on kantanut noin 8 000 ihmistä. Jääkiekkoilija Saku Koivu kantoi soihtua tiistaina.
Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri
Euroviisuääniä on kalasteltu Suomeltakin
Keskustelu Euroviisujen äänestyksestä kuumenee vilppiepäilyjen vuoksi. Liettualaisten toimittajien tekemä video syyttää Azerbaidzhania yrityksestä ostaa ääniä Liettuassa. Myös vuoden 2010 Suomen edustajia Kuunkuiskaajia yritettiin houkutella hankkimaan ääniä toiselle maalle.
Pieni ja nätti saa yhä harvemmin kulttuurirahaa uudessa Oulussa
Pienet ja paikalliset kulttuuritoimijat uhkaavat kuihtua uuden Oulun alueella, sillä kaupunki panostaa rahallisesti suuriin taide- ja kulttuurituottajiin. Kulttuurin avustamiseen tarkoitetut rahat ovat tiukassa.
Lillin ja Hugon koti entisöitiin
Urajärven 200-vuotiaan aateliskartanon remontti on loppusuoralla. Entisöity kartanomuseo aukeaa yleisölle kesäkuussa. Kartanon kummituksin tuntuu hyväksyneen remontin, sillä häntä ei ole remontin aikana näkynyt.
Ateneumin teoksia globaaliin digitaalimuseoon
Ateneumin taidemuseon osuus Google Art Projectissa on julkaistu verkossa. Google Art on globaali digitaalinen museo, joka tuo maailman taideaarteita kaikkien ulottuville.
Linnanniemen museoista halutaan enemmän irti
Hämeenlinnan Linnanniemen alueelle halutaan nykyistä enemmän matkailijoita. Tästä syystä Museovirasto, Museo Militaria ja Hämeenlinnan kaupunki ovat palkanneet Linnanniemen museoille vuodeksi aluevastaavan eli projektipäällikön. Tehtävään valitun Antti Vihisen tavoitteena on lisätä museoalueen vetovoimaisuutta.
Konemusiikkiyhtye Pendulum Jurassic Rockin perjantain pääesiintyjäksi
Tapahtuman promoottori Jukka Holmstedt kertoo, että tapahtumaan on myyty jo tuhansia lippuja. Myynnin uskotaan vauhdittuvan entisestään, kun päiväkohtaiset liput tulevat tiistaina 21.5. myyntiin.
Julkkikset eivät Cannesin elokuvajuhlien osastoilla hengaile
Suomen markkinointi elokuvien tekomaana on pitkiä päiviä maaosastolla, ihmisten tapaamista ja oikeiden ihmisten löytämistä. Suurimpia elokuvatähtiä ei kuitenkaan maiden osastoilla tapaa. Cannesin elokuvajuhlilla ensiesityksen saanut lyhytelokuva The North on saanut kutsuja kansainvälisille filmifestivaaleille.
Suomikin liittyi Unescon sopimukseen aineettoman kulttuuriperinnön vaalimiseksi
Unescon aineettoman kulttuuriperinnön suojelemiseksi tehty sopimus on voimassa jo 152 valtiossa.
Näyttelijöiden työttömyys räjähti käsiin
Työttömiä näyttelijöitä oli viime syksynä pahimmillaan puolet enemmän edellissyksyyn verrattuna. Työttömyyden kasvu johtuu valtion ja kuntien teatterituen sekä Ylen draamatuotannon viime vuosien leikkauksista.
Henry Mooren veistos ulkomaille Suomesta
Henry Mooren The Archer -veistos lähtee Helsingistä Englantiin ja Italiaan kiertueelle. Veistos siirretään ulkomaille näytteille vuosiksi Taidemuseo Didrichsenin peruskorjauksen ajaksi.
