Espoon kaupungintalosta ei sittenkään suunnittelukilpailua
Kaupunginhallitus päätti tänään kumota valtuuston aiemman päätöksen suunnittelukilvasta huonon taloustilanteen vuoksi ja koska taustatietoa on jo kertynyt tarpeeksi päätöksentekoa varten.
Kaupungintalosta ja sen ympäristöstä on muun muassa viime keväänä järjestetty ideakilpailu.
Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Saija Äikäs-Idänpään-Heikkilä (kok) pitää asiaa kiireellisenä.
Virkamiehet saavat nyt valmistella kaupungintalon kohtalosta kaksi selkeää ehdotusta, joista valtuusto päättää.
Espoon kaupungintalo on huonossa kunnossa. Sen purkamisesta on käyty pitkään vilkasta keskustelua.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Hyvinkäällä kahden päivän suruliputus ampumistapauksen vuoksi
Hyvinkään kouluissa vietetään maanantaiaamuna hiljainen hetki. Kaupungintaloon avataan surukirja.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja myöntänyt teon
Epäilty tekijä saatiin kiinni aamulla. Hän on myöntänyt teot poliisin alustavissa kuulusteluissa. Keskusrikospoliisin mukaan ampuja valitsi uhrinsa summittaisesti. Ammuskelussa on kuollut kaksi ja loukkaantunut seitsemän ihmistä. Toinen kuolonuhri ja kaksi loukkaantunutta on pesäpallojoukkue Hyvinkään Tahkon pelaajia.
Hyvinkää järkyttyi ampumisesta - suruhartaus keräsi satoja kirkkoon
Hyvinkään kirkko täyttyi sadoista ihmisistä lauantaina illalla. Seurakunnan mukaan noin 400 ihmistä, muun muassa Espoon piispa Tapio Luoma, osallistui kaikille avoimeen suruhartauteen.
Hyvinkään ampumatapaus vaati toisen kuolonuhrin
Epäilty tekijä saatiin kiinni aamulla. Ammuskelussa loukkaantuneita on seitsemän. Toinen kuolonuhri ja kaksi loukkaantunutta on pesäpallojoukkue Hyvinkään Tahkon pelaajia.
Räsänen: Poliisin toiminta onnistunutta
Räsäsen mukaan Hyvinkään ampumavälikohtaus voi antaa lisäevästystä aselain uudistamista pohtivalle työryhmälle.
Näin Hyvinkään tapahtumat etenivät
Yksi ihminen on saanut surmansa ampumavälikohtauksessa Hyvinkään keskustassa lauantain vastaisena yönä. Kahdeksan ihmistä loukkaantui. Näin tapahtumat etenivät yön ja aamun aikana.
Hyvinkään epäilty ampuja saatu kiinni
Poliisi on tavoittanut ampujaksi epäillyn. Epäilty on 18-vuotias hyvinkääläinen mies. Poliisi kuvaa hänen taustaansa "lähes puhtaaksi". Aselupia miehellä ei ole.
Kaikki Hyvinkään uhrit nuoria aikuisia
Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä ja loukkaantui seitsemän. Uhreja on viety Hyvinkään, Meilahden ja Töölön sairaaloihin.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.