Talous |

Espanja haluaa yhteisen veroviranomaisen euroalueelle

Espanjan pääministeri pelastaisi euroalueen entistä tiiviimmällä veroyhteistyöllä.

Talousvaikeuksissa painiskelevan Espanjan pääministeri, keskusta-oikeistolainen Mariano Rajoy ehdottaa yhteisen veroviranomaisen perustamista euroalueelle. Rajoyn ehdottama ylin verotuksen valvoja vastaisi valtionbudjettien ja yksittäisten valtioiden velkojen hallinnasta.

Rajoyn mielestä talousyhteistyön syventäminen verotuksessa on välttämätöntä euron uskottavuuden lisäämiseksi meneillään olevassa talouskriisissä.

Rajoy sanoi Cataloniassa pitämässään puheessa, että Euroopan unionin on vahvistettava rakenteitaan.

- Tämä tarkoittaa integraation syventämistä, itsemääräämisoikeuden siirtämistä eritoten verotukseen liittyvissä asioissa, hän sanoi.  

Yhteinen verovalvonta antaisi mahdollisuuden myös julkisten varojen keskitettyyn valvontaan, perusteli Rajoy.

El Páis -lehden verkkosivuilla Rajoy vakuutti myös, että Espanja ei ole perikadon partaalla. Espanjan talousahdingosta on saatu yhä huolestuttavampia uutisia viime päivinä. Rajoy on lehden mukaan keskustellut asiasta EU-komission puheenjohtajan José Manuel Barroson kanssa.

Espanjalaisista pankeista on siirretty keskuspankin mukaan maaliskussa 66 miljardia euroa talletuksia Pohjois-Eurooppaan. Erityisesti Saksa  on kiinnostanut turvallisena talletusmaana.

Suomen pääministeri Jyrki Katainen (kok.) sanoi Yle Uutisten haastettelussa perjantaina, että hän on huolissaaan Espanjan talletuspaosta. Espanjan hallitus  ei ole vahvistanut talletuspakoa.

Myös Espanjan neljänneksi suurimman pankin Bankian vaikeudet ovat osoittautuneet luultua pahemmiksi. Se tarvitsee valtiolta 19 miljardia euroa toimintansa pelastamiseksi.

 

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä