Espanjan sankarituomarille tuomio
Espanjan korkein oikeus on todennut kenraali Francisco Francon diktatuurin julmuuksia tutkineen tuomari Baltazar Garzónin syylliseksi toimivaltuuksiensa ylittämiseen. Tuomion mukaan Garzón ei saa toimia tuomarina 11 vuoteen. Tuomiosta ei voi valittaa, oikeus sanoo.
Espanjassa sankarin maineen saavuttaneen Garzónin katsottiin rikkoneen lakia, kun hän määräsi talousrikoksista syytetyn henkilön ja hänen asianajajansa väliset puhelut salakuunneltaviksi. Garzón sanoo, että kuunteluun oli laillinen peruste, sillä asianajaja oli itse sekaantunut rahanpesuun.
Espanjan tunnetuinta tuomaria vastaan on nostettu maassa kolme syytettä. Ensimmäinen oli torstaina ratkennut salakuuntelutapaus.
Toisen syytteen mukaan Garzón ylitti valtuutensa, kun hän määräsi tutkimuksen Espanjan sisällissodan aikaisista joukkosurmista ja sotaa seuranneen Francon ajan diktatuurista. Garzónia on syytetty myös lahjusten otosta maan suurimpiin kuuluvalta Santander-pankilta.
Sadat ihmiset ovat tänään torstaina osoittaneet mieltään pääkaupungissa Madridissa Garzónin tuomiota vastaan.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
16 loukkaantunut vakavasti rakennuspalossa Pariisissa
Paloa on ollut sammuttamassa yli 230 palomiestä.
Egyptin vallankumoukselliset sulattelevat ykköskierroksen tuloksia
Egyptiläiset toipuvat presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen yllättävistä tuloksista. Muslimiveljeskunnan ehdokas menee jatkoon, mutta tulos osoittaa islamistien suosion laskua. Vallankumouksellisten ja vanhan vallan ehdokkaiden suuri suosio ällistyttää egyptiläisiä.
Marokkolaiset protestoivat hallitusta vastaan Casablancassa
Kyseessä on suurin oppositiomielenosoitus kuukausiin. Mielenosoituksen taustalla ovat ammattiliitot, jotka haluavat sosiaalista oikeudenmukaisuutta.
Moskovassa pidätettiin homoaktivisteja
Aktivistit vaativat lupaa järjestää Gay Pride -kulkue Moskovassa.
Kiinassa arvostellaan puoluevirkailijoiden väärinkäytöksiä yhä herkemmin
Alaikäisten raiskauksista epäilty entinen puoluejohtaja nostatti arvosteluryöpyn internetissä.
Syyrian hallinto kiistää olevansa Houlan joukkosurman takana
Oppositio ja hallitus kiistelevät Houlassa paljastuneen joukkosurman tekijöistä. Hallitus sanoo aloittavansa tutkimukset tapahtumista.
Euroviisuvoitosta syntyi areenaongelma Ruotsissa
Tukholmassa pelataan samaan aikaan MM-jääkiekkoa. Myös Euroviisujen kalleus mietityttää Ruotsissa.
Pohjois-Koreassa ei ole satanut kuukauteen - sato uhattuna
Pohjois-Korean uutistoimiston mukaan kuivuus on pahin 50 vuoteen ja johtuu kuivista ja lämpimistä ilmavirtauksista.
Naton ilmaiskusta siviiliuhreja Afganistanissa
Naton ilmaiskun kerrotaan surmanneen kahdeksan hengen perheen Afganistanissa. Myös viisi Nato-sotilasta on saanut surmansa erillisissä iskuissa viikonlopun aikana.
Golden Gate -silta täyttää 75 vuotta
Golden Gate -sillan vuosipäivää juhlistetaan tänään San Franciscossa muun muassa ilotulituksella.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.