Kotimaa |

Esitys ydinjätepaikasta voi venyä ensi vuoteen

Asiaa selvittävän työryhmän oli alun perin määrä saada raporttinsa valmiiksi tämän vuoden loppuun mennessä. Elinkeinoministeri Jyri Häkämiehen mukaan työ voi kuitenkin venyä, jos asian tiimoilta joudutaan tekemään lisätutkimuksia.

Työkone ja rakennusmies luolassa.
Posiva louhii parhaillaan ydinjätteen loppusijoituspaikkaa, Onkaloksi nimettyä luolastoa, Eurajoen Olkiluodon peruskallioon. Kuva: Yle

Ydinjätteen loppusijoitusta selvittävän ministeriövetoisen ryhmän työ voi venyä ensi vuoteen.

Elinkeinoministeri Jyri Häkämiehen mukaan asian valmistelu saattaa kestää odotettua pidempään, jos nykyiset tutkimukset eivät riitä. Raportin on alun perin odoteltu valmistuvan tämän vuoden loppuun mennessä.

Häkämies asetti maaliskuussa työryhmän selvittelemään asiaa, kun Pyhäjoelle ydinvoimalaa suunnitteleva Fennovoima ei päässyt Fortumin ja TVO:n kanssa sopuun vaarallisen ydinjätteen sijoituspaikasta.

- Työryhmän työ on lähtenyt liikkeelle hyvin, mutta tietenkin se ottaa aikaa, ennen kuin johtopäätöksiin päästään. Fennovoima selvittää nyt oman loppusijoituksen vaihtoehtoja, ja ministeriön ohjaamassa ryhmässä mietitään, mitä edellytyksiä mahdolliselle yhteiselle loppusijoitukselle olisi, ministeri linjaa.

Päätös Fennovoiman ydinjätteen loppusijoituspaikasta on tehtävä ennen rakentamislupavaihetta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä