Helsinki |

Espoon ydinreaktorin toiminta lakkaa

VTT on päättänyt ajaa Otaniemessa sijaitsevan ydinreaktorin alas pikaisesti. Reaktoria on käytetty muun muassa syöpäsairaiden sädehoitoihin. Reaktorin ylläpito on ollut taloudellisesti raskasta.

Otaniemen ydinreaktori vesialtaan pohjalla.
Otaniemen ydinreaktori vesialtaan pohjalla. Kuva: VTT

Valtion teknillinen tutkimuskeskus on päättänyt lopettaa Espoon Otaniemessä sijaitsevan FiR 1 -ydinreaktorin toiminnan.

50 vuotta vanhaa reaktoria on käytetty tutkimukseen, opetukseen, isotooppituotantoon sekä syöpähoitoihin. Reaktori on tuottanut sädehoitopalveluita syöpää sairastaville, mutta samalla se on aiheuttanut merkittävän taloudellisen rasitteen VTT:lle.

2000-luvulla reaktorin merkittävin toimintamuoto on ollut erityisesti kaulan ja pään alueen syöpiä sairastaville annettu sädehoito. Hoitotoimintaa organisoinut Boneca Oy kuitenkin ajautui tammikuussa konkurssiin mikä keskeytti hoidot. Boneca Oy:n omistivat VTT, HYKS Instituutti ja Sitra.

Reaktori tullut tiensä päähän

VTT on pyrkinyt helpottamaan talouttaan esittämällä reaktorin palveluiden ostajille, että ne maksaisivat reaktorin toiminnasta syntyvät kustannukset. Neuvotteluja toiminnan jatkamisesta on tähän mennessä käyty usean tahon kanssa, mutta sopivaa toimijaa ei ole löytynyt.

Tällä hetkellä mikään muukaan toiminta ei edellytä reaktorin käytön jatkamista.

Me olisimme periaatteessa olleet halukkaita jatkamaan toimintaa.

- Timo Vanttola

VTT:n teknologiapäällikkö Timo Vanttola kertoo, että teollisuuskäytöstä on saatu kolmannes tuloista, opetuksesta saatavien tulojen merkitys on hyvin vähäinen.

- Koko kevät ollaan käyty neuvotteluja HUSin kanssa. Me olisimme periaatteessa olleet halukkaita jatkamaan toimintaa, kunhan terveydenhoitoala pystyisi kustantamaan tappiollisen toiminnan, Vanttola toteaa.

Reaktori tullaan ajamaan alas niin pian, kuin se on teknisesti ja lainsäädännöllisesti mahdollista.

Tutkimusreaktori on toiminut Otaniemessä vuodesta 1962.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä