Kotimaa |

Espoon kirkoissa hiljennyttiin muistamaan

Monissa Espoon seurakunnissa hiljennyttiin illan mittaan ampumavälikohtauksen takia. Ensimmäinen hartaushetki järjestettiin pian tapahtuman jälkeen Leppävaaran kappelissa. Uhreja muistettiin myös muissa kaupungeissa. Seurakuntien lisäksi myös Suomen Punainen Risti ja Suomen mielenterveysseura ovat järjestäneet kriisiapua sitä tarvitseville.

Leppävaaran kappelissa olivat paikalla myös Espoon piispa Mikko Heikka sekä Leppävaaran kirkkoherra Kalervo Salo. Myös lastenkappeli Arkki avattiiin Sellon ampumavälikohtauksen vuoksi.

Leppävaaran kirkkoherra Kalervo Salo kertoo, että mahdollisuuksia hiljentyä tai keskustella tapahtuneesta on järjestetty muuallakin.

Kirkkoherran mukaan seurakunta on varautunut auttamaan ja tukemaan ihmisiä vielä pitkälle ensi viikkoon saakka. Myös kauppakeskus Sellon työntekijöitä on varauduttu auttamaan aina tarvittaessa.

Myös SPR:n vapaaehtoiset tukevat Sellon ampumavälikohtauksessa järkyttyneitä ihmisiä. SPR:n henkisen tuen puhelin vastaa numerossa 0800-100 200.

Imaamit ja piispa vetosivat rauhan puolesta

Espoon piispa Mikko Heikka ja imaamit Abdoul-Majid Tahirou-Varjonen sekä Abdiraazak Sugulle Mohamed ovat yhteisessä surunvalittelussaan vedonneet suomalaisiin rauhan puolesta.

- Kristittyinä ja muslimeina haluamme yhteistyössä rakentaa parempaa, turvallista ja kaikista yhteiskunnan jäsenistä huolta pitävää Suomea, johon väkivalta ei kuulu, piispa ja imaamit kirjoittavat vetoomuksessaan.

Kolmikko esittää myös syvimmät surunvalittelut kaikille niille, joiden elämää tapaus koskettaa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä