Etanat elävät nyt elämänsä kesää
Takana on hyvin talvehdittu talvi ja sopivan kostea kesä. Massaesiintymät voivat olla yleisiä.
Kulunut vuosi on ollut erittäin otollinen pihoissa ja puutarjoissa eläville etanoille. Hyvin talvehditun talven ja kostean kesän jälkeen etanapopulaatiot ovat kasvaneet paikoin hyvin suuriksi.
Etanatutkija Ilmari Valovirran mukaan etanoiden levinneisyydessä ei kuitenkaan ole näkynyt vielä muutoksia. Pohjois-Savossa etanoista tavataan tällä hetkellä espanjansiruetanaa, peltoetanaa ja valepeltoetanaa.
Puutarhoissa etanat saavat aikaan nopeasti laajoja tuhoja. Vuorokauden aikana ne voivat syödä jopa painonsa verran puutarhan antimia.
Ihan yhtä lailla kuin ihmisistäkin, vain osa lankeaa olutansaan.
Tappajaetana saa ihmiset liikkeelle
Tutkijan töistä jo eläköitynyt Valovirta on saanut tänä kesänä useita puheluja viikottain. Eniten kyselyjä tulee kookkaan espanjansiruetanan vuoksi. Näitä tappajaetanoiksi tituleerattuja tulokasetanoita on erityisen runsaasti vain Etelä-Suomessa, mutta lajia tavataan jo Pohjois-Pohjanmaata myöten.
1990-luvulla Suomeen rantautunut etana ei lempinimestään huolimatta tapa lajikumppaneitaan, vaan syö kuolleita tovereitaan kuten muutkin nilviäiset.
Myös lehtokotilot ovat muodostaneet tänä kesänä laajoja massaesiintymiä. Pohjois-Savossa yksi tällainen löytyy Sonkajärveltä.
Etanoiden torjuntaan käytetään monia keinoja aina olutansoista hiiliesteisiin. Valovirran mukaan näiden teho on osoittautunut satunnaiseksi.
- Ihan yhtä lailla kuin ihmisistäkin, vain osa lankeaa olutansaan, emeritustutkija vertaa.
Tehokkaimpana tapana hävittää etanoita Valovirta pitää rautafosfaattipohjaisia etanansyöttejä. Etuna on, että sen tehoaine ei vahingoita muita eläimiä.
Tuoreimmat aiheesta: Luonto
Jätteiden käsittely lisääntynyt
Kaivostoiminta ja louhinta synnyttävät suurimman osan jätteestä.
Kuvagalleria: Pesät piipussa, pelastusveneen päällä ja kannon nokassa
Kuluneella viikolla lämpötilat ovat Keski-Suomessakin hiponeet jo hellelukemia. Sääkuvaajien otoksiin on osunut muun muassa mustikan kukkia ja lintujen koteja.
Hirvikaksoset hurmaavat Jämsässä
Eläinpienokaiset ihastuttavat varsinkin jos ja kun niitä pääsee tarkastelemaan lähietäisyydeltä. Jämsässä tarhaoloissa kaksosvasat synnyttänyt hirviemo vahtii kuitenkin tarkkaan, etteivät uteliaat tuppaa liian lähelle.
Likaviemärin maineessa ollut Porvoonjoki elpyy
Kalalajien kirjo on kasvanut ja esimerkiksi lohikaloja on aiempaa enemmän. Maatalouden ja yhdyskuntien aiheuttamaa kuormitusta pitäisi silti vähentää.
Linnunlaulu kantaa hämmästyttävän hyvin rakenteiden läpi
Lintujen sirkutus on äärimmäisen dynaaminen ääni, joka kantautuu paksujenkin seinien läpi - jopa liikkuvan auton sisälle. Ihmisen kuulo on myös erityisen herkistynyt preesens-alueen äänille, kertoo ääniasiantuntija.
Kalojen fongaaja on hionut taktiikkaansa puoli vuotta
Kotkan kalamaratonissa kisataan viikonloppuna siitä, mikä joukkue saa pyydystettyä eniten eri kalalajeja. Lajikalastus eli fongaus on levinnyt kalaharrastajien parissa. Jesse Suntio osallistuu Kotkan kalamaratoniin viidettä kertaa.
Tiedätkö miksi metsän puut ovat saman pituisia?
Suomessa metsät näyttävät lähes suurella leikkurilla tasoitetuilta. Kaikki täysi-ikäiset puut metsässä ovat suurin piirtein saman pituisia. Tasapituisuuteen on yksi syy yli muiden.
Tampere värväsi ensimmäiset maisemanhoitolampaansa
Tampereen Peltolammin Rukkamäenpuiston kesälampaat ovat rauhallista sorttia. Ohikiitävät junat ja tiellä kaasuttelevat autot eivät niitä hetkauta. Kotitilalla Hämeenkyrössä villaiset ruohonleikkurit ovat tottuneet hävittäjien ylilentoihin.
Huippuvuorten jääkarhuvahdiksi tunkua
Norjan Huippuvuorilla avoinna oleva jääkarhuvahdin kolmen viikon kesäpesti kiinnostaa. Norjan yleisradion NRK:n ja Svalbardposten – lehden mukaan hakemuksia on tullut jo lähes kaksi sataa. Hakuaikaa on vielä jäljellä.
Lapin sääskikesä riippuu loppukevään sateista
Sääskikesästä tulee Lapissa runsas, mikäli loppukevät on sateinen ja kostea. Suojelubiologi Jukka Salmela Metsähallituksen Lapin luontopalveluista muistuttaa, että hyttysmääriä on vaikea ennustaa ja alueelliset erot ovat Lapissa suuria.
