Yle Uutiset viittomakielellä |

Espoon viittomakieliset ahtaalla rahoitusleikkauksen vuoksi

Espoon viittomakielisten yhdistyksen toiminta uhkaa pysähtyä kokonaan avustuksen vähentämisen vuoksi. Espoon sivistystoimi on esittänyt, että yhdistykselle maksettavaa tukea leikattaisiin 90 prosentilla. Yhdistys on pyytänyt avustusesitykseen oikaisua.

Espoon kaupungintalo
Kuva: Yle Uusimaa

Espoon viittomakieliset ry sai hiljattain tyrmistyttävän uutisen - sen kaupungiltä saamaa avustusta on esitetty leikattavaksi 90 prosentilla. Rahoitusesitys on nostanut Espoossa huolen 150-jäsenisen yhdistyksen toiminnan jatkumisesta. Nyt myönnetty summa ei riitä edes toimitilojen vuokraan.

- Espoon kaupunki on aiemmin antanut vuokratukea ja toimintatukea. Avustuksen väheneminen merkitsee, että emme pysty maksamaan vuokraa. En tiedä, minne menisimme. Sopivaa paikkaa ei ole. Jatkamme silti toimintaa mutta emme tiedä missä, kertoo Espoon viittomakieliset ry:n puheenjohtaja Terttu Hiltunen.

Espoon kaupungin sivistystoimesta kerrotaan, että toiminta-avustusta on laskettu lähemmäksi muiden järjestöjen siltä saamaa tukea. Espoon viittomakielisten oikaisupyyntöä tukipäätökseen käsitellään sivistyslautakunnassa helmikuun lopulla. Samalla kaupungin virkamiehet pohtivat, kuuluisiko viittomakielisten yhdistyksen tukeminen sosiaali- ja terveystoimelle.

Kuurojen liiton järjestöohjaajan Tiina Hedrénin mukaan kuurojen yhdistysten toiminta-avustuksen saanti vaihtelee ympäri maata. Kuurojen yhdistysten asema ei ole sama kuin muiden yhdistysten. Osalla yhdistyksistä avustus on pienentunut ja osalla jopa pienentynyt.

- On vaikeaa kehittää paremmaksi ja se polkee paikallaan.

Kaupungeilta saatavien avustusten lisäksi kuurojen yhdistykset saavat tuloja ainoastaan arpajais- ja kahvimyyntituloista. Nämä eivät kuitenkaan riitä kattamaan avustutusten pienemisestä johtuvia menetyksiä.

- Monet kaupungit ovat ryhtyneet säästämään monista asioista. Kuuroilta tukia ei voi kuitenkin pienentää, koska kunnat eivät kuitenkaan tarjoa heille juuri mitään palveluita. Tähän pitäisi saada kiinnitettyä politiikkojen ja vaikuttajien huomio. Kuurojenkin on itse hyvin aktiivisia ja tehdä vaikkapa kampanja osoittaakseen toimitilojen ja omien kokoontumisten tarpeesta, Hedrén linjaa.

Lähteet:
YLE Uutiset / Mikaela Tillander
  • Ilkka Kilpeläinen

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Yle Uutiset viittomakielellä

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä